Little Been tarina

Chris Cleave: Little Been tarina. Gummerus. 2011. Englanninkielinen alkuteos The Other Hand. Suomentanut Irmeli Ruuska. 375 sivua.

Monissa maissa bestselleriksi noussut Little Been tarina päätyi luettavakseni kirjablogien ansiosta. Kirjasta on nimittäin kirjoitettu blogeissa todella paljon viimeisen vuoden aikana, ja kirjoitukset ovat olleet pääasiassa myönteisiä. Lisäksi halusin lukea kirjan kertaalleen läpi ja jättää sen mielen perukoille hautumaan, sillä käsittelemme kirjaa lukupiirissä syksyllä.

Little Been tarina on tarinavetoinen ja hyvin etenevä kirja kahdesta naisesta, Little Beestä ja Sarahista, joiden kohtalot kietoutuvat toisiinsa. Kirja alkaa ulkomaalaisten säilöönottoyksiköstä, joka sijaitsee Kaakkois-Englannissa, Essexissä. Little Bee on viettänyt pari vuotta yksikössä, josta hänet ja muutama muutama muu nainen laittomasti vapautetaan. Little Bee ottaa vapauduttuaan yhteyttä Sarahiin ja tämän mieheen, jotka hän on aiemmin tavannut Nigeriassa dramaattisissa olosuhteissa.

Tavatessaan uudelleen Little Been Sarah ymmärtää, ettei hän enää voi paeta menneisyyttä ja kieltäytyä ajattelemasta sitä, mitä Nigerian matkalla tapahtui. Nigerian tapahtumista muistuttaa Little Been lisäksi katkenneen sormen tynkä ja aviomies Adrew'n surullinen kohtalo. Kirjan edetessä keriytyy auki tarina, jossa lopulta paljastuu se, mitä nigerialaisella rannalla on tapahtunut Little Beelle ja tämän siskolle sekä Sarahille ja hänen miehelleen. Oman panoksensa kirjan tapahtumiin tuovat Batmaniksi pukeutuva Sarahin ja Andrew'n poika Charlie ja Sarahin miesystävä Lawrence.

Chris Cleave osaa kirjoittaa hyvin ja on rakentanut kiinnostavan ja riipaisevan tarinan. Luin kyllä innoissani Little Been tarinan, mutta juuri nyt minulla ei ole kirjasta paljon mitään sanottavaa. Vaikka kirja siis lukuhetkellä olikin nautittava ja koskettava, niin siitä ei yllättäen jäänyt vahvaa jälkimakua. Eikä tämä nyt tarkoita sitä, etten olisi pitänyt kirjasta.

Hyvän tarinan lisäksi pidän tärkeänä sitä, että Cleave nostaa kirjassaan esille tärkeitä teemoja, kuten maahanmuuttajien ja pakolaisten kohtelun sekä väkivallan vaikutuksen yksittäisten ihmisten elämään. Tämänhetkinen hiukan nihkeä tai laimea olo Little Been tarinan äärellä voi kyllä johtua siitäkin, että olen ehtinyt lukea sen jälkeen kaksi selvästi vaikuttavampaa ja upeampaa kirjaa, nimittäin Märta Tikkasen Yksityisalueen ja Gaute Heivollin kirjan Etten palaisi tuhkaksi.

Kuten alussa totesin, on Little Been tarina ollut runsaasti esillä kirjablogeissa. Sitä on luonnehdittu muun muassa sujuvakieliseksi ja hyväksi lukuromaaniksi (Jenni), huimaksi lukukokemukseksi (Aletheia) ja ajatteluttavaksi lukuromaaniksi, jonka tarina on vahva ja otteessaan pitävä (Katja). Vaikka romaania pääasiassa kiitellään, niin silti on löytynyt myös kritisoitavaa. Hannan mielestä Little Been tarina on vahvaan tarinaan nojaava lukusukkula, muttei tarinan imu kuitenkaan kestä kirjan loppuun asti. Muutamat bloggaajat, muun muassa Tuulia, kiinnittävät huomiota siihen, ettei kirja ollut ihan uskottava. Riina taas kehuu Cleaven kirjoitustapaa ja taitoa rakentaa tarinaa, mutta hänelle kirja ei kuitenkaan muodostunut upeaksi lukukokemukseksi. Monet muutkin ovat blogeissaan Little Been tarinaa käsitelleet, mutta kirjan suosiosta johtuen poimin tähän vain joitakin luonnehdintoja kirjasta. Asiasta kiinnostuneet löytävät googlettamatta lisää blogikirjoituksia Little Been tarinasta.

Rakkausruno

Sinisen linnan kirjaston Maria haastoi minut kertomaan rakkausrunosuosikkini. Suosikkirunot ovat vaihtuneet paljonkin vuosien saatossa, mutta tämä Edith Södergranin runo on puhutellut minua jo vuosikymmenten ajan. Olen sen kirjoittanut myös kirjaseen, johon teini-ikäisenä keräilin runoja ja mietelauseita. Södergran on muuten aina ollut yksi suosikkirunoilijoistani.

Päivä viilenee

Päivä viilenee illan tullen.
Juo minun käteni lämpö,
kädessäni on kevään veri.
Ota käteni, valkoinen käsivarteni,
ota kapeitten olkapäitteni kaipaus...
Olisi kummallista tuntea,
yhtenä ainoana yönä, tällaisena yönä
povellani raskas pääsi.

Edith Södergran: Levottomia unia: runoja. 1929. Suomentanut Uuno Kailas. Tulenkantajain osakeyhtiö, Helsinki.

PS. Runo löytyi Wikiaineistosta, mistä syystä pystyin julkaisemaan runon tässä kokonaan. Ks. http://fi.wikisource.org/wiki/Etusivu

Upea Yksityisalue

Märta Tikkanen: Yksityisalue. Tammi. 1996. Käsikirjoituksesta suomentanut Raija Jänicke. 238 sivua.

Koko lailla kirjallisesti -blogin Jenni keksi taannoin hienon idean kimppalukuviikonlopusta, jonka kirjailijaksi valikoitui äänetyksen jälkeen Märta Tikkanen. Koska Tikkanen on kiinnostava kirjailija, jota olen tähän mennessä lukenut aivan liian vähän, lähdin mielihyvin mukaan kimppalukuviikonloppuun. Itse asiassa olen lukenut Tikkaselta aiemmin vain kirjan Emma ja Uno. Rakkautta tottakai (2010), jota käsittelimme viime syksynä lukupiirissämme.

Varustauduin viikonloppuun lainaamalla kirjastosta romaanin Yksityisalue (1996) sekä runokokoelmat Arnaia, mereenheitetty (1992) ja Pimeys ilon syvyys (1981). Runokirjat jäivät nyt valitettavasti lukematta, koska viikonlopulle kertyi muutakin tekemistä enkä oikeastaan ehtinyt lukea kuin iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Silmäilin kyllä Arnaiaa, mutta totesin sen aika vaikeaksi eikä sen aihepiirikään antiikin myytteineen oikein minua kiinnostanut.

Sen sijaan Yksityisalue osoittautui todella hienosti kirjoitetuksi ja muutenkin erinomaiseksi romaaniksi. Ajattelin aluksi vain silmäillä kirjaa, mutta ennen kuin huomasinkaan olin lukenut sitä useamman kymmenen sivun verran. Mielestäni se jos mikä kertoo kirjan kiinnostavuudesta ja siitä, että kirja on hyvin rakennettu ja sen jännite kantaa.

Yksityisalue on jaettu kahteen, suurin piirtein yhtä laajaan osaan, joista ensimmäisessä nuori toimittajaharjoittelija AnnaCi kirjoittaa kirjettä tai kertomusta rakastetulleen. Kirjan toinen puolisko taas koostuu Annan isän kertomuksesta, joka sekin kerrotaan minä-muodossa. Isän tarina sijoittuu aikaan, jolloin Annan vanhemmat tutustuivat, menivät naimisiin ja saivat tyttären. Ihan kirjan viimeisillä sivuilla tosin palataan vielä hetkeksi Annaan ja kerrotaan, miten Annan rakkaussuhteelle lopulta käy.

Anna on toinen nainen, jonka rakastaja on lähtenyt ulkomaille työmatkalle, mutta ennen kaikkea selvittelemään omia tunteitaan niin vaimoaan kuin Annaakin kohtaan. Kirjoituksissaan, joita Anna ei välttämättä edes tule näyttämään miesystävälleen, mutta jota hän teksteissään puhtuttelee, Anna kertoo omista tunteistaan miesystäväänsä kohtaan, mutta myös muistelee kohtaamisiaan tämän kanssa. Lisäksi Anna kertoo isästään, mutta ennen kaikkea niistä tuntemuksista, joita pari vuosikymmentä aiemmin kuolleen isän tavaroista löytynyt hirvipiirros ja Annalle tuntemattoman naisen kirjoittamat kirjeet hänessä herättävät.

Kirjan toisessa osassa Annan isä kertoo sattumalta kohtaamansa naisen ja itsensä välille syntyvän rakkaustarinan. Samalla paljastuu myös Annan löytämien kirjeiden ja hirvipiirroksen tausta. Isän ja hänen rakastettunsa ensimmäistä kohtaamista kuvataan unenomaisesti, mutta myöhempiä tapaamisia,  eroja, lähentymisiä ja etääntymisiä Tikkanen kuvaa todella vahvoin vedoin. Mies, joka on menettänyt nuoruudenrakkautensa ja sittemmin ajautunut onnettomaksi osoittautuvaan avioliittoon, on pyrkinyt koko aikuisikänsä hallitsemaan ja kontrolloimaan itseään. Tikkanen kuvaa vaikuttavasti miehen hämmentyneitä ja ristiriitaisia tunteita  sekä tempoilua uuden rakkauden äärellä. 

Vaikka Annan isän tarina on puhutteleva, niin kuitenkin koin kirjan alkupuolen ja Annan tarinan vielä sitäkin kiinnostavammaksi. Nuoren naisen kipuilujen ja tunteiden ristiaallokon kuvauksessa ei ole sinällään mitään uutta, käsitelläänhän toisen naisen asemaa runsaasti ainakin nykykirjallisuudessa, mutta juuri Annasta kertoessaan Tikkanen on tässä kirjassa parhaimmillaan. Kieli niin vahvaa, runollista ja nautittavaa, että tarina vei täysillä mukanaan. Tekstinäyte kertokoon, miksi vaikutuin:

Niin. Siitä se alkoi. Ja sitten sitä on vain jatkunut ja jatkunut, ja mikä on järkevää ja mikä hengenvaarallista ja miten minä koskaan pääsen siitä irti, sillä en halua päästä irti, haluan vain syvemmälle ja syvemmälle labyrintteihin enkä tiedä mikä siellä sokkeloiden sisimmässä odottaa, mikä se nyt oli, hirviö, niin Minotaurus, seitsenpäinen härkä joka söi neitsyitä - 

ei! Minä en tahdo tulla syödyksi. En edes sinun syömäksesi.

Yksityisalue on upea ja vaikuttava romaani rakkaudesta, sen ihanuudesta ja mutta myös repivyydestä ja kuluttavuudesta. Kirja on intensiivisen, aistivoimaisen ja vahvan kielen lisäksi ansiokas siksi, että siinä rakkaudesta kerrotaan sekä naisen että miehen näkökulmasta. Tikkanen on myös onnistunut sovittamaan kirjassaan erinomaisesti yhteen isän ja tyttären eri aikoihin sijoittuvat rakkaustarinat. 

Kirjassa olisi aineksia syvällisempäänkin analyysiin, esimerkiksi hirvisymboliikkaa avaamalla löytyisi takuulla kiinnostavia näkökulmia kirjan tarinoihin. Tyydyn nyt lopuksi kuitenkin vain toteamaan, että nautin todella paljon Yksityisalueen lukemisesta, ja aion ehdottomasti lukea lisää Märta Tikkasta.

PS. Muistakaahan käydä katsomassa, mitä Tikkasen kirjoja kimppalukuviikonlopun ideoinut Jenni luki. Jennin blogista löytyvät myös linkit muiden kimppalukuun osallistuneiden bloggaajien Tikkas-kirjoituksiin.

Kesäkuussa luettua

Kesäkuun vaihtuessa suloisena, mutta viileänä kesäyönä heinäkuuksi, on aika summata kesäkuun lukukokemukset.

Luin kuukauden aikana yhteensä seitsemän kirjaa ja kuuntelin yhden äänikirjan. Sinikka Nopolan Eila, Rampe ja elämän tarkoitus viihdytti meitä (minua & miestäni) ajellessamme Etelä-Suomeen pari viikkoa sitten. Nopolan kirjoittamista lyhyistä, hauskoista ja oivaltavista tarinoista koostuva äänikirja sopikin mielestäni hyvin automatkalle. Etenkin Seela Sellan ja Esko Roineen sanailua Eilana ja Rampena oli ilo kuunnella kesäisten maisemien vaihtuessa, ja tulipa siinä joskus mietittyä ja hymähdeltyä, että onkohan meilläkin samanlaista...

Kuukauden parhaimman kirjan valinta on nyt aika vaikeaa. Luin nimittäin aika monta, omassa lajissaan erinomaista kirjaa. Olenkin jo kirjoittanut arviot Jeffrey Eugenidesin kirjasta Naimapuuhia ja Alex Capusin isoisän tarinaan perustuvasta, ihastuttavasta kirjasta Léon ja Louise sekä Jhumpa Lahirin vaikuttavasta novellikokoelmasta Tuore maa. 

Muihin kesäkuun luettuihin tulen palaamaan erillisten postausten merkeissä, yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Luin nimittäin Pia Juulin Hallandin murhan ihan kuukauden alussa. Kyseessä on kyllä ihan hyvä, ja itse asiassa aika erikoinen rikosromaani, mutta en enää saa siitä sellaista otetta, että jaksaisin kirjasta kirjoittaa. Sen sijaan Chris Cleaven koskettavasta Little Been tarinasta ja ikisuosikkini L. M. Montgomeryn kirjoista Jane Victoria ja Jane Victoria tulee kotiin kirjoitan. Montgomeryt, kuten aika monta muutakin kirjaa, muuten kotiutin alkukesästä kirjastomme poistomyynnistä.

- - - - - - - - -

Olen tämän viikonlopun aikana lukenut muutaman muun kirjabloggaajan kanssa Märta Tikkasta. Kimppalukuviikonlopun on ideoinut Koko lailla kirjallisesti -blogin Jenni (ks. lisätietoja kimppaluvusta täältä). Valitsin luettavakseni Tikkasen vuonna 1996 suomennetun romaanin Yksityisalue (upea kirja!). Lainasin kyllä kirjastosta myös pari Tikkasen runokirjaa, mutten ole ihan varma, ehdinkö ne lukea.