maanantai 4. huhtikuuta 2011

Mielikirjojani, osa II

Ja tässäpä toinen lista mielikirjoistani. Ja kuten ensimmäisessä osassa totesin, ovat kirjat satunnaisessa järjestyksessä.

Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala

Tämä Intiaan sijoituva, valloittava kirja ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1997. Itse luin sen elokuussa 1999 (tai silloin sen ainakin sain hyvältä ystävältä ja muistaakseni luin kirjan tuolloin). Kirja on palkittu Booker-palkinnolla, enkä yhtään ihmettele miksi. Kaunis ja ihana kirja. Tämä kuuluu ehdottomasti kirjoihin, jotka pitäisi joskus lukea uudelleen.

Göran Tunström: Jouluoratorio / Juloratoriet

Kirja on ilmestynyt ensimmäisen kerran jo 1983, mutta itse taisin lukea sen ensimmäisen kerran (suomeksi) 1990-luvulla, jolloin muutenkin luin aika paljon Tunströmiä. Yhdellä Ruotsinmatkalla ostin kirjasta ruotsinkielisen pokkaripainoksen, jonka senkin olen lukenut. Kirja on mielestäni yhtä hyvä molemmilla kielillä, vaikka en varmaan ymmärtänytkään ruotsinkielisen version kaikkia nyansseja...

Louisa M. Alcott. Pikku naisia

Pikku naisia on lapsuusaikojen tärkeä lukukokemus, johon olen palannut myös aikuisena, viimeksi kolmisen vuotta sitten. Toki olen lukenut koko sarjan, mutta tähän sarjaan pätee sama kuin Montgomeryn Anna-sarjaan eli sarjan ensimmäinen kirja on tärkein. Tavallaan palaaminen lapsuus- ja nuoruusaikojen kirjoihin on nostalginen matka menneisyyteen, mutta niin Alcottin kuin Montgomeryn kirjoissa on myös sellaisia tasoja, jotka puhuttelevat myös keski-ikään ehtinyttä lukijaa.

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani

Myös Kotiopettajattaren romaani on tärkeä kirja vuosikymmenten takaa. Olin varmaan yläaste- tai lukioiässä, kun luin kirjan ensimmäisen kirjan. Romanttinen tarina, dramaattiset käänteet ja salaperäisyys koskettivat tuolloin nuorta lukijaansa. Kuitenkin tämäkin kirja on säilyttänyt tuoreutensa ja pidin siitä myös muutama vuosi sitten, kun lopulta luin sen uudelleen. Minulle tämä kirja on kaikkien lukuromaanien äiti.

Ron McLarty: Polkupyörällä ajamisen taito

Kirja polkupyörällään Yhdysvaltojen halki matkaavasta Smithystä ilmestyi suomeksi vuonna 2006. Taisin lukea itse sen seuraavana vuonna. Vaellusromaaniksikin kutsuttu, lämminhenkinen  puheenvuoro miehestä, joka heittäytyy ja lopulta löytää itsensä. Ei ehkä kuulu sarjaan ne-kirjat-jotka-ottaisin-mukaani-autiolle-saarelle, mutta on kuitenkin sen verran hyvä kirja,että ansaitsee paikkansa mielikirjojeni joukossa. 



1 kommentti:

  1. Kotiopettajattaren romaani ja Pikku naisia on minunkin suosikkeja. Muistan miten luin Pikku naisia olkkarin sohvalla maaten ja äiti aina hoputti tekemään jotakin eikä "vain lukemaan". Se koukutti 10v. tytön ihan täysillä. On ollut vähän houkutus lukea se uudestaan mutta en tiedä uskallanko, kun siitä on nyt niin hyvä muisto. Kotiopettajattaren romaanin luin muistaakseni vasta 2005, kun aloitin avoimessa kirjallisuuden opintoja, joita en koskaan jatkanut alkua pidemmälle. Kiva kun olet jo kirjoittanut näin paljon!

    VastaaPoista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!