Olisin voinut valita kirjaksi, joka tekee minut surulliseksi, montakin kirjaa. Ihan äskettäin luetuista esimerkiksi Joyce Carol Oatesin Kosto: rakkaustarina on tehnyt surulliseksi ja hämmentyneeksi sekä herättänyt suuttumusta. Samanlaisia tunteita nousi mieleen myös Jonas Gardellin kirjasta Jenny.
Gardell on ruotsalainen kirjailija, käsikirjoittaja, muusikko, Mark Levengoodin kumppani. Olin ennen Jennyä lukenut häneltä yhden kirjan (Jumalasta, suom. 2006). Pidin siitä. Niinpä ostin Jennyn pokkaripainoksen seminaarimatkalla Ruotsista. Kirjaa ei ole käsittääkseni suomennettu, sen sijaan kirjat, joille se on jatkoa, saa myös suomeksi (Kummajainen astuu kehiin, 2002, Koomikon synty, 2005).
Jenny on rankka kirja lapsuuden loppumisesta ja lasten julmuudesta sekä siitä, miten tapahtumat vain vääjäämättä seuraavat toisiaan, kunnes tapahtuu jotain todella ikävää.
Kirjassa kerrotaan Juhasta, joka saa parikymmentä vuotta kouluaikojen jälkeen tietää, että hänen ystävälleen Jennylle on tapahtunut jotain kauhistuttavaa yhtenä kesäniltana 1970-luvun lopussa. Kirjan edetessä traagisten tapahtumien kulku selviää Juhalle ja lukijalle.
Tämä kirja ei jättänyt kylmäksi. Siinä pohditaan paljon syvällisiä kysymyksiä elämästä, anteeksiannosta ja siitä, miten voi asennoitua vaikeisiinkin asioihin ilman, että niihin jää kiinni. Kirja ravisteli, se ihmetytti, se laittoi miettimään. Ja kyllä, se myös teki minut aikoinaan hyvin surulliseksi.
Minä melkein jo tunnen, että Jenny voisi olla oudolla tavalla liiankin rankka minulle.
VastaaPoistaOatesin Kosto on erinomainen kirja, mutta se ei tuo minulle toivottomuutta vaan raivoa. Puhdasta, paljasta raivoa, enkä pelkää yhtään. Kosto asettaa lukijan tilanteeseen, jossa on sataprosenttisen mahdtotonta olla asettumatta oman käden oikeuden puolelle, koska lakikin puoltaa raiskaajaa.
Jenny on todellakin rankka. Pyörittelin sitä pitkään käsissäni ennen kuin ryhdyin sitä lukemaan. Siinäkin tapahtuu joukkoraiskaus. :-(
VastaaPoista