23-24: Luettavaa itselle ja muille

Kirja, joka lopultakin pitäisi lukea 

Tykästyin kirjallisuutta opiskellessani, eli noin kaksikymmentä vuotta sitten, venäläisiin klassikoihin. Innostuksen aallossa ostin itselleni muutamien venäläisten ja neuvostoliittolaisten kirjailijoiden teoksia, mm. Tolstoita ja Tsehovia (mutten, ihme kyllä, Dostojevskia). Tuolloin myös aloitin vuonna 1965 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneen Mihail Solohovin kirjan Hiljaa virtaa Don.  Ehkä kirjan aloittamiseen vaikutti sekin, että katsoin joskus nuorena kirjan pohjalta tehdyn TV-sarjan tai elokuvan. Joka tapauksessa tuo noin 1400-sivuinen (!) kirja, jonka kaksiosaisen laitoksen omistan, jäi minulta aikoinaan kesken. Täytyy myöntää, että se harmittaa, ja siksi olenkin päättänyt lukea tämän massiivisen opuksen joskus ihan kokonaan.

Kirja, jota soisi luettavan enemmän

Olen jo aiemmin maininnut, että pidän islantilaisesta kirjallisuudesta ja olen sitä jonkin verran lukenut. Nostan nyt esille yhden kirjan, josta pidin todella paljon, nimittäin Steinunn Sigurdardóttirin Sydämen seutuvilla. En muista, oliko tämä kirja Suomessa esillä ilmestymisaikanaan, mutta ainakin Islannissa sitä on arvostettu jopa niin paljon, että se sai parhaan islantilaisen romaanin palkinnon vuonna 1995.

Kirjan tapahtumat ovat kyllä pyyhkiytyneet mielestäni, koska olen lukenut kirjan yli kymmenen vuotta sitten.  Sen verran muistan, että kirja kertoo tyttärestä ja äidistä. Äiti Harpa Eir yrittää pelastaa 14-vuotiaan, huumeisiin retkahtaneen tyttärensä Eddan viemällä tämän Reykjavikista yhdessä ystävänsä Heidurin kanssa maaseudulle sukulaistensa luo. Kirjassa matkataan Islannin halki ja koetaan yhdessä monenlaisia yllätyksiä.

Kirjan takakansitekstin kertoo:

Äiti, urhea pieni nainen, saa hetkeksi tilaisuuden lakata pärjäämästä ja matkata omaan sisimpäänsä. Esiin nousevat suhteet miehiin ja kuolleeseen äitiin sekä kysymys omasta syntyperästä. Islannin tarunomaisissa maisemissa heräävät henkiin myös myytit ja sadut.

Vaikken muista kirjasta juuri mitään, niin muistan ja tiedän sen, että kirja vaikutti minuun vahvasti. Kirjapäiväkirjassani vuonna 2000 hehkutan: ”Mahtavaa, upeeta!”

Tämäkin on niitä kirjoja, jotka pitäisi ehdottomasti lukea uudelleen!

Suom. Tuula Tuuva. Otava. 1999.