Silläkin uhalla, että toistan itseäni: tämäkin on vaikea. Mietin pitkään, minkä kirjan tässä mainitsen, kunnes muistin yhden tietyn kirjan lapsuudestani.
Koska osasin lukea kouluun mennessäni, sain lukea kirjoja, silloin kun luokkatoverit opettelivat lukemaan. Yksi tuolloin luetuista kirjoista oli Siviä Heinämaan Risto Roopenpojan ihmeellinen elämä (ilmestynyt ensimmäisen kerran jo 1911).
Itse asiassa vihaaminen on liian vahva sana ilmaisemaan tunnettani kirjaa kohtaan. Pikemminkin voisi puhua kirjasta, jonka asenteellisuus ja vahva kristillis-siveellinen ote kauhistuttaa ja ihmetyttää minua nyt, vajaat neljäkymmentä vuotta kirjan lukemisen jälkeen.
Kirjan alussa, sanoissa opettajille mainitaan, että kirjanen on mukaelma Robinson Crusoesta, mutta kertomusta on kuitenkin muutettu "kotoisemmaksi ja kouluopetukseen soveltuvaksi".
Siviä (!) Heinämaa jatkaa:
On kuitenkin mainittava pari näkökohtaa, joissa olen poikennut mainitusta kertomuksesta. Olen ensinnäkin jättänyt kokonaan pois kertomukset villeistä ihmissyöjistä ja ihmismurhista ja niinpä myöskin Perjantai-nimisestä villistä, Robinsonin kumppanista. En ole tällaisista kertomuksista löytänyt sitä puhtaasti kasvattavaa ja jalostavaa vaikutusta, jota lapsen herkkä mieli tarvitsee. - En ole myöskään asettanut, kuten mainitussa kertomuksessa,pääpainoa niihin sivistysvälineisiin, jota R. löytää haaksirikkoutuneesta laivasta, vaan siihen, kuinka hän yksinäisellä saarellaan oppii uutteraksi, kestäväksi ja keksiliääksi taistelessaan nälkää, janoa, petoja, rajuilmoja y.m. vastaan, ja kuinka hän tällaisessa elämänkoulussa oppii huomaamaan Jumalan suojeluksen ja avun sekä hellästi ja kunnioittavasti muistelemaan vanhempiaan ja kotiaan.
Kertomuksessa laiska ja tottelematon Risto haaveilee elämästä merellä ja pestautuu laivaan, joka myöhemmin uppoaa. Poika pelastuu autiolle saarelle ja oppii oman neuvokkuutensa turvin pärjäämään. Kirjan lopussa Risto pelastetaan ja hän palaa kotiin - kuinkas muuten - katuvana, viisaana, ahkerana ja kaikin puolin hyvänä ihmisenä.
Puistattavan asenteellista, eikö totta? Ja tällaista tosiaan luetettiin koululaisilla vielä 1970-luvun alussa, ainakin maaseudulla.
Minulla oli parikymmentä vuotta sitten mahdollisuus penkoa yhden lakkautetun kyläkoulun kirjastoa ja sieltä löysin myös tämän kirjan. Ajattelin, että lukisin sen myös omille lapsilleni, mutta jo esipuhetta lukiessa päätin, että tällaista asenteellista paasausta lasteni ei tarvitse todellakaan kuulla...
Koska osasin lukea kouluun mennessäni, sain lukea kirjoja, silloin kun luokkatoverit opettelivat lukemaan. Yksi tuolloin luetuista kirjoista oli Siviä Heinämaan Risto Roopenpojan ihmeellinen elämä (ilmestynyt ensimmäisen kerran jo 1911).
Itse asiassa vihaaminen on liian vahva sana ilmaisemaan tunnettani kirjaa kohtaan. Pikemminkin voisi puhua kirjasta, jonka asenteellisuus ja vahva kristillis-siveellinen ote kauhistuttaa ja ihmetyttää minua nyt, vajaat neljäkymmentä vuotta kirjan lukemisen jälkeen.
Kirjan alussa, sanoissa opettajille mainitaan, että kirjanen on mukaelma Robinson Crusoesta, mutta kertomusta on kuitenkin muutettu "kotoisemmaksi ja kouluopetukseen soveltuvaksi".
Siviä (!) Heinämaa jatkaa:
On kuitenkin mainittava pari näkökohtaa, joissa olen poikennut mainitusta kertomuksesta. Olen ensinnäkin jättänyt kokonaan pois kertomukset villeistä ihmissyöjistä ja ihmismurhista ja niinpä myöskin Perjantai-nimisestä villistä, Robinsonin kumppanista. En ole tällaisista kertomuksista löytänyt sitä puhtaasti kasvattavaa ja jalostavaa vaikutusta, jota lapsen herkkä mieli tarvitsee. - En ole myöskään asettanut, kuten mainitussa kertomuksessa,pääpainoa niihin sivistysvälineisiin, jota R. löytää haaksirikkoutuneesta laivasta, vaan siihen, kuinka hän yksinäisellä saarellaan oppii uutteraksi, kestäväksi ja keksiliääksi taistelessaan nälkää, janoa, petoja, rajuilmoja y.m. vastaan, ja kuinka hän tällaisessa elämänkoulussa oppii huomaamaan Jumalan suojeluksen ja avun sekä hellästi ja kunnioittavasti muistelemaan vanhempiaan ja kotiaan.
Kertomuksessa laiska ja tottelematon Risto haaveilee elämästä merellä ja pestautuu laivaan, joka myöhemmin uppoaa. Poika pelastuu autiolle saarelle ja oppii oman neuvokkuutensa turvin pärjäämään. Kirjan lopussa Risto pelastetaan ja hän palaa kotiin - kuinkas muuten - katuvana, viisaana, ahkerana ja kaikin puolin hyvänä ihmisenä.
Puistattavan asenteellista, eikö totta? Ja tällaista tosiaan luetettiin koululaisilla vielä 1970-luvun alussa, ainakin maaseudulla.
Minulla oli parikymmentä vuotta sitten mahdollisuus penkoa yhden lakkautetun kyläkoulun kirjastoa ja sieltä löysin myös tämän kirjan. Ajattelin, että lukisin sen myös omille lapsilleni, mutta jo esipuhetta lukiessa päätin, että tällaista asenteellista paasausta lasteni ei tarvitse todellakaan kuulla...
Työkaverini oli juuri viime viikolla bongannut tämän jostakin kirpparilta ja sitä yhdessä kauhistelimme ja naureskelimme! Aika vähän on suomalaisen kasvatustätsyn käsissä jäänyt jäljelle alkuperäistekstistä.
VastaaPoistaP.S. Tervetuloa lukijaksi :)