keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

13: Suosikkikirjailija(t)

Tämän piti olla helppo! Mutta eipä ollutkaan, koska suosikkikirjailijoita riittää. En siis kykene nimeämään vain yhtä, kahta tai edes kolmea. No, yritän kuitenkin kiteyttää muutamaan, mutta ensin minun on ihan pakko päästä kertomaan useammastakin suosikista.

Lapsuus- ja nuoruusajalta asti suosikkeinani ovat pysytelleet L.M.  Montgomery, Louisa May Alcott ja Rauha S.Virtanen. Osittain nostalgisista syistä, mutta myös kirjallisista ansioista johtuen pidän näitä kirjailijoita edelleen suosikkeinani. Myös Jane Austen on yksi ikisuosikki. Uskoisin, että olen lukenut kaikki Austenin suomennetut teokset. Taidan piakkoin ryhtyä lukemaan häntä englanniksi.

Ranskalaisen testamentin myötä minusta tuli Andreï Makinen ihailija. Kaikki hänen kirjansa ovat hyviä, mutta joukossa on kyllä sellaisiakin, joita en pidä upeina ja mahtavina. Muita eurooppalaisia, minuun vaikutuksen tehneitä kirjailijoita ovat muun muassa Bernhard Schlink, Ian McEwan ja  W.G. Sebald. 

Olen myös pitänyt monista islantilaisista kirjoista. Etenkin Vidgis Grimsdottiria luin jokin vuosi sitten paljon. Muita pohjoismaisia suosikkeja ovat Anne B. Radge, Linn Ullman, Majgull Axelsson ja Karin Fossum.

Monet lempikirjailijoistani tulevat Pohjois-Amerikasta. Kanadalainen Carol Shields samoin kuin yhdysvaltalaiset Tracy Chevalier, Jayne Anne Phillips, Joyce Carol Oates, Anne Tyler ja Paul Auster kuuluvat ehdottamasti suosikkeihini. Afrikkalaisista kirjoittajista pidän etenkin André Brinkistä.

Eikä unohdeta suomalaisia. Yksi pintansa pitävä suosikki on Tove Jansson. Olen lukenut häneltä muumien lisäksi novelleja ja romaaneja. Myös Tuula-Liina Varis, Lars Sund, Bo Carpelan ja Sofi Oksanen kuuluvat mielikirjailijoitteni kaartiin.

Vähän meinasi mopo karata käsistä... En millään pysty nimeämään vain kolmea, joten tässä ovat neljä suosikkikirjailijaani (eivät paremmuusjärjestyksessä):  Jane Austen, Carol Shields, Tove Jansson ja Paul Auster. Taatusti tulette kuulemaan heistä kaikista lisää blogissani....

9 kommenttia:

  1. Hei! Kiva että kommentoit kissablogiini, niin löysin sinun blogisi. Kissoja ja kirjoja ja vielä Tove Jansson suosikkina. :)

    VastaaPoista
  2. Kiva, että löysit tänne!

    Minun on pitänyt kirjoittaa tänne pieni tarina kissoistamme, mutten ole vielä ehtinyt. Kaikki ovat omanlaisiaan persoonia, kuten kissat tuppaavat olemaan (yksi heistä muun muassa valloittaa joka päivä työtuolini - niin kuin tänäänkin).

    VastaaPoista
  3. Hih, kaikki kissanomistajat voivat varmasti allekirjoittaa tuon kissanäkemyksen. ;) Jään odottelemaan kissatarinaa!

    VastaaPoista
  4. Monta oli samaa! Schlink, McEwan, Sebald, Ragde (olen tehnyt häneltä koko possu-trilogian;-), Axelsson, Fossum, Shields, Oates, Auster, Jansson ja Carpelan.

    VastaaPoista
  5. Ihania suosikkeja, Montgomery, Austen, Shields, Jansson etc.!

    VastaaPoista
  6. Sinun suosikkisi ovat pitkälti samoja omieni kanssa. Vaikka omassa blogissani nostinkin minimalistisesti esille vain Irvingin ja Lindgrenin (siksi, että minulla on taipumusta tekstuaaliseen rönsyilyyn), niin nykyisin Shields kyllä "voittaa" Irvingin mielessäni. Ja Oates, Austen, Jansson, Tyler, Oksanen ja totta kai Montgomery, Alcott ja Virtanen. He kaikki ovat omia suursuosikkejani, joista jokaisen olisin mainita tänään.

    Andre Brinkiin en ole koskaan päässyt sisälle, vaikka olen yrittänyt. Nyt en ole viimeiseen kuuteen vuoteen enää yrittänyt, ehkä voisin kokeilla taas. Makinekin aukesi vasta tänä vuonna, miksei siis Brinkin?

    VastaaPoista
  7. Ihania suosikkeja! Tunnustan, minulta on Shields täysin lukematta! Sanokaahan, mikä on se paras, mistä kannattaisi aloittaa? Onhan se kokeiltava, kun niin moni pitää!

    VastaaPoista
  8. Katja, en minäkään kaikista Brinkin kirjoista pidä. Aloitin hänen lukemisensa Poikkeustiloja-kirjasta. Se kolahti heti. Ja näistä uudemmista ainakin Hiekkalinnasta tykkäsin. Sen sijaan Pirunlaakson lukeminen tyssäsi alkuunsa.

    Mitäs sitä Shieldsiltä suosittelisi? Mie luin ekaks Larryn juhlat, mutta omat suosikkini ovat Ellei ja Tavallisia ihmeitä. Tuosta jälkimmäisestä voisi aloittaa. Vai mitä muut Shieldsin ihailijat sanovat?

    VastaaPoista
  9. Minäkin bongasin täältä paljon omia suosikkeja, etenkin Montgomery, Austen, McEwan, Ragde, Ullman, Shields, Tyler ja Jansson. Ihania tekijöitä ja kirjoja. :)

    VastaaPoista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!