keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Toukokuun melkein viisi kirjaa

Lämmin kesäinen tuuli suhisee puissa, linnut sirkuttavat ja tuulikello soi terassilla. Kesä! 


Meillä valmistaudutaan tyttären perjantaisiin valmistujaisjuhliin. Eilen leivottiin (mm. karjalanpiirakoita äitini kanssa) ja tänään aloittelen hiljalleen siivoamista. 


Juhlavalmistelujen lomassa on onneksi aikaa myös lukea ja hiukan kirjoittaa. Toukokuu ei ollut minulle niin hyvä lukukuu kuin huhtikuu (olen ihan ihmeissäni lukenut muiden toukokuun lukusaavutuksista). Minulla oli toukokuussa kaikkea muuta tekemistä enkä ehtinyt lukea niin paljon kuin olisin halunnut. Puutarha houkutteli muokkamaan maata ja istuttamaan kukkia sekä kylvämään siemeniä, ja välillä piti vähän opiskellakin.


Ehdin lukea neljä kirjaa:
- Ishiguro Kazuo: Yösoittoja. Tammi. 2011.
- Ian McEwan: Polte. Otava. 2010. 
- Alice Munro: Kerjäläistyttö. Tarinoita Flosta ja Rosesta. Tammi. 1985.
- Andrea Maria Schenkel: Bunkkeri. Gummerus. 2011.

Yhden kirjan jätin kesken. Lhosan Vihreä talo ei minua vakuuttanut, vaikka yritin kovasti päästä sisälle sen tarinaan tai pikemminkin tarinoihin.

Viides kirja (Bolsoin perhonen) on edennyt ihan viimeisille kymmenille sivuille. Minun piti kyllä lopettaa  se viime yönä, mutta nukahdin. Aion kirjoittaa siitä blogiini, kuten myös Poltteesta ja Kerjäläistytöstä

Kuukauden löytö oli ehdottomasti Ishiguro ja hänen kirjansa Yösoittoja. Pidän kyllä aika lailla myös  Kerjäläistytöstä ja Bolsoin perhosesta. Ian McEwanin uusin oli sekin hyvä, mutta paikoin aika raskas fysiikkaan liittyvine yksityiskohtineen.  

7 kommenttia:

  1. Yösoittoja vaikuttaa kyllä sellaiselta kirjalta, jonka aion jossain vaiheessa lukea. Ensimmäinen Ishiguroni tullee kuitenkin olemaan Pitkän päivän ilta, koska se odottaa jo hyllyssäni. Jään innolla odottamaan Bolsoin perhostasi, koska se kirja kiinnostaa kovasti.

    Hyviä juhlavalmisteluja ja onnitteluterveiset tyttärellesi. <3

    VastaaPoista
  2. Katselin viikonloppuna kirjakaupassa tuota Ishiguron kirjaa ja se kiehtoi kovasti varsinkin kirjoittamasi päivityksen myötä. Vielä se jäi hyllyyn, mutta haluan kyllä kovasti lukea sen. Ensiksi aion kuitenkin lukea Ishiguron kirjan Ole luonani aina, haluan myös nähdä sen pohjalta tehdyn elokuvan, mutta kirja on luettava ensin. :)

    Bolsoin perhosta minäkin jään odottamaan, sain sen juuri kirjastosta ja se lienee lukuvuorossa nyt kesäkuun aikana! :)

    Aurinkoista juhlapäivää perjantaille, ja paljon onnea sekä äidille että tyttärelle!! <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos! <3 Välitän onnittelut neidille. Hän itse asiassa saa jo todistuksen tänään. En lähtenyt mukaan, kun minun annettiin ymmärtää, ettei se ole välttämätöntä ja ennen kaikkea siksi, että olisin joutunut notkumaan kaupungissa monta tuntia ennen sitä tilaisuutta (tytär valmistautuu opiskelijakaverinsta kanssa juhlaan meikaten ja hiuksia laittaen...). Pidetään juhlat kotona vasta perjantaina, niin juhlaväki pääsee paremmin paikalle. Olen tässä hiljalleen siivonnut ja kuunnellut Hectoria. Mut nyt taidan pitää tauon ja luen balettikirjan loppuun.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, että joku muukin on lukenut toukokuussa "vain" tuollaisen inhimillisen määrän :). Odotan kovasti Bolsoin perhos -postaustasi!

    Ihanaa juhlapäivää teidän perheelle!

    VastaaPoista
  5. Minusta kirja viikossa -tahti on jo varsin hyvä! Ja sinulla on ollut tosi hyviä ja/tai mielenkiintoisia kirjailijoita toukokuussa: Minä niin rakastin Munron Kerjäläistyttöä, ja McEwan on jo kahden kirjan perusteella suursuosikkini (Poltetta en ole tosin lukenut). Ishiguron Yösoitoista olen lukenut vain alkua, mutta vakuutuin jo siitä, ja Bolsoin perhonen on alkanut kiinnostaa niin, että laitoin kirjan lopulta tilaukseen.

    Onne vielä tätäkin kautta tyttärelle, ja toivottavasti juhlat olivat/ovat kivat!

    VastaaPoista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!