torstai 12. marraskuuta 2015

Jälleen pari lyhyttä: Fowler ja Sahlberg

Karen Joy Fowler: Olimme ihan suunniltamme. Tammi. 2015. Englanninkielinen alkuteos We Are All Completely Beside Ourselves. Suomentanut Sari Karhulahti. 364 sivua.

Olimme ihan suunniltamme on koskettava, puhutteleva ja riipaiseva perhetarina. Romaanin teemat ovat painavia, käsitteleehän Fowler muun muassa tieteen etiikkaa, mutta yhtä lailla minua alati kiinnostavaa muistelemista ja muistamista sekä vanhempien vastuuta ja perheenjäsenten välisiä suhteita.

Kirjan kertojana toimii Rosemary, joka aloittaa tarinansa keskeltä, vuodesta 1996, jolloin "meidän perhe oli ollut jo kauan juuri niin pieneksi kutistunut kuin se vanha kaitafilmi ennusti, jossa olimme vain minä, äiti ja näkymätön mutta tietenkin kameraa käyttävä isä". Rosemary opiskelee ja tapaa monien sattumusten summana pitkästä aikaa veljensä Lowellin, joka on aikoinaan jättänyt perheen Fern-sisaren kadottua. Kirjan edetessä selviää, mitä Fernille on tapahtunut sekä missä Lowell on liikkunut selvitellessään sisarensa katoamiseen liittyviä asioita.

Fowler on kirjoittanut hienon ja mielenkiintoisen kirjan. Olimme ihan suunniltamme on hyvin kirjoitettu, sujuvasti etenevä ja mieleenpainuva romaani. Tämäkin helmi olisi jäänyt lukematta, ellen olisi lukenut blogikollegoiden kiittäviä postauksia (googlettamallahan niihin pääsee käsiksi - tää on nyt niin laiska, ettei jaksa linkittää).

Tästä kirjasta kirjoittaminen on varsin haastavaa. On nimittäin pidettävä kieli keskellä suuta, ettei tulisi kertoneeksi liikaa juonesta. Lukekaa kirja itse, niin tiedätte miksi.


Asko Sahlberg: Irinan kuolemat. Like. 2015. 156 sivua.

Olen lukenut joskus Asko Sahlbergia, kirja taisi olla Tammilehto, mutten nyt muista sen tarkemmin, mitä kirjasta pidin. Irinan kuolemat löysin kirjaston uutuuksista ja kiinnostuin siitä takakansitekstin perusteella.

Irinan kuolemat on pienoisromaani Irinasta, joka lähetetään talvella 1944 Ruotsiin sotalapseksi. Ennen saapumistaan Länsi-Ruotsiin Irina matkustaa pitkän matkan, jonka aikana joutuu junaonnettomuuteen ja kohtaa ensimmäisen kuolemansa.

Koti raunioituneessa Helsingissä sekä pommitusten ja ilmahälyytysten äänet vaihtuvat suuren ja ahdistavan sukukartanon hiljaisuuteen. Talossa asuu Irinan ruotsalainen perhe, Äiti-Saskia, Isä-August ja näiden tytär Hedvig. Suomalaisella sotalapsella ei ole tuossa talossa eikä ympäröivässä kylässä mitään arvoa, mistä kertoo kirjan toisen sotalapsen surullinen kohtalo. Myös Irina kokee itsensä näkymättömäksi ja hylätyksi.

Irinan kuolemat on surullinen ja ahdistava kirja lapsesta, joka lähetetään sodan jaloista näennäisesti turvallisempaan, mutta todellisuudessa hyvin ahdistavaan ja hämmentävään maailmaan. Irina kuitekin oppii jollakin tavalla luovimaan tuossa kummallisessa maailmassa, mutta joutuu maksamaan selviytymisestään kovan hinnan. Irinan kuolemissa on kuitenkin, synkkäsävyisyydestään ja rankkuudestaan huolimatta, myös kauneutta ja toivon pilkahduksia.

Alussa minulla oli jonkin verran vaikeuksia tottua Sahlbergin ilmaisuvoimaiseen kieleen, mutta kun totuin siihen, niin lukeminen eteni hyvin. Loppujen lopuksi ihan ihastuin Sahlbergin vahvaan kieleen, jossa hiljaisuus oli paksua, auto oli matkalla eilisiin, pelko oli kivi, jonka Irina oli vahingossa nielaissut tai metsä ryömi yöllä lähemmäksi - muutamia esimerkkejä mainitakseni.

6 kommenttia:

  1. Hienoa, että ihastuit Sahlbergiin! Olen niin fani - tuo ilmaisuvoimainen kieli, synkkyys valonpilkahduksineen, lumoaa. Ja uskalsin lukea postauksen kokonaan, koska olen jo lukenut myös Olemme ihan suunniltamme, vaikken vielä ole tainnut postata. Siitä ei tosiaan paljon voi paljastaa. Monia kirjablogeja moititaan liiasta paljastelusta, sinä et tee niin, kiitos siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arja! En halua missään nimessä paljastaa kirjoista mitään keskeisiä juonenkäänteitä. Näissä molemmissa kirjoissa on sellaisia juttuja, joiden paljastaminen pilaisi lukukokemuksen.

      Sahlbergiin pitää kyllä tutustua enemmän. Irinan kuolemat oli niin vaikuttava. Ja se kieli!

      Poista
  2. Fowlerin kirja on tosiaan hyvä ja kiinnostava: kieleltään kepeä, mutta teemoiltaan painava - ja keskeiskäänteiltään yllätävä!

    Sahlbergin tuotantoon pitäisi kyllä tutustua.

    T. ystäväsi Lumiompun Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja ystäväin, juuri tuota Fowlerin kirja on. Hienosti sanottu.

      Suosittelen kyllä Sahlbergia lämpimästi.

      Poista
  3. Fowlerin kirja on vielä lukupinossa ja minäkin saan kiittää kanssabloggareita siitä että olen vakuuttunut että se myös kannattaa lukea. Niin paljon kiittäviä kommentteja olen siitä jo tähän mennessä nähnyt.

    Irinan kuolemat teki vaikutuksen minuunkin, pieneen sivumäärään saa mahtumaan aikamoisen tarinan kun osaa kirjoittaa Sahlbergin tavoin. Samoin koin kun luin häneltä aiemmin Yhdyntä-nimisen pienoisromaanin joka sijoittuu Helsingin pommituksiin eli samaan aikaan kuin tämä uusikin. Kiinnostaa lukea enemmänkin!

    VastaaPoista
  4. Pidin kummastakin kirjasta ja erityisesti Sahlbergin kielestä, joa on niin ilmaisuvoimaista, että sen lukeminen miltei salpautti hengen. Irina nousee korkealle tänä vuonna lukemissani kotimaisissa.

    VastaaPoista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!