keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Norma koukutti, muttei kolahtanut


Sofi Oksanen: Norma. Like. 2015. 304 sivua. Kansi: Anne Kursu ja Toni Härkönen.

Sofi Oksasen uutuusromaani Norma kertoo Normasta, jonka hiukset kasvavat vauhdilla ja jolla on muitakin erityisominaisuuksia, jotka tekevät hänestä kummajaisen. Kirjan alussa Norman äiti jää metron alle ja Norma lähtee selvittämään, tapettiinko hänet vai tekikö hän itsemurhan, ja jos teki, niin mistä syystä hän tuohon ratkaisuun päätyi. Samalla Norma joutuu mukaan vaaralliseen kuvioon, johon liittyy muun muassa hiusbisnestä ja kohdunvuokrausta. Itse asiassa Norma on tietämättään ollut jo pidempään mukana tuossa kuviossa, johon kytkeytyy ihmisiä äidin ystäväpiiristä ja suvun menneisyydestä.

Normaa voi lukea jännärinä, mutta siinä on mukana myös sadunomaisia ja yliluonnollisia elementtejä. Kirjassa vuorottelevat Normaa käsittelevä kerronta ja äidin äänellä kerrotut päiväkirjamaiset osiot, jotka  äiti on videokuvannut Normaa varten (nämä äidin kuvaamat osiot osoittautuvat lopulta ratkaiseviksi todisteiksi Normalle hänen selvittäessään äitinsä kohtaloa).

Ihan alussa Norman lukeminen tökki, muttei kuitenkaan  niin pahasti, että olisin jättänyt kirjan kesken. Romaani selkeästi parani loppua kohden, ja kun henkilöhahmot ja heidän asemansa tarinassa selvisivät minulle, eteni kirja ihan mukavasti, Lopulta alussa sekaannusta aiheuttaneet kirjan eri elementit ja irrallisilta tuntuneet langanpäät solmittiin ihan nätisti yhteen.

Olin ennen lukemista ihan tietoisesti välttänyt Normaa käsittelevien arvioiden ja postausten lukemista enkä näin ollenoikein tiennyt, mitä kirja käsittelee. Olin kuitenkin lukemaan ryhtyessäni virittäynyt tietylle Oksas-taajuudelle ja kun kirja ei ollutkaan yhtään samanlainen kuin Puhdistus ja Kun kyyhkyset katosivat, niin pettymyshän siitä seurasi. Toki, kun kirjan aihepiiriä ajattelee vähänkin tarkemmin, niin kyllähän niitä yhtäläisyyksiäkin löytyy (esim. se, miten miehet käyttävät naisia ja heidän ominaisuuksiaan monin eri tavoin hyväkseen sekä se, miksi naiset suostuvat heitä hyväksikäyttävän koneiston osaksi).

Norma on kieltämättä hyvin ja koukuttavasti kirjoitettu, mutta valitettavasti se ei nyt ihan riittänyt. Normasta nimittäin puuttuu se voima ja väkevyys, joihin olin ihastunut Viron historiaan liittyvissä Oksasen kirjoissa Puhdistus ja Kun kyyhkyset katosivat. Tosin on heti perään sanottava, ettei Oksanen tietenkään voi loputtomiin pyörittää teoksissaan samoja aihepiirejä, vaan aivan uusi aihe ja erilainen käsittelytapa osoittaa hänen muuntautumiskykynsä. Ja se jos mikä kertoo kirjailijan lahjakkuudesta ja rohkeudesta. Vaikka Norma ei minulle ollutkaan täysosuma, vaan jopa hiukan hämmentäväkin lukukokemus, niin varmasti tällekin kirjalle löytyy ihailijansa.

Erityiskiitokset kannen suunnittelijoille Anne Kursulle ja Toni Härköselle. Kansi on tyylikäs ja se vihjaa sopivan hienovaraisesti kirjan teemasta.

Muita ja muunlaisia mielipiteitä kirjasta: esim. Mari A, Tuijata, MarikaOksa, Kirjakaapin kummitus, Kirjapolkuni, Kannesta kanteen, Nenä kirjassa, Savannilla.

7 kommenttia:

  1. Pakkasin juuri kirjaston korin ja .... päätin palauttaa Norman - lukematta. Ehkä joskus toiste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, mutta eihän se kirja mihinkään häviä. Lainaat joskus uudelleen. Kyllä tämä kannattaa lukea.

      Poista
  2. Minun kokemukseni ja ajatukseni osuvat ällistyttävän hyvin yhteen sinun tekstisi kanssa. En etukäteen tutustunut kirjaan, joten yllätyin saadessani käsiini spefi-trillerin. Lajityyppi on minulle itsessään mieluinen, mutta minusta Oksanen ei oikein ollut siinä parhaimmillaan. Ainekset ovat hyvät, mutta oliko sittenkään oikea ratkaisu käsitellä kansainvälistä rikollisuutta tällä menetelmällä? Ihailen Oksasen kirjoittajanlahjoja, joten olin pettynyt kirjan laimeaan - nättiin - loppuratkaisuun. Tosin se on monen maagisen realismin suuntaan kurkottavan teoksen heikko kohta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, mukava kuulla, että on muitakin, jotka eivät tälle ihan lämmenneet. Kirjan teemat, ja ainekset, kuten toteat, olivat kyllä ihan hyvät, mutta toteutus jäi jotenkin puolitiehen. Tosin, kuten jo kirjoitinkin, oli kirja koukuttava. Ja kyllä Oksanen osaa punoa tarinoita monenlaisista aiheista, se nyt viimeistään tuli todistetuksi.

      Poista
  3. Oksanenhan jätti lopun avonaiseksi, joten senhän voi kuvitella millaiseksi haluaa. Tavoitehan oli elää seuraavaan juhannukseen.
    Pidin kirjasta, en niin paljon kuin Puhdistuksesta, mutta enemmän kuin Kun kyyhkyset katosivat teoksesta. Täytyy kyllä sanoa, että taiturimainen tekstinkäsittelytaito näkyy myös tässäkin kirjassa. Hienot dialogit ja kirja on pakattu oikein nätiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, mulla taas menee niin, että Puhdistus on ehdottomasti ykkönen, kyyhkyskirja kakkonen ja tämä vasta kolmantena. Mutta onneksi on olemassa erilaisia makuja rikastuttamassa kirjamaailmaa.

      Poista
  4. Anna, sinulle on haaste blogissani Kirja hyllyssä :)

    VastaaPoista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!