torstai 3. tammikuuta 2013

Lukuvuoden 2012 tilinpäätös


Vuoden vaihduttua ja kaamostauon vihdoin päätyttyä on paikallaan suunnata katse vielä hetkeksi menneeseen vuoteen ja summata vuoden lukuelämykset ja -kokemukset.

Luin viime vuonna yhteensä 81 kirjaa, mutta postasin 43 kirjasta. Lista kaikista luetuista kirjoista ja linkit arvioihin löytyvät sivulta Luettua 2012. Luettujen kirjojen määrä nousi lähes kahdellakymmenellä edellisestä vuodesta ja kirja-arvioidenkin määrä hiukan yli kymmenellä. Jokohan tänä vuonna ylittäisin sadan luetun kirjan rajapyykin?

Etenkin loppuvuoden aikana bloggaamisintoni oli huono, sillä olin kiireinen opiskelujen ja joidenkin  kirjoitushommien kanssa. Lopulta päädyin jäämään joksikin aikaa tauolle ja suuntasin energiani muualle. Nyt kun olen saanut loppuun informaatiotutkimuksen opinnot (jee!), on taas paremmin aikaa lukea ja kirjoittaa lukukokemuksista.

Luin viime vuonna, kuten aiempinakin vuosina, enimmäkseen suhteellisen uutta käännöskirjallisuutta. Luetuista teoksista kaikkiaan 59 oli käännöskirjallisuutta. Loput 22 nidettä ovat kotimaista alkuperää. Viime vuonna ilmestyneitä kirjoja on peräti 37 niteen verran, suurin osa niistäkin käännöksiä.

Viimevuotisessa kirjavuoden yhteenvedossa (postaus täällä) sijoitin jokaisen lukemani kirjan johonkin kategoriaan, mutta nyt päästän itseni vähemmällä. Listaan nyt vain kaksikymmentä vuoden parasta kirjaa (eivät listassani ole paremmuusjärjestyksessä) ja liitän niihin luonnehdinnan, joka on useimpien kirjojen kohdalla lainaus kirjoittamastani arviosta.

Anna Elinan TOP20 vuonna 2012:

Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana. Otava. 2011.
"Novellikokoelman teemat maahanmuutosta, kulttuurien kohtaamisesta ja uuteen kotimaahan sopeutumisesta ovat tärkeitä ja kiinnostavia, mutta oli myös todella avartavaa lukea nigerilaisten arjesta Nigeriassa. Ja kaiken lisäksi Adichie kirjoittaa todella hienosti, taitavasti ja elävästi."

Paul Auster: Talvipäiväkirja. Tammi. 2012.
Yhden suosikkikirjailijani omaelämäkerrallinen romaani. Taattua Auster-laatua.

Johan Bargum: Syyspurjehdus. Tammi. 2012.
Ulkoisesti pieni, mutta teemoiltaan suuri kirja. Hieno, syvällinen ja arvoituksellinen.

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys. Tammi. 2012.
" (..) kirja on todella hyvin ja koukuttavasti kirjoitettu ja otteessaan vankasti pitävä eikä episodimaisuudestaan huolimatta ollenkaan sekava. Se on myös hauska ja sopivasti syvällinen, onhan se pohjimmiltaan tutkielma ajasta ja sen vääjäämättömästä kulumisesta."

Kerstin Ekman: Herran armo. Sudentalja 1. Tammi. 2002.
"Tässä kirjassa väkevä ja verevä tarina yhdistyy hyvään tarinankuljetukseen ja elävään ja aistivoimaiseen kerrontaan ja kieleen - luulen, että juuri noista elementeistä muodostuu tämän kirjan kauneus ja tenhoavuus."

Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia. Otava. 2012.
"Naimapuuhia on mainio, älykäs ja paikoin hauska, mutta samalla myös koskettava tarina kolmesta nuoresta collegeopiskelijasta ja heidän elämästään opiskeluvuosien jälkeen."

Claudie Gallay: Tyrskyt. Avain. 2011 [2010].
"Tyrskyt kiehtoi ja piti minua vahvasti otteessaan. Juoni on punottu hyvin ja menneisyyden salaisuudet kiertyvät auki vähitellen. Kirjan kieli on vaikuttavaa, kaunista, paikoin runollista. Tästä ei voinut olla pitämättä."

Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi. WSOY. 2012.
"Etten palaisi tuhkaksi vei minulta totaalisesti jalat alta.Vaikka Heivoll kirjoittaa toteavasti ja aika eleettömästi, niin hänen kerrontansa on silti vahvaa ja koskettavaa. Kirja tuoksuu ja tuntuu ihanasti paitsi valoisilta kesäöiltä ja sireeneiltä, niin myös pelolta, bensiiniltä ja savulta. Ja vaikka kirja on hyvin surullinen, niin sen tarina ei kuitenkaan ole synkkä, vaan kertoo myös rakkaudesta, välittämisestä ja toivosta."

John Irving: Viimeinen yö Twisted Riverillä. Tammi. 2010.
"Sen vahvuutena ovat hyvä tarina, omituinen huumori ja Irvingin tarinankerronnan taito. Oikeastaan ainoa asia, josta haluan kirjailijaa kritisoida, on poukkoileva, välillä jopa sekava tapa kertoa." 

Katja Kaukonen: Vihkivedet. WSOY. 2012.
"Vihkivedet koostuu yhteensä 13 novellista, joista etenkin lapsuuteen keskittyvät ja lapsen näkökulmaa avaavat neljä ensimmäistä novellia koskettivat minua syvästi. Toki kirjassa oli paljon muitakin hyviä, elämää viisaasti luotailevia tekstejä, joita lukiessa saatoin vain ihastella kielen notkeutta ja sanojen kaunista rytmiä."

Sirpa Kähkönen: Lakanasiivet. Otava. 2007.
Olisin voinut nostaa listalle minkä tahansa Kähkösen Kuopio-sarjan kirjoista, mutta viime vuonna luetuista kolmesta sarjan kirjasta yhdenpäivänromaani Lakanasiivet oli mielestäni kaikkein vaikuttavin. Ihailen Kähkösen konstailematonta tapaa kirjoittaa sekä kuvata tavallisten ihmisten kohtaloita historiallisten tapahtumien pyörteissä.

Jhumpa Lahiri: Tuore maa. Tammi. 2012 [2008].
"Tartuin Lahirin novellikokoelmaan innostuneesti, hyvää lukukokemusta odottaen, ja sellaisen myös sain. (..) Tuore maa  oli kokonaisuutena paitsi erittäin hyvin ja sujuvasti kirjoitettu kokoelma, niin myös kiinnostava katsaus amerikanintialaiseen elämäntapaan."

"Kerronnallisesti Jää on hyvällä tavalla perinteinen, kronologisesti etenevä ja turhia kikkailuja kaihtava. Mielestäni kirja on kirjoitettu - ja myös suomennettu - hyvin. Kieli on kaunista, vaikuttavaa ja rauhoittavaa."

Andreï Makine: Ikuisen rakkauden kosketuksia. WSOY. 2012.
"Makine ei ole koskaan vältellyt vaikeita aiheita eikä hän tee sitä nytkään. Vaikka maailma hänen kirjoissaan onkin välillä hyvin julma ja ruma, niin hänen tarinansa kuvaavat hienosti elämän hetkittäistä kauneutta. Ja kaiken sitoo yhteen herkkä ja kaunis kieli ja taiturimainen kerronta." 

L. M. Montgomery: Perinnönjakajat. Minerva. 2012.
"Perinnönjakajat on hauska, ihmisten heikkouksia sekä monimutkaisia ihmis- ja sukulaissuhteita oivallisesti kuvaava romaani, jossa on tilaa myös hyvyydelle, rakkaudelle ja ystävyydelle. Tapahtumia kehystää, kuten Montgomerylla yleensäkin, Prinssi Edwardin saarten kaunis luonto."

Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani. Tammi. 2009 [1988].
Yksi loppuvuoden vaikuttavimmista lukukokemuksista. Aiheeltaan rankka, mutta kertakaikkisen upea kirja. Tulen varmasti lukemaan jatkossakin Morrisonia.

Haruki Murakami: Kafka rannalla. Tammi. 2009.
"Haruki Murakamin Kafka rannalla on ihan rehellisesti sanoen aika outo ja määrittelyjä pakeneva, mutta samalla upea kirja. Kirjan lopetettuani olin jotensakin hämmentynyt, mutta myös vaikuttunut."

Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani. Otava. 2012.
" (..) otteessaan pitävä, älykäs ja taitavasti kirjoitettu, joskin, kuten sanottua, paikoin todella rankka. Minä pidin tästä romaanista todella paljon ja Oatesin asema yhtenä lempikirjailija senkun vahvistui."

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat. Like. 2012.
"Suljettuani kirjan kannet, tunsin suurta mielihyvää ja kiitollisuutta hienosta lukukokemuksesta. Itse asiassa tajusin jossakin vaiheessa kirjaa lukiessani, että suhtauduin kirjaan kirjana. Eli kaikki se häly ja hypetys Sofi Oksasen ja tämän kirjan ympärillä vain jäi taustalle tarinan kuljettaessa minua naapurimaamme Viron menneisyydessä."

Märta Tikkanen:  Yksityisalue. Tammi. 1996.
"Yksityisalue on upea ja vaikuttava romaani rakkaudesta, sen ihanuudesta ja mutta myös repivyydestä ja kuluttavuudesta. Kirja on intensiivisen, aistivoimaisen ja vahvan kielen lisäksi ansiokas siksi, että siinä rakkaudesta kerrotaan sekä naisen että miehen näkökulmasta."




15 kommenttia:

  1. Onnittelut opinnoista! Olenkin jo kaivannut viisaita kirjapostauksiasi :D

    Ihania kirjoja, monta samaa ja kirjaa, jotka koen tärkeiksi. Tulisipa Adichielta pian seuraava kirja. Odotan malttamattomana!

    Ja miten hyvä sitaatti Oksasen kirjan lukemisesta. Näinhän se on. Kirja kirjana.

    Ihanaa, valoisaa vuotta 2013 sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Valkoinen Kirahvi! Olen kieltämättä onnellinen, kun sain opinnot päätökseen. Motivaatio oli loppuvaiheessa jo aika huono. Kun nyt vain ponnistelut palkittaisiin työpaikan muodossa.

      Tiedä noiden kirjapostausten viisaudesta. ;-)

      Oikein ihanaa ja kirjaelämyksellistä vuotta 2013 sullekin!

      Poista
  2. Onnea paljon opintourakan selättämisestä! Tosi upeaa!

    On Sinulla ollut myös aivan upea kirjavuosi, huh sentään, millaisia helmiä toinen toisensa perään. Joukossa on tosi monta minunkin kirjarakkauttani.

    Oikein loistavaa vuotta 2013!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi! Kuten edellä mainitsin, olen onnellinen opintojen loppumisesta.

      Kirjavuoteni oli kyllä hyvä ja luin monta todella hyvää kirjaa. Ainoastaan se harmittaa, etten ehtinyt kirjoittaa postauksia kaikista hyvistäkään kirjoista.

      Hyvää alkanutta vuotta!

      Poista
  3. Iloinen onnitteluhalaus opinnoista!

    Itse olen lukenut vain läksykirjoja ja kirjoittanut yhden kirjasen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eipähän meidän kaikkien tarvitsekaan lukea yhtä paljon. Ja kirjasen kirjoittaminen on jo aikamoinen saavutus!

      Poista
  4. Kivaa, että olet palannut! :) Onnea myös ahkeruudesta opinnoissa ja kirjoittamisessa.

    Olet lukenut kaikenlaista kiinnostavaa ja hyvää viime vuonna, wau! Minun tavoitteeni on tänä vuonna satsata laatuun, sillä koska lukuaika on vähentynyt, täytyy saada parempaa vähemmällä, vai mitä? ;)

    TOP20-listaltasi kiinnostaa Paul Auster (en ole ikinä lukenut häneltä mitään), Syyspurjehdus ja Jää, joka itse asiassa odotteleekin minua parhaillaan kirjastossa. Sisareni, rakkaani on jo aloitettuna ja aivan hurja kirja se kyllä onkin!

    Ihanaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suketus ja hyvää alkanutta vuotta!

      Minä olen jo vuosia yrittänyt satsata laatuun lukemisissa. Välillä onnistuu, välillä ei. Suosittelen kyllä Austeria. Oma suosikkini on Sattumuksia Brooklynissa.

      Sulla on upea Jää vielä kokematta. Se on todella hieno, Oatesin uusi myös, mutta eri tavalla.

      Poista
  5. Onnea opintojen saamisesta pakettiin! Ihania kirjoja olet ehtinyt lukea kiireistä huolimatta: Lundbergia, Kähköstä, Morrisonia..

    VastaaPoista
  6. Onnea opintojen saamisesta pakettiin! Paljon upeaa kirjallisuutta olet ehtinyt lukea kiireistä huolimatta: Morrisonia, Kähköstä, Lundbergia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Välillä on ollut ihan pakko lukea, jotta on jaksanut pakertaa. Morrison etenkin yllätti positiivisesti, vaikka tiesinkin odottaa hyvää lukukokemusta. Vähän kyllä ihmettelen, miksi en ole häntä aiemmin lukenut.

      Poista
  7. Onnittelut Anna Elina suoriteusta tutkinnosta ja monista luetuista hienoista kirjoista!<3333

    Oikein antoisaa lukuvuotta sinulle!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili-mummo! Varsinaisesti kyse ei ole tutkinnosta vaan lisäkoulutuksesta, mutta iso homma opinnoissa kuitenkibn on ollut ja opintojen kautta saan pätevyyden kirjastoalalle.

      Poista
  8. Huimaa: Meillä on 8 samaa kirjaa ja niistä 4 minulla on vuoden 2012 kuumassa ryhmässä;-)

    Onnellista vuotta 2013 sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, taitaa makumme osittain kohdata. Tokihan luin muitakin hyviä kirjoja kuin nuo top20:n kirjat, mutta nuo nyt olivat parhaita.

      Kiitos samoin, onnellista alkanutta vuotta sulle myös!

      Poista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!