sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Voimme viettää koiramaista juhlapäivää...


Tänään sunnuntaina tulee päivälleen vuosi siitä, kun perheeseemme muutti 4 ½ kuukauden ikäinen Aleksanteri-herra. Juhlapäivän ohjelmaa emme ole vielä sen kummemmin suunnitelleet, mutta tokihan olemme kertoneet hänen keisarilliselle korkeudelleen, että nyt on juhlapäivä. Ja kyllä me jotain herkkuja aiomme hänelle tarjoilla.

Nyt on tullut elävästi mieleen se jännitys, mitä koimme vuosi sitten, kun ensin keskustelimme edellisen omistajan kanssa koirasta ja sitten odotimme mäyristä tutustumiskäynnille. Aleksanteri (Santeri, Santtu) jäikin siltä käynniltä jo meille. Alussa kaikki oli uutta ja outoa, mutta ihmeen nopeasti Santeri meille sopeutui.

Nyt se aika, jolloin sisällä ei ollut koiraa (lapinkoirapojathan asuvat ulkona) ja peiton alla luolakoiruuttaan toteuttavaa lämpöpatteria, tuntuu todella kaukaiselta. Kissamme eivät ole edelleenkään innoissaan koirasta, mutta ovat nekin tottuneet, pakon edessä. Ja onneksi pojan kissat välillä näyttävät Santerille cat poweria.


10 kommenttia:

  1. Onnea hänen keisarilliselle korkeudelleen! Ja kaunista päivää koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hänen korkeutensa kiittää. On ollut tavallista haukkuvaisemmalla tuulella pari päivää. Ilmeisesti juhlahaukahduksia ovat ne....

      Poista
  2. Voi koiruutta ja koiran elämää! Hännän heilutuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hänen korkeutensa vastaa hännän heilutuksella. :-)

      Poista
  3. Onnea hänelle! Mäyrikset ovat koiramaailman persoonallisimpia! Meidän Mintun suurin ihailija onkin yksi mäyrispoika! Minttu ei oikein vastaa tunteisiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäyrikset ovat tosiaan aika persoonia, niin on tämä meillä asuvakin. Minttu onkin niin ihana koira, että taatusti meidänkin Santeri häneen ihastuisi.

      Poista
  4. Onnen toivotuksia hännän heiluttajalle! Meidänkin hännän heiluttaja yrittää ilmeisesti toivottaa onnea, kun kuonollansa konetta koittaa tökkiä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Santeri kiittää! Millainen hännänheiluttaja sulla on?

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Ihana on kyllä, mutta joskus "hiukan" rasittava. Etenkin kun innostuu haukkumaan (sitä tehnyt muutaman viime päivän aikana aila lailla). Toteuttaa koiruuttaan varmaan, muttei me tyhmät ihmiset ymmärretä.

      Poista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!