Upea Yksityisalue

Märta Tikkanen: Yksityisalue. Tammi. 1996. Käsikirjoituksesta suomentanut Raija Jänicke. 238 sivua.

Koko lailla kirjallisesti -blogin Jenni keksi taannoin hienon idean kimppalukuviikonlopusta, jonka kirjailijaksi valikoitui äänetyksen jälkeen Märta Tikkanen. Koska Tikkanen on kiinnostava kirjailija, jota olen tähän mennessä lukenut aivan liian vähän, lähdin mielihyvin mukaan kimppalukuviikonloppuun. Itse asiassa olen lukenut Tikkaselta aiemmin vain kirjan Emma ja Uno. Rakkautta tottakai (2010), jota käsittelimme viime syksynä lukupiirissämme.

Varustauduin viikonloppuun lainaamalla kirjastosta romaanin Yksityisalue (1996) sekä runokokoelmat Arnaia, mereenheitetty (1992) ja Pimeys ilon syvyys (1981). Runokirjat jäivät nyt valitettavasti lukematta, koska viikonlopulle kertyi muutakin tekemistä enkä oikeastaan ehtinyt lukea kuin iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Silmäilin kyllä Arnaiaa, mutta totesin sen aika vaikeaksi eikä sen aihepiirikään antiikin myytteineen oikein minua kiinnostanut.

Sen sijaan Yksityisalue osoittautui todella hienosti kirjoitetuksi ja muutenkin erinomaiseksi romaaniksi. Ajattelin aluksi vain silmäillä kirjaa, mutta ennen kuin huomasinkaan olin lukenut sitä useamman kymmenen sivun verran. Mielestäni se jos mikä kertoo kirjan kiinnostavuudesta ja siitä, että kirja on hyvin rakennettu ja sen jännite kantaa.

Yksityisalue on jaettu kahteen, suurin piirtein yhtä laajaan osaan, joista ensimmäisessä nuori toimittajaharjoittelija AnnaCi kirjoittaa kirjettä tai kertomusta rakastetulleen. Kirjan toinen puolisko taas koostuu Annan isän kertomuksesta, joka sekin kerrotaan minä-muodossa. Isän tarina sijoittuu aikaan, jolloin Annan vanhemmat tutustuivat, menivät naimisiin ja saivat tyttären. Ihan kirjan viimeisillä sivuilla tosin palataan vielä hetkeksi Annaan ja kerrotaan, miten Annan rakkaussuhteelle lopulta käy.

Anna on toinen nainen, jonka rakastaja on lähtenyt ulkomaille työmatkalle, mutta ennen kaikkea selvittelemään omia tunteitaan niin vaimoaan kuin Annaakin kohtaan. Kirjoituksissaan, joita Anna ei välttämättä edes tule näyttämään miesystävälleen, mutta jota hän teksteissään puhtuttelee, Anna kertoo omista tunteistaan miesystäväänsä kohtaan, mutta myös muistelee kohtaamisiaan tämän kanssa. Lisäksi Anna kertoo isästään, mutta ennen kaikkea niistä tuntemuksista, joita pari vuosikymmentä aiemmin kuolleen isän tavaroista löytynyt hirvipiirros ja Annalle tuntemattoman naisen kirjoittamat kirjeet hänessä herättävät.

Kirjan toisessa osassa Annan isä kertoo sattumalta kohtaamansa naisen ja itsensä välille syntyvän rakkaustarinan. Samalla paljastuu myös Annan löytämien kirjeiden ja hirvipiirroksen tausta. Isän ja hänen rakastettunsa ensimmäistä kohtaamista kuvataan unenomaisesti, mutta myöhempiä tapaamisia,  eroja, lähentymisiä ja etääntymisiä Tikkanen kuvaa todella vahvoin vedoin. Mies, joka on menettänyt nuoruudenrakkautensa ja sittemmin ajautunut onnettomaksi osoittautuvaan avioliittoon, on pyrkinyt koko aikuisikänsä hallitsemaan ja kontrolloimaan itseään. Tikkanen kuvaa vaikuttavasti miehen hämmentyneitä ja ristiriitaisia tunteita  sekä tempoilua uuden rakkauden äärellä. 

Vaikka Annan isän tarina on puhutteleva, niin kuitenkin koin kirjan alkupuolen ja Annan tarinan vielä sitäkin kiinnostavammaksi. Nuoren naisen kipuilujen ja tunteiden ristiaallokon kuvauksessa ei ole sinällään mitään uutta, käsitelläänhän toisen naisen asemaa runsaasti ainakin nykykirjallisuudessa, mutta juuri Annasta kertoessaan Tikkanen on tässä kirjassa parhaimmillaan. Kieli niin vahvaa, runollista ja nautittavaa, että tarina vei täysillä mukanaan. Tekstinäyte kertokoon, miksi vaikutuin:

Niin. Siitä se alkoi. Ja sitten sitä on vain jatkunut ja jatkunut, ja mikä on järkevää ja mikä hengenvaarallista ja miten minä koskaan pääsen siitä irti, sillä en halua päästä irti, haluan vain syvemmälle ja syvemmälle labyrintteihin enkä tiedä mikä siellä sokkeloiden sisimmässä odottaa, mikä se nyt oli, hirviö, niin Minotaurus, seitsenpäinen härkä joka söi neitsyitä - 

ei! Minä en tahdo tulla syödyksi. En edes sinun syömäksesi.

Yksityisalue on upea ja vaikuttava romaani rakkaudesta, sen ihanuudesta ja mutta myös repivyydestä ja kuluttavuudesta. Kirja on intensiivisen, aistivoimaisen ja vahvan kielen lisäksi ansiokas siksi, että siinä rakkaudesta kerrotaan sekä naisen että miehen näkökulmasta. Tikkanen on myös onnistunut sovittamaan kirjassaan erinomaisesti yhteen isän ja tyttären eri aikoihin sijoittuvat rakkaustarinat. 

Kirjassa olisi aineksia syvällisempäänkin analyysiin, esimerkiksi hirvisymboliikkaa avaamalla löytyisi takuulla kiinnostavia näkökulmia kirjan tarinoihin. Tyydyn nyt lopuksi kuitenkin vain toteamaan, että nautin todella paljon Yksityisalueen lukemisesta, ja aion ehdottomasti lukea lisää Märta Tikkasta.

PS. Muistakaahan käydä katsomassa, mitä Tikkasen kirjoja kimppalukuviikonlopun ideoinut Jenni luki. Jennin blogista löytyvät myös linkit muiden kimppalukuun osallistuneiden bloggaajien Tikkas-kirjoituksiin.