perjantai 20. heinäkuuta 2012

Terveisiä Mustikkakummusta!


Tumman nummeni mustikoista sinistä leipää teki mummoni.
Kaunista sinistä leipää heinäkuussa
ennen kuun syntymää.
Nummen mummoni teki sinistä leipää kuin kukkaset
sinisen nummeni mustikoista.

Helvi Hämäläinen
(runo teoksessa Suomen lasten runotar. Otava. 1995.

Hyvää kesäistä ja mustikkaista viikonloppua!



PS. Kuvat otettu tänään mustikkakummulta, joka on talomme vieressä oleva kumpare, jossa kasvaa muun muassa mustikoita ja puolukoita. Tuosta kummusta aikoinaan ideoimme myös nimen "tilallemme". (Mustikkakumpu on kyllä paremminkin suhteellisen iso omakotitontti kuin tila.)
Yhdet mustikkapiirakkamarjat on kummulta jo tänä kesänä kerätty. Kuvassa esiintyvä karvainen tyyppi kerää marjoja vain suuhunsa.

6 kommenttia:

  1. Juoksulenkillä käydessäni katselin lenkkipolun pientareita sillä silmällä, paljon näytti mustikkaa olevan. Pitää lähteä hakemaan piirakkamarjat. Hyvää viikonloppua sinne Mustikkakummulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikoita on ilmeisesti tänä vuonna paljon. Ja näyttävät vielä olevan isoja. Mie oon laiska marjastaja, mutta onneksi mies kerää ihan mielellään marjoja.

      Poista
  2. Santeri näyttää ylväältä mäyriäiseltä. Mustikoita ei olla viälä päästy maisteleen, mut meijän pihalla on metsämansikoita, joita popsitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Santeri on kyllä aika ylväs, mutta välillä myös aika höpelö. Myrsky ja Tuisku eivät sellaisia varmaan ole? ;-)

      Poista
  3. runo sopii hyvin sinulle, Mustikkakummun Annalle.<3333

    tuota HELVI HÄMÄLÄISEN runoa en muista!

    oikein LEPPOISAA ja kaunista viikonloppua, ANNA ELINA.<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili-mummo! Minäkin löysin tuon runon ihan sattumalta.

      Poista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!