torstai 1. syyskuuta 2011

Syksyisistä kuulumisista elokuun luettuihin

http://office.microsoft.com/en-us/images
Kesä vaihtui virallisesti syksyyn kuukauden vaihtuessa. Tänään oli täällä meillä päin vielä hieno ja lämmin, joskin syksyinen päivä. Tällaisia kuulaita ja kauniita päiviä saisi tulla lisääkin, koska olisi mukava samoilla metsässä ihastelemassa syksyn värejä ja käydä etsimässä tatteja ja rouskuja (sunnuntaina keräsin niitä sen verran, että sain pari pussillista sieniä pakkaseen). Toisaalta on jo mukava käpertyä sohvan nurkkaan kaakaomukillisen ja hyvän kirjan kanssa, tai sitten istahtaa television ääreen sukka- tai muun neuleen kanssa.

Sain tällä viikolla mukavia uutisia työmarkkinoilta, sillä pääsen tekemään osa-aikaista sijaisuutta paikkakuntamme kirjastoon. Olen onnekas, kun pääsen taas työskentelemään kirjojen kanssa. Ja vielä syksyllä, jolloin ilmestyy paljon uutuuskirjoja.  Ensi viikolla aloitan myös kesätauon jälkeen lukupiirin vetämisen. Lisäksi teen syksyn yhden kollegani kanssa yhtä pienempää projektihommaa, joka liittyy kirjallisuuteen. Kerron siitä sitten joskus myöhemmin lisää. Ja ettei tekeminen loppuisi, tällä viikolla alkoivat taas informaatiotutkimuksen opinnot, joita suoritan nyt jo toista vuotta.

Koska kuukausi vaihtui, on aika kertoa kuukauden luetut kirjat:

- Kjell Ola Dahl: Murha näyteikkunassa. Like. 2006.
- Anne Enright: Valvojaiset. Otava. 2010.
- Joel Haahtela: Lumipäiväkirja. Otava. 2008. 
- Pasi Ilmari Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha. Atena. 2008.
- Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Gummerus. 2009. 

Ehdin siis lukea viisi kirjaa, mikä on ihan hyvä määrä, etenkin kun kuukauden alussa tuntui, etten saa luettua mitään. Yksikään näistä elokuussa luetuista kirjoista ei mielestäni ollut erinomainen, mutta toisaalta yksikään kirja ei ollut huono. Parasta antia tarjosivat Enright ja Haahtela, Olssonille en täysillä syttynyt, Jääskeläinen oli hyvin kiinnostava ja Dahlin kirja hyvä omassa sarjassaan.

Olen tehnyt arvion vasta yhdestä kirjasta (Dahl), mutta kirjoitan kyllä kaikista näistä jossakin vaiheessa. Jään koko ajan enemmän jälkeen arvioiden kirjoittamisessa, mikä harmittaa aika lailla. Yritin ihan tosissani  kirjoittaa näistä kaikista elokuun luetuista yhteispostaukse, muttei se onnistunut.

Oikein hyvää syksyn alkua iki-ihanan Syyslaulun (Höstvisa) sanoin ja sävelin!

20 kommenttia:

  1. Onnea mieluisasta työpaikasta! <3 :)

    Ja olet lukenut taas hyviä kirjoja! En ole lukenut noista kuin Olssonin kirjan, ja Enrightin kirjasta puolet (se oli minulla uudenkarheana pikalainana, mutta laina-aika loppui kesken - pitäisi lukeakin se nyt TB-haasteen tiimoilta uudelleen alusta loppuun). Odotan tekstejäsi paitsi niistä, myös ihanasta Haahtelasta sekä Taivaalta pudonneesta eläintarhasta. Öh, siis kaikista. :)

    VastaaPoista
  2. Ja ehkä kuullaan jossain välissä myös kommentit Mustista morsiamista :-) Siitä olisi kiva kuulla mielipiteesi!

    VastaaPoista
  3. Sara, kiitos. Olen ihan innoissani työpaikasta, vaikka se on "vain" osa-aikainen. Mutta pitää taas jalkaa vankasti kirjaston oven välissä. Haaveilen, että kunhan saan nuo opinnot loppuun, pääsisin ihan vakinaisesti kirjastotöihin. Ja mukava kuulla, että tekstejäni luetaan ja ihan odotetaan. ;-)

    Booksy, Mustat morsiamet on vielä hiukan kesken, mutta toki siitäkin kirjoitan myöhemmin. Jo nyt voin sanoa, että kirja on todella hyvä. Sitä on helppo lukea, vaikka aihe ei ole helppo. Jotekin pakotonta, ei kikkailevaa, tutunoloista, kotoisaa tekstiä (toki se, että itse olen itäsuomalainen vaikuttaa ainakin kotoisuuden vaikutelmaan, mutta jotenkin yleispätevän hyvää Kähkösen teksti on).

    VastaaPoista
  4. Onnea kirjastotyöstä, ihana ystävä siellä kaukana. :) Olen niin iloinen ja ala on sellainen, joka takuulla on sinulle rakas.

    Odotan innolla mietteitäsi Lumipäiväkirjasta, jos ehdit siitä kirjoittaa. Sitä en ole vielä lukenut, vaikka muutaman muun kirjan myötä olen ihan hurmioitunut Haahtelan teksteistä.

    Ihania syyskuun päiviä! Tämä alkusyksy on vuoden ihaninta aikaa ainakin minun mielestäni. Kaikki on uutta, mutta samalla saa rauhoittua ja olla vaan, jos tarpeen.

    VastaaPoista
  5. Onnea mieluisasta työpaikasta! Miekin sain unelmieni työn ja siitä kirjoitan enemmän vlopun aikana blogiini. :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Katja ja Hanna! Työpaikka tosiaan on mieluinen, vaikka toki tiedäkin, että työtunteja on aika vähän eikä tuolla työllä pääse rikastumaan ja suurimmaksi osaksi työ tulee olemaan rutiininomaista kirjastovirkailijan hommaa. Mutta pidän kirjastosta työympäristönä ja koen kirjastotyön mielekkäänä. Ja kun kulttuurialan työpaikat ovat täällä päin kiven alla ja kun tutkimustyöhön ei millään näy tulevan rahoitusta, niin tämä on askel kohti jotain uutta ammatillisesti.

    Katja, alkusyksy on ihanaa aikaa. Yritän nauttia siitä nyt täysillä ennen kuin koittaa se pimeä loppusyksy, josta en millään pysty tykkäämään.

    Hanna, mukava kuulla, että olet saanut unelmiesi työn! Odotan mielenkiinnolla lisätietoja asiasta.

    VastaaPoista
  7. Onnea työpaikasta, minustakin olisi ihana työskennellä kirjastossa! Tuo Syyslaulu on aivan ihana <3, ihania syyskuisia päiviä sinulle!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Maria! Syyslaulu, etenkin Ankin laulamana, on vain niin ihana!

    VastaaPoista
  9. Onnea täältäkin työpaikasta, mukavaa että saa tehdä sitä mistä pitää.

    Olen lukenut mainitsemistasi kirjoista vain Haahtelan, mutta en oikein ole syttynyt hänen teksteihinsä. Mutta minäkin odotan innolla arviotasi Mustista morsiamista, toivottavasti jaksat sen tehdä.

    VastaaPoista
  10. Jaana, kiitos! Mustat morsiamet tulee kyllä käsittelyyn jossain vaiheessa. :-)

    VastaaPoista
  11. Oi, odotan mielenkiinnolla, mitä tuumaat Jääskeläisen novellikokoelmasta. Se odottaa minulla omassa hyllyssä ;)

    Ja tuo kirjastotyö on kyllä upea juttu! Ja tosiaan vielä tähän aikaan vuodesta, kun ns. kirjasato on suurimmillaan :)

    VastaaPoista
  12. Paljon onnea työpaikasta :) "Kirjaston täti" on pitkäaikainen toiveammattini, jos lähtisin opiskelemaan niin siihen suuntaan kulkisi minun tie. Ei vain ole kovin realistista haaveilla kyseisestä työpaikasta pienellä paikkakunnalla.

    Mukavaa ja kirjaisaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  13. Onnea, onnea!

    Syksyssä on taikaa. Odotan jo tekstiäsi Olssonista. Luin kirjan kaksi kesää sitten ja pidin siitä kovasti.

    VastaaPoista
  14. Susa, Jääskeläinen onkin seuraavana arviointivuorossa. Olin muuten viime syksynäkin kirjastossa töissä, mutta silloin työssäoppijana, kun kävin sellaista akateemisesti koulutettujen profiili-kurssia. Olin kuin lapsi karkkikaupassa, kun viikottain tuli taloon uusia kirjoja...

    Villasukka kh:ssä, minähän aloitin kirjastoalan opiskelun vuosi sitten, kun omalla alalla (tutkimus) ei töitä yksinkertaisesti ole. Tosin olen jo aiemmin tehnyt töitä kirjastossa eli sikäli ei ole ihan uusi ala. Mukavaa viikonloppua myös sulle!

    Valkoinen kirahvi, kiitos. Mie en jostain syystä oikein syttynyt Olssonille ja olen siitä harmistunut. Yritän arviossani (sitten joskus, kunhan ehdin kirjoittamaan) tutkailla, mistä moinen johtuu.

    VastaaPoista
  15. Onnea! Iloa työhön!

    Kirjastontädin vinkit voisivat olla paikallaan. Ei välttämättä kirjoista, mutta muusta kirjastoasioista ja/tai -asioinnista. Samaa voisi tehdä Erja lukupäiväkirjassaan...

    Olen lukenut listastasi vain Lempeät laulut. Pidin, en ehkä kovasti, mutta pidin ja olen suositellut sitä muillekin. Kiinnostavaa kuulla, mikä sinua ei saanut syttymään :-)!

    VastaaPoista
  16. Kirjastotyö, lukupiiri, informaatiotutkimuksen opinnot: kuulostaa minusta aivan unelmien syksyltä :) Kuulaan kauniit syyspäivät ovat suurinpiirtein parasta maailmassa

    Minuakin kiinnostaa kuulla, miksi Olsson ei sytyttänyt. En ole itse lukenut, mutta sitä on muuten niin kovasti kehuttu.

    VastaaPoista
  17. Kiitos Paula! Ehkä jossain vaiheessa tuleekin eteen kirjastoasioita (töissä tai opintojen parissa), joista voisin tännekin kirjoitella.

    Liisa, mielenkiintoinen syksy tosiaan tulossa. Aika kirjallisuus- ja kirjastopainotteinen. Olen nimittäin vielä aikonut osallistua kahteen kirjallisuustapahtumaan, joista toinen on nyt syyskuulla Joensuussa ja toinen myöhemmin syksyllä Kuopiossa.

    Siitä Olssonista. Minä olisin halunnut pitää kirjasta paljon enemmän, mutta jokin siinä vain tökki. Yksi selitys voi olla siinä, että odotukseni olivat aivan liian korkella, koska olin kuullut kehuttavan kirjaa niin paljon. Odotin siis aivan huikeaa lukukokemusta, ja kun sitten en sitä saanutkaan, niin olin pettynyt. Mutta yritän vielä arviossani analysoida enemmän asiaa.

    VastaaPoista
  18. Paljon onnea työpaikan johdosta! Olisi ihanaa päästä joskus töihin kirjastoon. :)
    Syksy on loppujen lopuksi ihanaa aikaa, vaikka olenkin huolissani kasvavasta pimeydestä, joka vaikuttaa mielialaani voimakkaasti. Mutta ehkä tänä vuonna pysyisin pirteänä.

    Kaimani Anki Lindqvistin ääni oli kaunis. Ihana tuo Höstvisa. :)

    VastaaPoista
  19. Kiitos Anki! Kaimasi ääni tosiaan on kaunis. :-)

    Minuakin tuleva loppusyksy huolettaa, koska mulla on ihan samaa ongelmaa kuin sullakin. Oikeastaan olen kärsinyt pimeydestä koko ikäni, mutta vasta aikuisena kuulin sellaisesta asiasta kuin kaamosmasennus. Tietenkin se, että asian tietää ja omat oireilut jo tunnistaa, auttaa jonkin verran. Toivotaan meille molemmille hyvää ja pirteää syksyn jatkoa.

    VastaaPoista
  20. Onnea työpaikasta! Ja Höstvisa on kyllä juuri oikea haikeankaunis soundtrack alkavaan syksyyn.

    VastaaPoista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!