Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Gummerus. 2009. Alkuteos Let me sing you gentle songs (2005). Suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi. 344 sivua. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti.
Ruotsalaisen, nykyisin Uudessa Seelannissa asuvan Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja on niittänyt mainetta maailmalla. Kirjassa kaksi eri-ikäistä ja muutenkin hyvin erilaista naista, Astrid ja Veronika, ystävystyvät. Vanha Astrid elää pienessä ruotsalaisessa kylässä eristäytyneenä, melkein erakkona, kunnes hänen naapuriinsa muuttaa kolmekymppinen kirjailija Veronika. Molemmilla on takanaan todella rankkoja kokemuksia ja menetyksiä, joista he lettujen ja metsämansikkahillon äärellä sekä metsäretkillä toisilleen vähitellen avautuvat.
Tartuin kirjaan kiinnostuneena odottaen hienoa lukukokemusta. Kyllähän Laulaisin sinulle lempeitä lauluja on runollinen, traaginen, lohduttava ja hieno ylistyslaulu ystävyydelle, mutta on minun makuuni liiankin kaunis ja siirappinen, jopa laskelmoitu.
Minua kummastutti muun muassa se, miten nopeasti pitkään eristäytyneenä elänyt Astrid ystävystyi Veronikan kanssa. Se ei oikein ollut uskottavaa, mutta ehkä tällaisia ihmeitä tosiaan tapahtuu. Myös symboliikkaa avattiin välillä ihan liikaa ja minulle tuli mieleen, ettei kirjailija luota oikein lukijan omaan käsityskykyyn.
Enkä minä suinkaan väitä, että Laulaisin sinulle lempeitä lauluja olisi ollut huono. Se vain ei ollut niin hyvä kuin luulin ja odotin. Kirjalla on ansionsa ja loppua kohti se selkeästi parani. Olsson kirjoittaa hyvin ja kauniisti ja kirjan rakennekin oli onnistunut. Myös idea runositaateista kappaleiden alussa on oivaltava. Ja kirjan nimihän on todella kaunis ja runollinen. Samoin kansi.
Lempeistä lauluista ovat omissa blogeissaan kirjoittaneet ainakin Leena Lumi, Sonja, Kirsi, Sara & Katja.
Tähdet: ★ ★ ★ ½
Tähdet: ★ ★ ★ ½
Joskus ne kovat odotukset valitettavasti taitavat ns. syödä sitä lukukokemusta. Toisaalta joskus joku kirja vain ei sitten kuitenkaan, odotuksista huolimatta, olekaan niin omaan makuun.
VastaaPoistaMinä pidin tästä aika tavalla, mutta eräs Astridiin liittyvä asia jäi minua vaivaamaan aika paljon, muttei siitä tässä enempää, etten paljasta mitään :)
ps: Minun lukupiiri alkaa huomenna, jännää!!
Minä kuulun myös niihin (harvoihin?), joita Olssonin kirja ei ihan vakuuttanut. Kirjan lumo ei auennut minulle, tarina tuntui kliseiseltä enkä kiintynyt henkilöhahmoihin niin kuin olisi pitänyt, jotta olisin tempautunut tarinaan mukaan.
VastaaPoistaMulla on tämä hyllyssä, lukematta vielä - vähän epäilyttää että kirja saattaa olla omaankin makuuni liian siirappinen. Mutta se selvinnee sitten kun tämän joskus kokeilen lukea! :)
VastaaPoistaHmm... vaikka tykkäsin Olssonista, on totta, että se saattoi olla vähän siirappinen. Itse onnistuin kuitenkin välttymään siltä, että olisin tympääntynyt. Halusin tykätä tästä, ja onnekseni onnistuin. Tai ehkä en kokenut tätä siirappisena, mutta kenties kevyenä?
VastaaPoistaEn rakastunut, mutta tykkäsin kovasti kyllä.
Tiedätkö, kun jokunen aika sitten (elokuun alussa) kirjoitin "vääristä blogiarvioista", mietin tätä sekä Hanna Tuurin Orapihlajapiiriä. Tätä siten, että kirjan arvo on laskenut mielessäni koko ajan, kun taas Tuurin kirja tuntuu sitä paremmalta, mitä kauemmas ajallisesti lukukokemuksesta menen.
VastaaPoistaSilloin, kun luin Olssonin kirjan, pidin siitä kovastikin, vaikka kirja menikin hivenen imelän puolelle. Oloni oli silti kuin turvallisessa sylissä. Kun nyt mietin kirjaa, huomaan, ettei siitä ole jäänyt kuin mielikuva laimeasta laadukkuudesta sekä ihmettely sitä Susankin mainitsemaa Astridin tekoa kohtaan. Aloin antaa kirjoille tähtiä huhtikuussa ja olen ehkä hieman hölmösti (tunnustan!) antanut niitä jälkikäteenkin muutamille teoksille, tälle annoin silloin saman kuin sinä nyt.
(Tuurille taas annoin ***+, mutta nyt kirja menisi jo neljän tähden sarjaan, en kuitenkaan muuttele tähtiä enkä tekstejäni.)
Ymmärrän kritiikkisi hyvin, vaikka pidinkin kirjasta lukuhetkellä ja ahmaisin sen aivan hetkessä. Jotenkin siirappisuuden kanssa kävi niin, että se kääntyi minulla voiton puolelle. Vaikka tiedostin imelyyden, oli moni kohta myös niin oivaltavasti sanottu, että teksti voitti minut puolelleen.
VastaaPoistaLiikuttava tämä jollakin tavalla oli, muttei ehkä kirja, jota muistelen lämmöllä vuosikymmenten kuluttua. Sonaatti Miriamille oli minulle valtaisa pettymys...
Ihan niin kuin totesitkin, kirjan luettuaan on ehkä hieman pahoillaan siitä, ettei osannut pitää kirjasta niin paljon kuin olisi halunnut pitää.
VastaaPoistaYmmärrän hyvin mielipiteesi kirjasta. Minä kuuntelin tämän viime keväänä äänikirjana, ja minulle isoin juttu kirjassa oli sen lukija, Seela Sella. :) Kirjoitinkin silloin omaan päivitykseeni että Sellan lukemana kuuntelisin vaikka puhelinluetteloa, ja että itse lukien kirja ei varmaankaan olisi ollut kovinkaan erikoinen lukukokemus. Jotain siinä kuitenkin oli, koska se jälkikäteen onnistui liikuttamaan minua.
VastaaPoistaMinuakin kuitenkin häiritsi kovasti se eräs Astridiin liittyvä asia, ja näin puoli vuotta kirjan kuuntelemisen jälkeen muistan kirjasta parhaiten juuri "sen asian", Uuden-Seelannin auringon ja meren, ja ne kaikki ihanat ruuat ja viinit joista kirjassa jatkuvasti nautiskeltiin. :)
Minä kuuntelin tämän Saran tapaan äänikirjana, ihan äskettäin, ja olen tuomassa kokemusta blogiini pian, toivottavasti jo huomenna.
VastaaPoistaTunnistan paljon samoja ajatuksia, mutta pystyn erittelemään oman kokemukseni kunnolla vasta siitä kirjoitettuani. Silti taas korostan lukuhetken ja -ympäristön vaikutusta: minulle tästä teki astetta ihanamman loppukesän kauniit päivät ja illat, kun ihailin metsäistä luontoa tätä samalla kuunnellen.
On ollut muka niin kiireistä viime päivinä, etten ole ehtinyt kommentoida kommentteihinne. Sori.
VastaaPoistaSusa, minäkin ihmettelin ja surin kyllä sitä Astridiin liittyvää asiaa.
Maria, et sinä ole yksin. Kaikki eivät voi pitää kaikista kirjoista. Kliseisyys kuvaakin hyvin tätä kirjaa, mutta kuten totesin, oli kirjalla ansionsa (en muuten olisi antanut sille kolme ja puoli tähteä).
Satu, kannattaa tämä lukea ehdottomasti. Toisten mielipiteisiin ei kannata luottaa liikaa. ;-)
Paula, nimenomaan. Tämä on tavallaan aika kevyt kirja, vaikka samalla myös rankka naisten kohtaloiden kautta.
Katja, ymmärrän, että tämä kirja voi samalla tuntua sekä imelältä että turvallisuutta tuovalta lohtukirjalta. Laimea laadukkuus on hienosti sanottu!
Valkoinen kirahvi, kiva kuulla, että sinä et kokenut tätä siirappiseksi. Mietin lukiessani, että onko minussa jokin vika tai olenko kyyninen, kun tämä ei täysillä uponnut minuun.
Sonja, nimenomaan.
Sara ja Karoliina, luinkin teidän molempien postaukset ja ymmärsin, että lukijalla oli paljon vaikutusta elämykseen. Ja se on niin totta, että lukuhetki vaikuttaa. Ja sulla Karoliina oli tarinan ja hyvän lukijan lisäksi mukana muitakin elementtejä, jotka taatusti tekivät hyvää kuuntelukokemukselle.