perjantai 30. syyskuuta 2011

Puolivuotissynttärit ja syyskuun luetut


Aloitin tämän Vielä yksi rivi.... -blogin puoli vuotta sitten, maaliskuun viimeisenä päivänä. Koska elämä tuntuu olevan jotenkin kiireistä juuri nyt, en ehdi enkä jaksa järjestää merkkipäivän kunniaksi arvontaa. Sen sijaan summaan, mitä olen tehnyt tämän puolivuotistaipaleen aikana ja millaisissa tunnelmissa blogin pitämistä jatkan.
 

Ryhtyessäni bloggaamaan ajattelin pitäväni kirjapäiväkirjaa, mutta kirjoittavani myös käsitöistä ja muistakin itseäni kiinnostavista asioista. Olen kuitenkin pääsääntöisesti keskittynyt kirjoihin, mutta toki esitellyt myös käsitöitäni sekä kirjoittanut eläinperheenjäsenistä ja milloin mistäkin. Tällainen painotus on sopinut minulle, koska lukeminen on kirjoittamisen ohella tärkein harrastukseni, ja kirjoista kirjoittaminen on minulle luontevaa.

Olen blogitaipaleeni aikana lukenut 35 kirjaa ja ehtinyt kirjoittamaan arvion 25 kirjasta. Ei mikään huikea määrä ahkerampiin kirjabloggaajiin verrattuna, mutta itse olen ihan tyytyväinen.  Suurin osa lukemistani kirjoista on ilmestynyt tämän tai viime vuoden aikana; vain neljä kirjaa on julkaistu  ennen 2000-lukua. Kotimainen kaunokirjallisuus on vähemmistönä, sillä vain 20 % kirjoista on suomalaisia. Tämän puolen vuoden lukusaaliiseen mahtuu jopa viisi novellikokoelmaa. Uskon, että puolen vuoden otanta kertoo aika hyvin lukutottumuksistani eli luen aika lailla ulkomaista, suhteellisen uutta kaunokirjallisuutta, joista suurin osa on romaaneja.

Puolen vuoden aikana olen osallistunut erilaisiin haasteisiin. Heti huhtikuussa otin osaa 30 days of book  -haasteeseen (ks. esittely P.S. Rakastan kirjoja -blogin sivuilta).  Olen lisäksi vastannut haasteeseen, jossa pyydettiin esittelemään omia maantieteellis-kirjallisia ympäristöjä sekä listannut kymmenen suosikkikirjaani. Kesällä osallistuin haasteeseen, jossa kerroin mitkä sata mieskirjailijoiden ja vastaavasti mitkä sata naiskirjailijoiden kirjaa ovat minulle tärkeitä. Olen vastannut muihinkin kiinnostaviin ja hienoihin haasteisiin, joita en nyt kuitenkaan luettele (jos kiinnostaa, niin löydät ne tunnisteista asiasanan haasteet alta). Kolme vaativampaa haastetta olen jättänyt kesken (lue selitykset täältä).

Olen kirjoittanut tähän mennessä 91 postausta ja blogissani on vierailtu tämän puolen vuoden aikana yli 7700 kertaa. Vielä yksi rivi... on saanut tähän mennessä 71 rekisteröitynyttä lukijaa. Tietääkseni myös muutama rekisteröimätön lukija seuraa kirjoitteluani. Olen hyvin otettu ja iloinen lukijamäärästä, mutta kyllähän tämä myös tekee nöyräksi.  

Blogin pitäminen on mukavaa ja monin tavoin palkitsevaa. Blogistanian vuorovaikutteisuus ja yhteisöllisyys on yllättänyt minut positiivisesti. Olenkin tavannut täällä todella ihania ja mahtavia ihmisiä, saanut osallistua upeisiin kirjallisiin ja muihin keskusteluihin sekä vastaanottanut paljon rohkaisevia kommentteja. Toivotankin tässä vaiheessa kaikki lukijani kollektiivisesti tervetulleiksi ja kiitän teitä kaikista kommenteista!

Aika näyttää, jatkanko bloggarina näillä samoilla linjoilla vai keksinkö tänne jotain sisällöllisiä muutoksia. Kirjoista haluan ehdottomasti kirjoittaa edelleen, mutta toki voisin pohtia enemmän kirjoittamiseen liittyviä asioita. Ulkoasuun tulee taatusti muutoksi jossain vaiheessa, mutta jatkan ainakin toistaiseksi punasävyisellä layoutilla, koska olen itse tähän varsin tyytyväinen. Olen myös pohtinut, josko perustaisin oman blogin lemmikeillemme, mutta vielä en ole ryhtynyt tuumasta toimeen. Olisiko teillä jotain ideoita blogini kehittämiseksi?
 

Ja sitten vielä ne syyskuun luetut:

Paul Auster: Sunset Park. Tammi. 2011.
Turkka Hautala: Paluu. Gummerus. 2011.
Carol Shields: Kivipäiväkirjat. Otava. 2000.

Ehdin lukemaan syyskuun aikana vain neljä kirjaa, ja toistaiseksi olen postannut vain yhdestä (Mustat morsiamet). Kaikki nämä kirjat ovat hyviä: Austerin, Kähkösen ja Shieldsin kirjat tasavahvoja neljän tai hiukan yli neljän tähden kirjoja, kun taas Hautalan Paluu ei siihen minun arvioissani ihan yllä. Palailen kirjoihin vielä tarkemmin postauksissa.



23 kommenttia:

  1. Onnea puolivuotiaalle blogille, joka on yksi suursuosikeistani: huolella kirjoitetut arviot, upeat kuvat ja pitkälti sellaisia kirjoja, jotka kiinnostavat minuakin.

    Odotan mielenkiinnolla arviotasi Shieldsin Kivipäiväkirjoista, joka on Larryn juhlien ohella ainoa Shieldsin suomennettu romaani, jota en ole vielä lukenut.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Maria! Tämä lämmitti sydäntäni! <3

    Kirjoitan kyllä Kivipäiväkirjoistakin vielä. Sitä ennen pitää arvioida Auster, niin saan palautettua muiden lukijoiden iloksi.

    VastaaPoista
  3. Onnea puolivuotiaalle! Minä taas luen paljon kotimaista ja vanhaa, mutta se täällä blogistaniassa onkin niin hienoa, kun jokaisella on oma juttunsa. Ja sellaisiin kirjoihin, mitä itse ei tule lukeneeksi pääsee tutustumaan toisten blogien, kuten sinun blogisi, kautta.

    Jatka samaan malliin!

    Ps. Ihana blogikisu sinulla tuolla alhaalla:)

    VastaaPoista
  4. Onnittelut puolivuotiaalle, ihanaiselle blogille! Tänne on aina mukava tulla lukemaan.

    Tiedätkö, on jollakin tavalla lohdullista että kaikki bloggaajat eivät lue tusinoittain. Huomaan välillä ihan tuskailevani, miten vähän ehdin ja ennätän. Varsinkin nyt syyskuussa aika on mennyt aivan toisaalle. Ehkä se on hyvä niin.

    Listassasi on ihania kirjoja. Odotan mielenkiinnolla Austerin postaustasi!

    VastaaPoista
  5. Onnittelut minultakin, on yksi suosikkiblogeistani!

    VastaaPoista
  6. Onnea puolivuotiaalle ! En ole rekisteröitynyt lukija enkä kirjabloggaaja, mutta olen sen sijaan ahkera vierailija, joka pitää tästä pirteän punaisesta blogista erittäin paljon! Hyvä tietää, että aiot kirjoittaa Kivipäiväkirjoista,odotan uteliaana arvioitasi siitä.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Amma, Valkoinen kirahvi, Jaana ja Clarissa! Tuntuu hyvältä saada positiivista palautetta.

    Kuten Amma totesit, yksi kirjablogistanian hyvistä puolista on juuri se, että me olemme kiinnostuneita erilaisista kirjoista. Täältä löytää koko ajan uusia kirja-aarteita. (Löysin tuon kissan jonkin muun blogin kautta. Se muistuttaa aika lailla meidän Maijaamme.)

    Valkoinen kirahvi, minä en ainakaan millään ehdi lukea hurjan määrää kirjoja kuukaudessa. Itse asiassa määrät vaihtelevat aika lailla. Tämä syyskuu on ollut täynnä kaikkea muita, osa ihan uusiakin asioita (mm. osa-aikainen kirjastotyö), joten en vain ole ehtinyt. Mutta hyvä näinkin.

    Clarissa, yllätyin ettet ole rekisteröitynyt lukija, kun vierailet täällä uskollisesti. Kiva, kun käyt enkä missään nimessä halua kategorisoida lukijoita ja blogini seuraajia.

    VastaaPoista
  8. Oikein lämmin onnitteluhalaus! Ajatella, olemme "tunteneet" jo puoli vuotta! Blogisi on minun yksi suosikkini, jossa piipahtelen aina, kun jota kin uutta on kirjoitettu, ja välillä muutenkin. Jatketaan lukemista ja siitä kirjoittelua!

    Kuukaudessa lukemasi on tasoltaan aika huippua! Auster on vielä hankkimatta, mutta Paluu oli minulle, salolaiselle, yksi vuoden kohokohdista.

    VastaaPoista
  9. Onnea puolivuotiaalle blogille sekä sinulle ystäväni: sinulla on hieno kirjamaku ja voin yleensä luottaa suosituksiisi aika lailla täysin.

    Odotan innolla arvioitasi Turkka Hautalan ja Carol Shieldsin kirjoista. Niistä molemmista pidin valtavasti. Kivipäiväkirjat oli ensimmäinen lukemani Shields. Luin sen kesällä 2002 siellä mäellä sijaitsevassa asunnossa, jossa sinäkin muutaman kerran kävit kylässä.

    Mitään kehitysehdotuksia en keksi blogillesi. Lemmikkieläinblogi kuulostaa hauskalta.

    VastaaPoista
  10. Onnitteluhalaus! Tykkään blogistasi ja sen punaisesta pohjasta; se on erottuva. (Minulla on aika visuaalinen muisti ja on mukavaa kun blogin sisällöllisen tyylin, tekijän ja ulkoasun pystyy yhdistämään).

    Mukavaa kun kiinnostuit Kähkösestä, tulee melkein kimppaluvun fiilis kun itsekin nakertelen Kuopio-sarjaa parhaillaan :-)

    VastaaPoista
  11. Onnea puolivuotiaalle! Minusta 35 kirjaa puolen vuoden aikana on todella hyvä määrä! Vaikka eihän se näissä lukutoukkien "piireissä" aina isolta itsestä tunnukaan :D

    Minä pidän blogistasi juuri tällaisena. Minusta on kiva, kun jokaisen blogi on vähän erilainen ja persoonallinen.

    VastaaPoista
  12. Onnea! Minusta 35 kirjaa on melko paljon. Mitkä ovatkaan ahkerampien bloggaajien luvut, en halua ajatellakaan... Luen itse koko ajan jotain, mutta harvoin ehdin kolmea enempää kuukaudessa. Viime aikoina olen keskittynyt ruoan terveys- ym. vaikutuksia käsitteleviin kirjoihin, ehkä liikaakin. Kähkösen Mustat morsiamet on odottamassa. Varmaankin luen myös Austerin, vaikka hänen edellisensä (en nyt muista nimeäkään) oli pieni pettymys.Tällä hetkellä on menossa norjalaisen Per Pettersonin Hevosvarkaat.

    VastaaPoista
  13. Onnea, onnea! Pidän blogistasi ja laadukkaista arvioistasi. Täällä on mukava vierailla.

    Shields-arviot kiinnostavat aina. Kivipäiväkirjat ei ole suosikkejani Shieldsiltä, mutta erilaisuudessaan mielenkiintoinen. Hauska kuulla, mitä sinä siitä pidit.

    VastaaPoista
  14. Kiitos Kirsi, Katja, Booksy, Katri, Taina U. ja Liisa!

    Kirsi, näin se puoli vuotta on vain hurahtanut. Kiva, että pidät blogistani. Paluu on kyllä hyvä kirja, mutta en voi sanoa, että sen lukeminen olisi ollut mulle mikään vahva elämys. Vakuuttavaa kotimaista laatua se kyllä on. Nämä ovat niin vahvasti makuasioita ja paljon vaikuttaa se tilanne, jolloin kirjaa lukee.

    Katja, meidän kirjamieltymykset menee todellakin aika hyvin yksiin. Minäkin pidän Kivipäiväkirjoista, vaikka ei se mielestäni paras Shields olekaan. Olen nyt lukenut sen kolme kertaa, tämän viimeisen kerran lukupiiriämme varten, ja olen siitä löytänyt aina uusia sävyjä.

    Booksy, joskus mietin tuota punaista pohjaa ihan siitä syystä, että onko siitä hankala lukea, mutta toisaalta haluan, että blogini on erilainen ja mieleenjäävä. Ja nämähän on myös makuasioita. Kuka tykkää hillitystä ja rauhallisesta, kuka taas värikkäästä. Itse olen vahvojen värien ihminen, vaikkei se pukeutumisessä aina näykään. Aion jatkaa Kuopio-sarjan kanssa, kunhan saan ensin kaikki nuo aiemmin lainatut kirjat luettua.

    Katri ja Taina U. Minustakin tuo luettujen kirjojen määrä on hyvä. Laskin nimittäin joitakin vuosia sitten kaikki yhden vuoden aikana lukemani kirjat ja tulos oli silloin hiukan yli 50. Ja jokainen tosiaan lukee sen, minkä ehtii ja jaksaa lukea. Mulla ainakin lukuaktiivisuus vaihtelee muiden tekemisten mukaan. Mutta täällä blogistaniassa on tosiaan joitakin, jotka lukevat kuukausittain yli kymmenen kirjaa. Mutta eihän tämä ole mikään kilpailu.

    Taina U. Mitäs sinä tykkäät Hevosvarkaista? Mie luin sen varmaan viime vuonna ja pidin siitä todella paljon. Täällä blogissa olen kirjoittanut toisesta Pettersonin kirjasta (Kirottu ajan katoava virta), joka sekin oli hyvä.

    Liisa, mukavaa, että viihdyt täällä. Minä pidän Kivipäiväkirjoista. Se on kyllä aika erilainen kuin muut Shieldsit.

    VastaaPoista
  15. Onnea puolivuotiaalle :)

    Lue jatkossakin kirjoja omaan tahtiisi, älä vain ota suorituspaineita määrän suhteen :) Sinulla on ihana blogi!

    VastaaPoista
  16. Kiitos Villasukka kirjahyllyssä! En mie otakaan suorituspaineita, kunhan ihmettelen, miten jotkut muut ehtivät lukea niin paljon, vaikka mielestäni itsekin luen paljon. Eikä tätä oikeasti jaksais jatkaakaan, jos alkais mennä suorittamisen puolelle. Blogin pitämisen on tarkoitus tuottaa mielihyvää ja iloa, ainakin minä näen asian niin.

    VastaaPoista
  17. Minäkin onnittelen hieman jälkijunassa. Onnea!

    Minä ihastuin aikoinani Shieldsin novelleihin ja niiden jälkeen taidan pitää eniten juuri Kivipäiväkirjoista. Luen siis innolla kaikki mahdolliset Shields-kirjoitukset.

    Myös lemmikkiblogia lukisin varsin mielelläni. :)

    VastaaPoista
  18. Kiitos Jenni! Shields on kyllä hyvä ja vakuuttava kirjoittaja. Oikeastaan vain Kaiken keskellä Mary Swann ei kuulu joukkoon erinomaiset kirjat, vaikka on silläkin ansionsa. Mietin vielä sitä lemmikkiblogia. Paljon olisi kirjoittamista eläimistäkin, mut katsotaan nyt riittääkö aika.

    VastaaPoista
  19. Minäkin täällä vähän myöhässä onnittelen puolivuotissynttäreiden johdosta! Nyt vasta huomasin tuon ihanan virtuaalisen kissan! Se voisi olla vähän ylempänä, kun jää piiloon.. Ainoa kehittämisehdotukseni, mutta se on niin hauska! Siitä tulee oma kissani mieleen, joka on täysin musta. :)

    VastaaPoista
  20. Sara, kiitos! Pitääkin laittaa kissa ylemmäksi (meillä on mustavalkoinen Maija-kissa, jonka veli Murre oli aika tuon virtuaalisen kissan näköinen).

    VastaaPoista
  21. Onnea kuukautta nuoremmalle puolivuotiaalle! Aloitin nyt kahlata läpi 1,5 viikon blogikirjoituksia lomani jälkeen, ja olen niin pää pyörällä, etten jakele tällä kertaa tämän suurempia viisauksia. ;) Mutta ihana blogi sulla on, keep up the good work!

    VastaaPoista
  22. Onnittelujen jatkoksi lähetän sinulle tunnustuksen - kurkistahan blogistani!

    Tunnelmallista syksyä!

    VastaaPoista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!