sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Mustat morsiamet: elämää Kuopiossa

Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet. Otava. 1998. 288 sivua. 


Aamu oli jylhän kaunis kaupungissa ja sen äänet aivan erilaiset kuin kotona. Anna seisoi Helmin makuukamarin ikkunassa ja kuulosteli tuota kohua ja jymyä kunnoittavasti. Täällä ei yöllisen kulkijankaan tarvitsisi kantaa lyhtyä mukanaan: joka kadunkulmalla oli koukkuniskainen katulamppu. (..) Anna hieroi hietaisen tuntuisia silmiään. Vastapäisessä talossa avattiin ikkuna, ja aurinko leiskahti lasissa väkevän sokaisevana. Tämä se oli kaupunkielämää! Vaaleaksi maalattujen talojen rivejä tuonne ja tänne loppumattomiin, puisia viiritorneja, paraatiovia, joissa kimaltelivat pullonvihreät röpölasit. Hyvä Jumala siunaa minua, jotta minä kykenisin täällä kulkemaan ja asiani hoitamaan.

Näin 1920-luvulla Kuopioon maaseudun köyhistä oloista muuttanut Anna ihmettelee kaupunkielämää Sirpa Kähkösen romaanissa Mustat morsiamet. Helmi-siskon kamarin ikkunan läpi kaikki näyttää maalaistytöstä hienolta ja kiehtovalta, mutta myös jännittävältä.

Jo ensimmäisenä kaupunkipäivänään Anna muuttaa tohtorin Pettersonin ja tämän rouvan kotiin apulaiseksi.Vapaa-aikanaan Anna tutustuu kävellen kaupunkiin. Yhdellä reissullaan hän törmää Lassi Tuomeen, jonka tummat silmät ja muukin olemus jäävät kummittelemaan Annan mieleen. Tuomen perhe tulee Annalle tutuksi myös tohtorinnalle pyykkejä pesevän Hildan kautta. Joutuessaan tammikuisena pakkaspäivänä menemään pyykille Hildan sairastuttua, Anna tapaa Lassin uudelleen. Nuoret ryhtyvät seurustelemaan ja Annan tultua raskaaksi he avioituvat.

Mustat morsiamet  kuvaa sisällissodan jälkeistä aikaa, jolloin valkoisten valta oli vahvimmillaan. Lassi on ollut sisällissodan aikana Tammisaaressa vankilassa, muttei kuitenkaan halua lopettaa toimintaansa työläisten ja kommunismin hyväksi. Viranomaisten erityistarkkailussa oleva mies, jolla ei ole kansalaisluottamusta, joutuukin pian uudelleen Tammisaareen. Myöhemmin myös Anna joutuu nöyryyttävään kuulusteluun.

Lassin vankeus ei ole ainoa suuri vastoinkäyminen, jonka Anna nuorena aviovaimona joutuu kokemaan. Ensimmäisen lapsen menettäminen, naapureiden nuiva suhtautuminen punavangin vaimoon ja raskas työ tehtaalla tekevät Annan elämästä hyvin raskasta. Lohtua vaikeassa elämäntilanteessaan Anna kuitenkin saa Lassin perheeltä ja kirjeystävältään Liljalta, johon Anna tutustuu Tammisaaressa käydessään.

Mustissa morsiamissa on monia kiinnostavia teemoja, joista yksi on kaupunkiin sopeutumisen ja samalla modernisaation kuvaaminen yksilön tasolla. Erityisesti kirjan alkupuolella oleva luku, jossa Anna lähtee käymään kuolevan isänsä luona, on tässä suhteessa kiinnostava. Kaupungissa tohtorilan elämään tottunut Anna näkee nyt aiempaa selvemmin maaseudun elinolosuhteiden ankeuden ja puutteellisuuden. Kuvaus lapsuuskodin hyvästelemisestä on liikuttava ja osuva. Aika moni suomalainen maaltamuuttaja on varmasti kokenut ihan samanlaisia haikeuden, mutta myös helpotuksen tunteita lähtiessään 1900-luvun alussa työn perässä läheiseen kaupunkiin tai suuren muuton aikana etelän kasvukeskuksiin tai Ruotsiin.

Hän laittoi kengät jalkaan. Hyvästi heinikko varpaitten alla, hyvästi maan haju ja pensaston suhu. Hyvästi harmaa mökki ja vinot portaat, hyvästi aitta ja ruumislaudat. Tämä tyttö lähtee kivikatuja tallaamaan. Kapsäkki nousi kevyesti portaalta. Sen enempää ei perintöä ollut kuin kapsäkissä kulki. Polun päästä hän vilkaisi vielä mökkiä, joka peittyi koivun taakse, ja tallia, jonka ovi lenksotti. Hän kääntyi ja lähti kulkemaan.

Talvisodan syttymiseen päättyvä Mustat morsiamet on uskottava ajankuva työläisnaisen elämästä 1920- ja 1930-luvuilla. Ympäristön kuvaus on ansiokasta, ja Kähkösen luomat henkilöt ovat monitahoisia ja uskottavia. Savon murteella käyty dialogi on ainakin itäsuomalaiselle lukijalle on tuttua, mutta uskon myös muiden sitä ymmärtävän, sillä murretta ei ole käytetty liikaa. Kaiken kaikkiaan kerronta on kotoisen ja tutun tuntuista, positiivisella tavalla yksinkertaista ja konstailematonta.

Kirjan loppu on avoin ja jättää lukijan odottamaan jatkoa. Tämä vuonna 1999 Savonia-palkinnon voittanut romaani onkin Kähkösen Kuopioon sijoittuvista historiallisista romaaneista ensimmäinen. Annan ja Tammen perheen tarina jatkuu romaaneissa Rautayöt (2002) ja Jään ja tulen kevät (2004). Kuopio-sarjan kahdessa viimeisessä osassa, Lakanasiivet (2007) ja Neidonkenkä (2009), henkilögalleria on laajempi. Olen jo aiemmin lukenut Lakanasiivet, mutta vakaana aikomuksena on lukea tämä sarja kokonaan, sillä sen verran laadukasta kotimaista proosaa Kähkönen kirjoittaa.

Tähdet:  ★ ★ ★ ★ +


10 kommenttia:

  1. Minäkin olen lukenut Lakanasiivet, ja pidin siitä kovasti! Ajattelin silloin että pitää samaten lukea koko sarja alusta loppuun, mutta asia on kuitenkin päässyt vähän unohtumaan.

    Kähkönen kirjoittaa upeasti. Rakastan Laila Hirvisaaren Lappeenranta-sarjaa, joka myös sijoittuu 1930-luvulle ja siitä eteenpäin, mutta pakko on myöntää että Kähkösen kieli on jotenkin hiotumpaa ja viimeistellympää kuin Hirvisaaren.

    VastaaPoista
  2. Tämän ekan osan rinnalla kannattaa lukea ainakin osia Kähkösen tietokirjasta Vihan ja rakkauden liekit. Se avaa aika karusti Tammisaaren olot.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa Anna-Elina, että postasit tästä. Minulle Kähkösestä tuli tämän Kuopio-sarjan myötä yksi tärkeimmistä kirjailijoista. Kähkösen historia elää, se ei tarvitse mitään päälleliimattuja juttuja, jotka tuovat aikakauden esiin. Ja kaiken takana on hänen valtava tutkimustyönsä aikakaudesta, sen oloista, ihmisistä, ideologioista, joka luo pohjan sille, että pystyy kirjoittamaan niin, että syntyy kaunokirjallisuutta,joka hengittää sitä aikaa, josta kertoo. Minulle soi jopa se itäinen murre, vaikka olenkin länsirannikolta kotoisin.

    VastaaPoista
  4. Minulla nököttää koko sarja pokkareina omassa hyllyssä, sillä sain sen äidiltäni keväällä syntymäpäivälahjaksi. Lukemista en ole vielä saanut aloitettua, mutta tämä tekstisi kyllä vahvisti aikomusta aika paljonkin. Katsotaan, katsotaan... :)

    VastaaPoista
  5. Minäkin olen niin iloinen, että luit tämän ja että kirjotit kirjasta. Kuopio-sarjasta minulla on edelleen lukematta Neidonkenkä, mutta ihailen niin Kähkösen kykyä kirjoittaa. Hän samaan aikaan henkilökohtainen, poliittinen, historioitsija ja ennen kaikkea vahva kaunokirjailija. Neljän lukemani kirjan perusteella olen varma siitä, että Kähkönen on yksi Suomen parhaista kirjailijoista.

    VastaaPoista
  6. Sain Katjalta Jään ja tulen kevään ja tarkoitus on ollut lukea koko Kuopio-sarja alusta loppuun. Mustat morsiamet vain oli kirjastosta lainassa, kun viimeksi hyllyyn kurkkasin. Sen perusteella, mitä te kaikki ihanat blogystävät sanotte, tulen varmasti rakastamaan Kähkösen kirjoja!

    VastaaPoista
  7. Tämä oli kyllä niin hyvä! Olen toistaiseksi lukenut vasta tämän ensimmäisen osan Kuopio-sarjasta, mutta varmasti tulen lukemaan loputkin.

    Minä usein vierastan murretta kaunokirjallisuudessa, mutta varmasti se on se tuttuus, mikä saa minut paitsi hyväksymään myös rakastamaan murreosuuksia niin tässä, monissa Eeva Tikan kirjoissa, kuin vaikka Marja Leena Virtasen Kirjeissä kiven alle.

    VastaaPoista
  8. Kuopukseni sotki nappaimistoni, joten joudun kirjoittamaan ilman aakkosia, sorry :D... Buuttaan taman jalkeen koko koneen. Pienet ne loytavat nuo pikanappaimet ihan mihin vain muotoiluun! :DD

    Tasta Kahkos-kuumeeni kohoaa vain. Kiitos kiinnostavasta kirjoituksesta! Joudun kuitenkin odottamaan todennakoisesti jopa ensi vuoteen ennen kuin ehdin haneen.

    VastaaPoista
  9. Minäkin tulen komppaamaan vaikkei mitään lisättävää varsinaisesti ole. (Hah, asiallisen sanottavan puute ei ole ennenkään estänyt aukomasta päätä.. ) Tämä on loistava kirja :-)

    VastaaPoista
  10. Kiitos kaunis kommenteistanne!

    Sara, Kähkönen tosiaan kirjoittaa hyvin. Mie otan nyt ihan henkilökohtaiseksi projektiksi lukea Kuopio-sarjan, mutten yhtään tiedä, miten kauan siihen menee. Hirvisaarta en ole lukenut, mutta varmaan ihan yleissivistyksen vuoksi pitäisi lukea. Muistelen, että yhden Hietamiehen luin joskus, mutten hurjasti vaikuttunut.

    Kirsi, aionkin lukea Vihan ja rakkauden liekit syksyn aikana, sillä käsittelemme sitä lukupiirissämme joulukuulla. Odotan paljon siltä kirjalta, mutta tiedän, että se on aika rankka.

    Jaana, kuvaat hyvin Kähkösen historian elävyyttä ja tapaa kirjoittaa historiallista romaania. Hänen tarinansa ovat historiallisesti uskottavia ja kaunokirjallisesti nautittavia.

    Suketus, kannattaa kyllä lukea. Itse asiassa minä yllätyin todella positiivisesti silloin, kun luin Lakanasiivet. Olin pitänyt Kähköstä ihan erilaisena kirjoittajana, mutta jo Lakanasiipien lukeminen vakuutti minut hänen kertojan taidoistaan ja asiantuntemuksestaan. Tämä kirja entisestään vahvisti tuota käsitystä.

    Katja, hyvin ilmaisit Kähkösen kirjailijuuden eri puolet. Minua Kähkösessä ilahduttaa juuri konstailemattomuus. Hänen ei tarvitse kikkailla, vaan asiantuntemuksella kerrottu tarina riittää. Etenkin kun se on kirjoitettu erittäin hyvin.

    Maria, sulla on hyviä lukukokemuksia edessäsi Kähkösen kanssa. Kuten mullakin vielä noiden muiden Kuopio-sarjan kirjojen kanssa.

    Karoliina, minäkin vierastan murretta niin kauno- kuin muussakin kirjallisuudessa, mutta tässä se toimii (kuten mielestäni myös Heli Laaksosen runoissa). Kun aikoinaan vedettiin kyläkirjoja kirjoittavia ryhmiä, sanottiin just monesti, että ovat varovaisia murretarinoiden ja -pakinoiden kanssa, koska niitä ei kukaan jaksa lukea määrättömästi. Mietin muuten just, että olisikohan seuraava luettava kirja tuo Virtanen vaiko sittenkin Carpelan. Ihana ongelma....

    Paula, no voihan kuopus! Jos se yhtään lohduttaa, niin meidän vanhin lapsemme sotki aikoja sitten tietokoneesta jonkin aataminaikuisen ohjelman niin, että taustan ja tekstin väri oli sama. Mut jotenkin sekin sotku selvisi.

    Kähkösen kirjojen kohdalla voi hyvin sanoa, että hyvää kannattaa odottaa.

    Booksy, kiva, kun kommentoit ja komppaat. :-)

    VastaaPoista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!