Andreï Makine: Vain rakkaus. WSOY. 2008. Ranskankielinen alkuteos L’amour humain (2006). Suomentanut Erkki Jukarainen. 220 sivua.Venäläissyntyisen Andreï Makinen kahdeksas suomennettu romaani Vain rakkaus kertoo vallankumoustaistelija Elias Almeidasta. Angolaan, mutta myös Kuubaan ja Neuvostoliittoon sijoittuvan tarinan kertojana toimii neuvostoliittolainen sotilaskouluttaja, josta myöhemmin tulee kirjailija.
Kirjan ensimmäisessä luvussa kertoja tapaa puolikuolleen Almeidan ollessaan vangittuna Angolan ja Zairen rajan tuntumassa. Kirjan edetessä keriytyy auki kylmän sodan jälkeiseen aikaan ja 1970-luvulle ajoittuva tarina Almeidan rankasta elämästä.
Elias Almeidan isä, joka ”oli pyhittänyt elämänsä kansan onnelle”, joutuu 1960-luvulla, Angolan kapinan loputtua pakenemaan Kongoon, missä jatkaa toimintaansa vallankumouksellisena. Äiti taas vangitaan ja lähetetään myöhemmin kotiin kuolemaan. Äitinsä kuoleman jälkeen 11-vuotias Elias päätyy lähetysaseman sisäoppilaitokseen, jossa viettääkin seuraavat neljä vuotta ahkerasti opiskellen.
Myöhemmin Elias etsii isänsä Kongosta ja tutustuu samalla karismaattiseen Che Guevaraan, jonka palopuheisiin kuitenkin varsin pian alkaa suhtautua epäillen.
Elias pani merkille, että kansoja on kaksi: puheiden kultaamat ”työtätekevät joukot” eli idealisoitu rahvas, jonka riemusaattoista etenemistä kohti kommunismin paratiisia oltiin valmistelemassa, ja sitten toinen, kaavoihinsa kangistunut kurja joukko, joka häpäisi koko suuren kumousprojektin.
Vaikka Elias jo varhaisessa vaiheessa näkee vallankumouspuheiden taakse, tulee myös hänestä vallankumoustaistelija. Tämä missio kuljettaa hänet Kongosta Algerian ja Itä-Saksan kautta Kuubaan ja myöhemmin Neuvostoliittoon.
Eräänä lumisena iltana Moskovassa, kun tummaa miestä syvästi halveksivat ja pilkkaavat miehet käyvät Eliaksen kimppuun, tämä kohtaa Annan:
Eliaksen mielessä säilyi elämän loppuun saakka vaikutelma, että hän muisti jokaisen minuutin tuon naisen kanssa viettämästään ajasta, muisti jokaisen heidän yhdessä kääntymänsä kadunkulman, jokaisen pilviakvarellin heidän yllään. Ja jopa hetkeä ennen kuolemaa, ihmiselämän kaikkein rehellisimmässä pisteessä, tuo Moskovassa koettu tuokio palasi hänen mieleensä yhtä kipeänä ja kärsivällisenä kuin hänen koko rakkautensa: lumen kitkerä tuoksu, illaksi pimenneen päivän hiljaisuus ja silmät, jotka olivat pitäneet häntä jaloillaan.
Anna vie Eliaksen myöhemmin äitinsä luo Sarmaan, Siperiaan. Ihmiset, joiden Elias on ajatellut edustavan kommunistisen projektin jätettä ja kuonaa, ovat jatkaneet vankileirien maisemissa rauhallista ja vaatimatonta elämäänsä. Makine kuvaa mielestäni todella upeasti ja koskettavasti paitsi sarmalaisten elämän kaunista verkkaisuutta, niin myös Eliaksen ajatuksia ja tunteita: ”Syvä aitouden tunne, joka oli sekä riipaiseva että säihkyvä, ravisteli häntä Sarmassa enemmän kuin mikään muu.”
Vain rakkaus on ennen kaikkea kuvaus Elias Almeidasta ja hänen rakkaudestaan Annaan. Kuitenkin kirjassa kuvataan myös kertojan elämää ja etenkin tuodaan esille hänen kriittisiä havaintojaan tietyistä afrikkalaisista (”kansainvälisten konferenssien lihavista neekereistä”) ja eurooppalaisista jotka ottavat itselleen afrikkalaisen rakastajan tai luulevat tuntevansa Afrikan: ”Näen myös ranskalaisen romaanikirjailijan, luisevan ja raihnaisen (”asteenisen”...), joka väittää olevansa ”syvän Afrikan seikkalija”, koska on käynyt kahdesti Senegalissa.”
Vain rakkaus ei ole mikään helppo kirja, mutta vaikuttava ja mieliinpainuva se on. Siinä puretaan oivaltavasti aatteille pyhittäytymistä ja kuvataan ihmiskohtaloita historian käänteissä. Etenkin kirjan alku, mutta toki muutkin kirjan kohdat, joissa sodan ja ihmisen raadollisuus näkyy paljaimmillaan ja rumimmillaan, ovat ahdistavia. Vaikka Makine kirjassaan kuvaakin maailmaa, jossa ihmisiä kidutetaan, naisia raa’asti raiskataan ja lapsia tapetaan aatteen varjolla, niin lohtua tuo ajatus siitä, että tappajaksi koulutettu Elias Almeida pystyy kuitenkin tuntemaan rakkautta.
Mielestäni Makine ei mässäile raakuuksilla, vaan kuvaa vallankumouksellisten ja muidenkin sotaa käyvien ihmisten tekoja todellisina ja mahdollisina tapahtumina, joiden kontrastiksi asettuu rakkaus ja elämän hetkittäinen kauneus. Etenkin kohdat, joissa kirjailija kuvaa pojan ja äidin välistä sekä naisen ja miehen välistä rakkautta, ovat hyvin vaikuttavia, koskettavia ja lyyrisen kauniita.
Ja kun hän ajatteli tuota minuutensa uutta osaa, jossa oli hellyyttä ja luottamusta ja rauhaa ja hirvittävää ahdistusta rakastetun menettämisestä, hänen mieleensä palasi ehyenä muisto lapsesta, joka painaa pimenevässä illassa huteran hökkelin kynnyksellä kasvot äitinsä kyynärtaipeeseen.
Hän uskoi löytäneensä naisen, jolle hän voisi puhua siitä lapsesta, vaikkei ollut aiemmin tunnustanut sen olemassaoloa kenellekään.
Tähtiä: ★ ★ ★ ★ +
PS. Kuva on erittäin huono, mutta en löytänyt netistä parempaakaan. Pidin visusti mielessäni tekijänoikeudelliset periaatteet ja latasin tämän kuvan WSOY:n sivuilta.
PS2. Vain rakkaus on muuten ensimmäinen arvioimani kirja TBR 100 -listaltani. Muutaman muunkin listan kirjan olen ehtinyt lukemaan, mutta postauksia niistä en ole vielä kirjoittanut.
