On tämä Suomen kesä vain niin ihana. Valoisuus sekä luonnon ryöpsähtäminen kukkaan ja vahvaan vihreyteen yllättää aina. Tietenkin näin tapahtuu joka vuosi, mutta jostain syystä viime vuosina olen entistä enemmän herkistynyt kesän ihmeelle. Täällä päin ei oikeastaan pimene ollenkaan, vain hiukkasen hämärtyy puolen yön tietämillä ja valo tulee takaisin kahden ja kolmen välillä.
Omenapuut ovat hyvässä kukassa ja kielotkin kukkivat. Sireenit ja alppiruusu ovat nupulla. Sen sijaan kirsikoiden kukinta alkaa olla ohi. Sammalleimujen vaaleanpunainen matto levittäytyy talomme viereiselle kukkulalle ja samalla kukkulalla kasvava puolukkakin on näköjään jo kukasssa. Uusissa hienoissa kasvilavoissamme ovat perunat ja retiisit taimella, mutta porkkanoiden taimia viedä odotellaan.
Äänimaisema on sitten ihan oma juttunsa. Lintujen laulu ja käkien kukunta on melkein tauotonta.
Jokaisessa paratiisissa on kuitenkin käärmeensä. Täällä meillä on hyttysiä (eikun itikoita) tajuttomasti. Illalla ja yöllä pitää ulkona liikkua sukkelasti, etteivät vertaimevät otukset pääsisi kimppuun.
Luonnonihmeistä muihin iloisiin asioihin. Olen ollut koko tämän kevään työttömänä, mutten todellakaan toimettomana (bloggaamisen lisäksi olen opiskellut, vetänyt lukupiiriä ja kirjoitellut mm. kirja-arvioita tieteellisistä opuksista). Nyt sain lyhytkestoisen työn, jota voin ja saan tehdä etätyönä kotona. Kesäinen oleilu loppuu ensi viikolla työntekoon, mutten valita, koska olen halunnut töitä. Välillä olen ollut todella turhautunut siihen, että vaikka mulla on pitkä koulutus, ei omaa paikkaa tunnu löytyvän. Vaikka tämäkin on pätkätyö, niin olen siitä aidosti iloinen. Saan tehdä omaan alaani liittyvää työtä - ja palkkakin on tarpeen.
Yksi ilonaihe on sekin, että olen saanut hyvin lukijoita blogiini näiden reilun kahden kuukauden aikana. Tervetuloa! Kirjoista kirjoittaminen on mukavaa, mutta niin on myös kirjoista keskusteleminen. Yksi ystäväni sanoi taannoin, etteivät ihmiset enää lue yhtä paljon kuin ennen. Kirjablogien perusteella tohdin kyllä olla tyystin eri mieltä!
Kunhan jokin rajapyykki blogissani ylittyy (saan 40 lukijaa tai blogi täyttää 3 kk), lupaan järjestää arvonnan. Onni on suosinut minua arvonnoissa ja haluan laittaa hyvän kiertämään.