Kesäisiä ja muita ilonaiheita

On tämä Suomen kesä vain niin ihana. Valoisuus sekä luonnon ryöpsähtäminen kukkaan ja vahvaan vihreyteen yllättää aina. Tietenkin näin tapahtuu joka vuosi, mutta jostain syystä viime vuosina olen entistä enemmän herkistynyt kesän ihmeelle. Täällä päin ei oikeastaan pimene ollenkaan, vain hiukkasen hämärtyy puolen yön tietämillä ja valo tulee takaisin kahden ja kolmen välillä.

Omenapuut ovat hyvässä kukassa ja kielotkin kukkivat. Sireenit ja alppiruusu ovat nupulla. Sen sijaan kirsikoiden kukinta alkaa olla ohi. Sammalleimujen vaaleanpunainen matto levittäytyy talomme viereiselle kukkulalle ja samalla kukkulalla kasvava puolukkakin on näköjään jo kukasssa. Uusissa hienoissa kasvilavoissamme ovat perunat ja retiisit taimella, mutta porkkanoiden taimia viedä odotellaan.

Äänimaisema on sitten ihan oma juttunsa. Lintujen laulu ja käkien kukunta on melkein tauotonta.

Jokaisessa paratiisissa on kuitenkin käärmeensä. Täällä meillä on hyttysiä (eikun itikoita) tajuttomasti. Illalla ja yöllä pitää ulkona liikkua sukkelasti, etteivät vertaimevät otukset pääsisi kimppuun.

Luonnonihmeistä muihin iloisiin asioihin. Olen ollut koko tämän kevään työttömänä, mutten todellakaan toimettomana (bloggaamisen lisäksi olen opiskellut, vetänyt lukupiiriä ja kirjoitellut mm. kirja-arvioita tieteellisistä opuksista). Nyt sain lyhytkestoisen työn, jota voin ja saan tehdä etätyönä kotona. Kesäinen oleilu loppuu ensi viikolla työntekoon, mutten valita, koska olen halunnut töitä. Välillä olen ollut todella turhautunut siihen, että vaikka mulla on pitkä koulutus, ei omaa paikkaa tunnu löytyvän. Vaikka tämäkin on pätkätyö, niin olen siitä aidosti iloinen. Saan tehdä omaan alaani liittyvää työtä - ja palkkakin on tarpeen.

Yksi ilonaihe on sekin, että olen saanut hyvin lukijoita blogiini näiden reilun kahden kuukauden aikana. Tervetuloa! Kirjoista kirjoittaminen on mukavaa, mutta niin on myös kirjoista keskusteleminen. Yksi ystäväni sanoi taannoin, etteivät ihmiset enää lue yhtä paljon kuin ennen. Kirjablogien perusteella tohdin kyllä olla tyystin eri mieltä! 

Kunhan jokin rajapyykki blogissani ylittyy (saan 40 lukijaa tai blogi täyttää 3 kk), lupaan järjestää arvonnan. Onni on suosinut minua arvonnoissa ja haluan laittaa hyvän kiertämään.

Kertomuksia kerjäläistytöstä

Alice Munro: Kerjäläistyttö. Tarinoita Flosta ja Rosesta.  Tammi.  (Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestynyt 1985. Englanninkielinen alkuteos The Beggar Maid ilmestyi 1977. Suom. Kristiina Rikman.)

Ostin kanadalaisen Alice Munron Kerjäläistytön pokkaripainoksen itselleni reilu vuosi sitten,  mutta innostuin lukemaan kirjan vasta ihan äskettäin. Onneksi luin, koska Munro ihastutti tyylillään.

Kerjäläistyttö on romaanimainen kertomuskokoelma, jota luin ennen kaikkea romaanina, sillä kaikissa kertomuksissa keskushenkilöinä ovat, kirjan alaotsikon mukaisesti, Rose ja hänen äitipuolensa Flo. Rosen äiti on kuollut Rosen ollessa ihan pieni. Niinpä hänellä ei ole äidistään mitään muistikuvia. Sen sijaan Rosen varhaiset muistot Flosta ”olivat muistoja tavattomasta pehmeydestä ja tavattomasta kovuudesta”. 

Kirja painottuu Roseen ja hänen elämänsä kuvaamiseen. Kuitenkin myös Rosen aikusuuteen sijoittuvissa  kertomuksissa Flo on aina jollain tapaa läsnä.

Ensimmäisissä kertomuksissa kuvataan Rosen elämän lähtökohdat. Rose asuu isänsä, äitipuolensa Flon ja velipuolensa kanssa sekatavarakaupan takahuoneessa Ontariossa sijaitsevassa Hanrattyn pikkukaupungissa. Perheen koti on kaupungin köyhässä, läntisessä  osassa.

Katukäytävääkin on vain pätkä ja sekin niin halkeillut ja kallellaan, ettei siinä voinut rullaluistella, vaikka Rosen teki hirveästi mieli rullaluistimia. Hän näki usein itsensä pyyhältämässä katua pitkin vekkihameessa, eloisana ja muodikkaana. Katuvaloja oli yksi kappale: yksi tinakukka. Ja siihen nykyajan mukavuudet loppuivatkin, ja sitten oli vain kuraista maantietä ja rämettä, tunkiomaisia etupihoja ja omituisen näköisiä taloja.Talojen omituisuus johtui yrityksistä estää niitä luhistumasta täysin. Joitakin taloja ei ole edes yritetty kohentaa.

Yksi kirjan hienoimmista kertomuksista on ”Kerjäläistyttö”, jossa kerrotaan Rosen opiskeluajasta ja kuvataan Rosen ja yläluokkaisen Patrickin suhteen vaiheet.  Kertomuksessa aivan kuin alleviivataan nuorten erilaisia lähtökohtia, kun kerrotaan nuorten vierailuista kummankin vanhempien luona. Eri sosiaaliluokkiin kuuluvien ja muutenkin hyvin erilaisten nuorten suhde johtaa Rosen epäilyksistä huolimatta avioliittoon ja myöhemmin, monien raastavien välirikkojen jälkeen, avioeroon. 

Avioeronsa jälkeen Rose alkaa luoda omaa uraansa ja menestyy televisiotähtenä ja näyttelijänä. Huolimatta menestymisestään Rose on tietyllä tavalla sielultaan kerjäläistyttö. Hän suhtautuu niin toisiin ihmisiin kuin maailmaankin uhmakkaasti, mutta myös alemmuudentunteisesti. 

Pidin Kerjäläistytöstä monesta syystä.  Mielestäni kirjan henkilöhahmot ovat uskottavia ja elävästi kuvattuja. Munro kuvaa hyvin lähtökohtien merkitystä ihmisen elämälle ja elämän aikana tehdyille ratkaisuille. Kirjassa myös analysoidaan hienosti ihmissuhteiden monimutkaisuutta, on sitten kyse tytär- ja äitipuolen tai naisen ja miehen suhteesta.   

Tähdet:  ★ ★ ★ ★ 

Kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin Ilse, Satu ja Kirjapeto

Kesällä kerran

Ja se ilta oli kesäinen: kuvaterveisiä puutarhastamme!

Toukokuun melkein viisi kirjaa

Lämmin kesäinen tuuli suhisee puissa, linnut sirkuttavat ja tuulikello soi terassilla. Kesä! 


Meillä valmistaudutaan tyttären perjantaisiin valmistujaisjuhliin. Eilen leivottiin (mm. karjalanpiirakoita äitini kanssa) ja tänään aloittelen hiljalleen siivoamista. 


Juhlavalmistelujen lomassa on onneksi aikaa myös lukea ja hiukan kirjoittaa. Toukokuu ei ollut minulle niin hyvä lukukuu kuin huhtikuu (olen ihan ihmeissäni lukenut muiden toukokuun lukusaavutuksista). Minulla oli toukokuussa kaikkea muuta tekemistä enkä ehtinyt lukea niin paljon kuin olisin halunnut. Puutarha houkutteli muokkamaan maata ja istuttamaan kukkia sekä kylvämään siemeniä, ja välillä piti vähän opiskellakin.


Ehdin lukea neljä kirjaa:
- Ishiguro Kazuo: Yösoittoja. Tammi. 2011.
- Ian McEwan: Polte. Otava. 2010. 
- Alice Munro: Kerjäläistyttö. Tarinoita Flosta ja Rosesta. Tammi. 1985.
- Andrea Maria Schenkel: Bunkkeri. Gummerus. 2011.

Yhden kirjan jätin kesken. Lhosan Vihreä talo ei minua vakuuttanut, vaikka yritin kovasti päästä sisälle sen tarinaan tai pikemminkin tarinoihin.

Viides kirja (Bolsoin perhonen) on edennyt ihan viimeisille kymmenille sivuille. Minun piti kyllä lopettaa  se viime yönä, mutta nukahdin. Aion kirjoittaa siitä blogiini, kuten myös Poltteesta ja Kerjäläistytöstä. 

Kuukauden löytö oli ehdottomasti Ishiguro ja hänen kirjansa Yösoittoja. Pidän kyllä aika lailla myös  Kerjäläistytöstä ja Bolsoin perhosesta. Ian McEwanin uusin oli sekin hyvä, mutta paikoin aika raskas fysiikkaan liittyvine yksityiskohtineen.