tiistai 16. syyskuuta 2014
Kuninkaan Anna
Ulla-Lena Lundberg: Kuninkaan Anna. Yhteisniteen ensimmäinen painos, 2014. Gummerus. Ruotsinkieliset alkuteokset Kungens Anna, Ingens Anna. Suomentanut Kaija Kauppi, suomennoksen uudistanut Juhani Lundholm. 598 sivua.
Jäästä se alkoi. Nimittäin kiinnostukseni Ulla-Lena Lundbergin tuotantoa kohtaan. Olin jo aiemmin, varsin monta vuotta sitten, lukenut Lundbergin taidokkaan teoksen Sade, mutta kuitenkin vasta Jään myötä löysin kunnolla Lundbergin. Olenkin lukenut viimeisen vuoden aikana kirjat Marsipaanisotilas, Leo ja Suureen maailmaan, ja nyt syyskuussa vuorossa oli Kuninkaan Anna.
Alunperin kahtena erillisenä romaanina julkaistut Kuninkaan Anna (1983) ja Kökärin Anna (1985) kertovat Ahvenanmaan saaristossa, tarkemmin Kökarissa varttuneen Annan tarinan. Annan koti on saaren pienin torppa, jota kuitenkin kutsutaan Kuninkaaksi. Annan Frans-isä kantaa nimeä ylpeydellä ja kunnialla. Fransissa oli "säihkettä ja säpinää, kultarengas tärisi korvassa kun hän nauroi, hampaat hohtivat, sujuvina ja silkoisina solisivat sanat hänen huuliltaan, ukkospilven siniset silmät salamoivat ja säteilivät, heikoinkin valonhäivä kimmelsi hänen hiuksissaan".
Ei ihme, että Anna ihailee ja rakastaa isäänsä Fransia. Mutta niin tekee myös Annan äiti Kristina, joka onkin mustasukkainen jopa tyttärelleen - ja tämä asetelma määrittää oikeastaan äidin ja tyttären suhteen vuosikymmeniksi. Kun Frans kuolee Annan ja tämän sisarusten Edvardin ja Saran ollessa vielä pieniä, alkaa yksi saarelainen piirittää nuorta leskeä, muttei Kristina halua rinnalleen toista miestä, sellaista, joka ei koskaan tule olemaan Kuninkaan veroinen.
Elämä Fransin kuoleman jälkeen on Kuninkaan torpassa ahdistavaa, raskasta ja työntäyteistä. Annan lapsuutta ja nuoruutta värittää surun lisäksi niukkuus ja kova työnteko. Rakkaus saapuu Annan elämään tukholmalaisen taiteilijan, Staffanin muodossa. Rakkautta koettelevat ikäeron lisäksi eroavaisuudet arvoissa ja elämäntavoissa. Anna on juurtunut saaristoon, kun taas Staffan pitää Tukolmastaan ja vapaudestaan. Vaikka Anna pettyy rakkaudessaan, ei hän anna periksi. Hän rakentaa elämästään itselleen sopivan, mutta muistuttaa suuresti äitiään, jonka elämään mahtui vain yksi mies ja yksi rakkaus.
Kuninkaan Anna kertoo tarinan Annan lapsuudesta, nuoruudesta ja rakkaudesta, kun taas Kökarin Anna keskittyy aikuisen ja vanhenevan Annan elämään. En kuitenkaan halua kertoa tämän enempää aikuis-Annan elämästä, sillä tuolloin tulisin paljastaneeksi liikaa kirjojen juonikuvioista.
Sinisen linnan kirjaston Maria toteaa, ettei Kökarin Annassa ole samanlaista eheää kaarta kuin hänen rakastamassaan Kuninkaan Annassa. Itse en tällaista eroa huomannut, koska luin kirjaa yhtenä romaanina. Mutta jos osia pitää verrata toisiinsa, niin kyllä alkuosa on vahvempi ja tiiviimpi. Kökarin Annassa oli ainakin loppupuolella jonkin verran jopa tyhjäkäyntiä (luku Tor Habermanista), mutta kokonaisuutena sekin on hyvin etenevä.
Ulla-Lena Lundberg kuvaa taidokkaasti ja lämmöllä saaristolaisten elämää, heidän elämäntapaansa ja tiiviin yhteisön positiivisia, mutta myös negatiivisia puolia. Etenkin se, miten yhteisö suhtautuu Annaan tämän palattua Tukholmasta, kyseenalaistaa kuvaa toisiaan tukevista kökarilaisista. Annan perheen lisäksi Norrgårdin väki nousee kirjassa keskeiseen asemaan. Itse pidin kovasti monitahoiseksi rakentuvasta Norrgårdin Axelinan hahmosta. Axelina, kylän parantaja, lapsenpäästäjä ja vainajien hautaanpanija, on Annalle tärkeä äitihahmo ja ystävä.
Vaikka nämä Lundbergin varhaisteokset eivät taidokkuudessaan vedäkään vertoja Jäälle, on näissä molemmissa romaaneissa jotain kiehtovaa, tunteisiin vetoavaa, puhuttelevaa. Annan tarina pitikin minua muutaman vuorokauden otteessaan, kun kuljin päähenkilön askelissa itselleni vieraassa saaristossa ja eläydyin Annan surun, toivottomuuden, ilon ja onnen tunteisiin. Mielestäni nämäkin Lundbergin teokset ovat - anteeksi kliseisyyteni - elämänmakuisia. Niissä kuvataan viisaasti ja tarkkanäköisesti elämää ja ihmisen osaa, suruja ja huolia, raadantaa ja muuta arjen raskautta ja harmautta, mutta toisaalta myös elämää ylläpitävää rakkautta ja ystävyyttä sekä hitaasti löytyvää tasapainoa, jonka ansiosta yksilö ymmärtää ja hyväksyy oman elämänkohtalonsa ja itsensä.
Marian lisäksi Kuninkaan Annaan ovat tutustuneet ainakin Ilselän Minna ja Jaana (ks. täältä ja täältä) sekä Kirjakaapin kummitus.
keskiviikko 10. syyskuuta 2014
Viehättävä Vieraan lapsi
Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi. Otava. 2012. Englanninkielinen alkuteos The Stranger's Child. Suomentanut Markku Päkkilä. 535 sivua.
Siitä lähtien, kun luin ensimmäiset postaukset Alan Hollinghurstin pari vuotta sitten ilmestyneestä tiiliskivestä Vieraan lapsi, on kirja kiinnostanut minua. Koska arvioiden lukemisesta on jo aikaa, en enää edes muista, mitä tarkalleen kirjalta odotin, mutta ainakin hyvää lukukokemusta. Sen myös sain, sillä puutteistaan huolimatta kirja kiehtoi ja piti otteessaan loppuun asti.
Vieraan lapsi on Iso-Britanniaan sijoittuva, noin sadan vuoden ajanjakson kattava romaani. Sen keskiössä on kaksi perhettä, Valancet ja Sawlet, joiden vaiheet kietoutuvat monin tavoin toisiinsa. Romaani etenee kronologisesti vuodesta 1913 tämän vuosisadan alkupuolelle asti. Tapahtumat kietoutuvat runoilija Cecil Valancen ja hänen tuotantonsa ympärille. Vaikka Cecil kuolee sodassa jo kirjan alkupuolella, niin hän on läsnä tuotantonsa sekä perheenjäsentensä ja ystäviensä ja näiden muistojen kautta.
Kirjan alussa Cecil tulee vierailulle opiskelukaverinsa ja läheisen ystävänsä George Sawlen kotiin Two Acresiin, ja Georgen nuori pikkusisko Daphne rakastuu Ceciliin. Two Acresin maaseutukartanosta muodostuu Cecilin ohella kirjan toinen punainen lanka. Cecilin vierailu Two Acresissa on nimittäin merkittävä hänen tulevan maineensa kannalta, sillä hän kirjoittaa vierailun aikana Daphnen muistikirjaan runon, josta tulee hyvin kuuluisa ja taajaan siteerattu. Myös Cecilin mysteeri, jota muun muassa elämäkerturi Paul Bryant myöhemmin yrittää selvittää, kietoutuu vuoteen 1913, Two Acresiin ja niihin henkilöihin, jotka olivat tuolloin kartanossa paikalla.
Kirja on jaettu viiteen osaan ja kullakin osalla on omat keskeiset henkilöhahmonsa, joiden tarinat kuitenkin lopulta kytkeytyvät toisiinsa. Romaanissa on runsaasti henkilöhahmoja ja välillä tuntui, että ovatkohan kaikki henkilöt todellakin tarpeen. Lukija on nimittäin välillä eksyksissä ja kovilla suuren henkilögallerian kanssa, mutta toisaalta kirjailija lopulta kytkee aika hienostikin henkilöiden tarinat toisiinsa. Välillä on myös tyhjäkäyntiä, etenkin kirjan loppupuolella, mutta kokonaisuutena kirja on onnistunut enkä missään vaiheessa pitkästynyt sitä lukiessani.
Vieraan lapsen keskeisenä ja koko kirjan läpäisevänä teemana on homoseksuaalisuus ja sen historia. Minua kuitenkin jäivät kiehtomaan erityisesti kysymykset julkisuuskuvan rakentumisesta tai siitä, miten sattumanvaraisesti se voi syntyä. Kirja kuvaakin hyvin sitä, miten nuorena kuolleesta, lupaavasta, muttei erityisen hyvästä runoilijasta sukeutuu merkittävä hahmo, kokonaisen sukupolven tulkki, jonka tuotanto ja hahmo kiinnostavat myös jälkipolvia. Kirjassa kiinnostivat myös muistoihin, muistamiseen ja elämäkertojen tuottamiseen liittyvät kysymykset sekä tietenkin se brittiläisyyteen liittyvä outo lumovoima, josta en tunnu saavan kyllikseni.
maanantai 8. syyskuuta 2014
Lukemalla lukutaitoa!
Jokainen haasteeseen osallistuja auttaa omalla panoksellaan pakolaisia Ugandassa, Liperiassa ja Sierra Leonessa. Lahjoittamalla rahaa lukutaitokampanjaan tarjoamme pakolaisille myös uuden mahdollisuuden, sillä lukutaidon avulla pakolaiset saavat lisää itsekunnioitusta ja vahvistuvat kamppailemaan avuttomuuden sekä turvattomuuden tunteita vastaan.
Syyskuun loppuun asti kestävä lukuhaaste toimii näin:
1. Lue kirja, lehti tai mikä vain työhösi tai vapaa-aikaasi kuuluva teksti.
2. Lahjoita 1 euro jokaista lukemaasi merkittävää tekstiä kohden lähettämällä tekstiviesti 1E LUKUHAASTE numeroon 16588.
3. Ota kuva lukemastasi ja anna kasvot lukutaidolle julkaisemalla kuva Instagrammissa, Twitterissä tai Facebookissa hashtagilla #lukuhaaste.
4. Haasta ystäväsi, kollegasi tai joku muu haasteen arvoinen mukaan viemään lukutaitoa Afrikkaan.
5. Voit myös tehdä suuremman kertalahjoituksen lähettämällä tekstiviestin 20E LUKUHAASTE numeroon 16588 tai maksamalla lahjoituksen Pakolaisavun tilille FI71 8000 1300 2236 67 (viite 62405 08625).
Osallistun haasteeseen lahjoittamalla euron jokaisesta kirjasta, jonka olen lukenut kesäkuukausina ja tulen lukemaan kuluvan syyskuun aikana. Haastan myös kaikki lukijani mukaan tärkeään lukutaitotyöhön!
Ks. lisätietoja haasteesta Suomen Pakolaisavun sivuilta.
maanantai 25. elokuuta 2014
Kissaterveisiä!
Minä olen Tikru. Muutin noin kuukausi sitten Mustikkakumpuun. Olen villi, utelias ja reipas kissapoika. Aion kasvaa isoksi kolliksi. Aluksi olin vain sisällä, mutta nyt saan jo olla päivät ulkona. Käyn silti sisällä vessassa. Eilen kävin saunassakin, vaikka se outo suhahdus minua vähän pelottikin.
Minusta on mukava jahdata ulkona pieniä ötököitä. Tykkään myös kovasti syömisestä, naukumisesta, nukkumisesta ja ennen kaikkea painimisesta ja juoksemisesta siskoni Moonan kanssa. Ihme juttu, mutta Moona katoaa välillä jonnekin moneksi päiväksi. Ilmeisesti Moonan koti on jossakin muualla. Onneksi se kuitenkin käy välillä riehumassa minun kanssani. Ja sen kanssa on mukava nukkua vierekkäin.
Meillä asuu myös iso kissa, jonka nimi on Misti. Alussa Misti murisi ja sähisi minulle, mutta nyt se on rauhoittunut. Nykyisin me jopa syödään vierekkäin. Kyllä meistä vielä tulee hyvät kaverit. Sen sijaan noista kahdesta koirasta ja minusta ei varmaan koskaan tule kavereita. En minä kyllä niitä pelkää, mutta niille on mukava sähistä ja pörhistää häntää. Se pitkä, lyhytjalkainen pötkylä yrittää jahdata minua ja haukkuu minulle. Se isompi koira on ystävällisempi, mutta on varmaan parempi varoa sitäkin.
PS. Koska tämä on kuulemma kirjablogi, niin kerronpa vielä, että olen joskus emännän sylissä, kun se lukee kirjaa. Minusta on mukava häiritä sen lukemista, purra kirjansivuja ja leikkiä kirjanmerkillä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




