maanantai 30. maaliskuuta 2015

Neljä vuotta blogistaniassa



Perustin oman blogini tasan neljä vuotta sitten. Tuolloin blogin nimenä oli Vielä yksi rivi, jonka halusin viittaavan paitsi lukemisharrastukseen niin myös käsitöiden tekemiseen. Vajaat pari vuotta sitten bloginimi muuttui Mustikkakummun Annaksi. Vuosien aikana myös blogin ulkoasu on kokenut erinäisiä muutoksia, joista suurin on siirtyminen punaisesta hillitympään värimaailmaan.

Mitä nämä neljä vuotta bloggaajana sitten ovat antaneet? Hyvin, hyvin paljon. Olen saanut tutustua moniin ihastuttaviin ihmisiin. Tutustuminen on tapahtunut suurimmaksi osaksi virtuaalisesti, mutta olenpa saanut tavatakin joitakin bloggaajakollegoita. Välillä pidemmät ja välillä lyhyemmät keskustelut lukuharrastajien kanssa ovat olleet avartavia ja kiinnostavia, puhumattakaan siitä, mitä muiden bloggaajien kirja-arvioiden lukeminen on antanut.

Kirjablogit ovat ehtymätön aarreaitta lukemista etsivälle, ja välillä harmittaa, ettei kaikkia blogeissa esiteltyjä kiinnostavia kirjoja ehdi lukea. Ja sekin harmittaa, ettei nyt ole aikaa seurata niin useita blogeja kuin haluaisin. Kirjablogien määrä on lisääntynyt todella paljon vuosien saatossa, mutta toisaalta itsekään en ole enää yhtä aktiivinen kuin blogin perustamisen alkuhuumassa. Sitä paitsi osa aiemmin blogeissa käydyistä keskusteluista on siirtynyt someen.

Yksi olennainen asia kirjabloggaamisessa on oman lukukokemuksen avaaminen toisille. Kirjoittamisella on itselleni merkitystä myös sikäli, että kirjoittamalla blogiin pidän yllä kirjoitustaitoani. Bloggaaminen on myös tuonut jonkinlaista vapautta kirjoittamiseen, sillä täällä voin kirjoittaa luovemmin ja omaäänisemmin kuin tietopuolista tekstiä kirjoittaessani.

Osallistuin blogin alkuaikoina enemmän haasteisiin ja postailin ahkerammin kuin nykyisin. Luen edelleen yhtä paljon kuin aiemmin, ja oikeastaan jopa enemmän kuin neljä vuotta sitten, mutta olen hyväksynyt sen, etten ehdi tai jaksa kirjoittaa blogiini kaikista lukemistani kirjoista. Kirjoittelen aika lailla koontipostauksia ja lyhytarvioita, mutta tokihan kirjoittelen edelleen myös pidempiä ja pohdiskelevampia postauksia, kun se vain on mahdollista.

Olen nyt aiempaa enemmän kartalla siitä, mitä kirjamaailmassa tapahtuu, vaikka seuraankin tapahtumia sivusta enkä itse osallistu esimerkiksi kustantamoiden kekkereille. Tämä taas johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei täältä itärajalta tule lähdettyä kirjallisiin tapaamisiin. Toisten bloggaajien raportteja on kuitenkin aina mukava lukea.

Vaikka blogini onkin kirjablogi, niin olen käsitellyt jonkin verran myös kirjojen ulkopuolista elämää. Olen muun muassa esitellyt joitakin käsityöprojektejani, kertonut perheemme lemmikeistä, tarjonnut kuvallisia matkakertomuksia ja ihan vain höpötellyt niitä näitä. Ja sama linja tulee jatkumaan myös tulevaisuudessa, sillä en voi enkä haluakaan keskittyä täällä blogissani pelkästään kirjoihin. Joskus olen kyllä pyöritellyt mielessäni ajatusta lemmikkiaiheisesta blogista, mutten ole toistaiseksi ryhtynyt sanoista tekoihin.

Kirjablogini on yhtäältä kirjapäiväkirja, johon merkitsen muistiin lukemani kirjat, mutta toisaalta myös paikka, jossa voin peilata omia lukukokemuksiani muiden lukukokemuksiin ja keskustella kirjoista ja rakkaimmasta harrastuksestani, lukemisesta. Sosiaalisuus tekee bloggaamisesta tärkeää ja merkityksellistä. Onkin mukava tietää, että on olemassa lukijoita, joita kiinnostavat Mustikkakummun Annan pohdinnat kirjoista ja elämästä.

Kiitos teille lukijat näistä neljästä vuodesta ja hyvää pääsiäisviikkoa!



39 kommenttia:

  1. Onnea, onnea nelivuotiaalle! Niin se aika kuluu. Muistan, kun perustit blogisi. <3

    Kirjablogimaailma todellakin antaa paljon: lukuvinkkejä, yhteisöllisyyttä, jopa ystävyyttä, kirjakeskusteluja, tempauksia, tapaa pohtia lukemaansa erilaisella tavalla kuin ehkä aiemmin. Minä pidän siitäkin, että välillä voi poukkoilla muiden aihepiirien äärelle.

    Hyvää pääsiäisviikkoa myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Kirjablogimaailma onkin paljon palkitsevampi ja kiinnostavampi kuin aloittaessa osasin edes arvata. Soisin vaan, että olisi enemmän aikaa tälle harrastukselle.

      Poista
  2. Onnea neljästä uskomattomasta vuodesta ♥ Sanoin uskomattomasti, sillä blogiisi on aina yhtä mukavaa tulla ja sitten vielä se, että tiettyä nostalgiaa on jo ilmassa, kun olemme kuitenkin olleet mukana kirjabloggaamisen pioneerivuosissa. Ne alkuaikojen fiilikset ovat jälkeenpäin ajateltuna suloisia ja niiden muistot kantavat vieläkin harmaina päivinä.

    Minusta on kiva, jossa kirjojen joukossa on vähän muutakin elämää ja ainakin minulle on tullut kommentteja tyyliin 'kiva, että täällä on muutakin kuin kirjoja', joten anna sen kirjallisen elämän vain kulkea käsi kädessa muun elämän kanssa.

    Monia innostunteita blogivuosia lisää sinulle toivottaen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Mukava kuulla, että lasket blogini kuuluvan pioneetivuosina syntyneisiin, kun itse koen että painin ihan eri sarjassa kuin te todelliset konkarit.

      Ja tulen edelleen kertomaan täällä muustakin kuin kirjoista. Välillä on mukava jutustella muustakin ja onhan se varmaan lukijoistakin ihan mukavaa.

      Poista
  3. Nelivuotisonnittelut :)

    Mukava omanlainen blogi, ja joskus ollaan luettu samoja kirjoja, pidän sitä blogistanin rikkautena, että luetaan eri kirjoja ja on erilaisia ja joskus samanlaisia mielipiteitä. Samanlaisia siitä tärkeimmästä, että kirjallisuus on tärkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Jokke! Yksi kirjablogimaailman rikkauksista onkin se, että luemme erilaista kirjallisuutta ja että meillä on erilaisia mielipiteitä.

      Poista
  4. Onnittelut mukavalle blogillesi! Kissoille terkkuja! =D

    VastaaPoista
  5. Onnea neljävuotiaalle! Muistan blogisi alkuajat ja punaisen ulkoasun hyvin. Juttujasi on aina ilo lukea ja tosiaan, on ollut ilo tutustua!
    Kaikkea hyvää tuleviin vuosiin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Amma! On kyllä ollut mukava tutustua. Vieläkin muistelen lämmöllä Kuopion tapaamista.

      Poista
  6. Oikein lämpöinen onnentoivotus blogillesi. Blogisi on vuoden vanhempi kuin omani :) Itse olen pysytellyt kirjoissa, mutta mielessä muhii yksi ajatus toisestakin blogista, se on siis sen merkki, että tykkään bloggailla ja niin taidat sinäkin tykätä. Kiva harrastus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kiitos! Kirjoihin pitäytyminen on ihan järkevää, mutten itse ole siihen pystynyt, kun on mukava kirjoittaa muustakin.

      Poista
  7. Onnea ihanalle nelivuotiaalle blogille, ja sen ihanalle pitäjälle! <3 Kirjablogit ovat mahtava asia: juuri tänään kirjoittelinkin Facebookiin siitä, miten oli helppoa tehdä kirjaston varauslistaa, kun vaan poukkoili ympäri blogistaniaa ja haki kirjablogikavereiltä lukuvinkkejä. <3 Enää en kyllä tiedä mitä tekisin ilman bloggaamista, ja teitä ihania bloggaajakavereita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, kiitos! Just mietin itsekin, että olisi aika outoa elää ilman blogia, vaikken olekaan läheskään yhtä aktiivinen kuin sinä. Mut sekin täällä on mukavaa, että voi postata omaan tahtiin ja pitää vaikka taukoa välillä ja silti lukijat ei katoa.

      Poista
  8. Onnea nelivuotiaalle blogille, joka on runsaan kuukauden vanhempi kuin omani. Samaa tahtia on siis menty ja matka jatkuu edelleen. Hyvä niin, sillä bloggaaminen on kivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Hyvähän tätä matkaa on jatkaa, kun hyviä kirjoja riittää. Nyt luen Knausgårdin ekaa taistelua ja että se on hyvä.

      Poista
  9. Onnea blogille! Täällä on ilo käydä! :)

    VastaaPoista
  10. Paljon onnea blogisynttärinä! Täällä on kiva piipahtaa ja lukea kirjoista ja muustakin. Toivottavasti blogivuosia on ainakin toinen mokoma edessä, tai mieluiten kolmaskin mokoma!

    VastaaPoista
  11. Sydämellinen onnentoivotus nelivuotiaalle, ihanalle blogillesi! <3

    VastaaPoista
  12. Myöhästyneet onnittelut yhdelle suosikkiblogeistani!

    VastaaPoista
  13. Onnittelut! Hyviä tulevia blogivuosia ja mukavaa pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta! Ja hyvää pääsiäistä sinnekin suuntaan!

      Poista
  14. Onnea ja hyvää pääsiäistä! ;)

    VastaaPoista
  15. Ps. Kyllä on kuvissa kunnon kissoja (= persoonallisen näköisiä maatiaiskissoja)! Minulla on ollut vähän samannäköinen mustavalkoinen kollikissa. Nykyiset kissani ovat mustavalkoisia typyköitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija ja hyvää pääsiäistä! Meidän kissat ovat/olivat tosiaan aitoja maatiaiskissoja. Nythän meillä on "vain" kaksi kissaa, kilpikonnakuvioinen Misti ja harmaaraidallinen Tikru.

      Poista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!