torstai 4. joulukuuta 2014

Lukuhaaste ja marraskuun luetut

En ole enää aikoihin listannut blogiini kunkin kuukauden aikana luettua kirjoja, mutta nyt teen poikkeuksen. Osallistuin nimittäin marraskuussa Karo Hämäläisen lanseeraamaan, lukemiseen innoittavaan lukuhaasteeseen facebookissa.

Haasteen ideana oli lukea jokaisena päivänä vähintään 30 sivua kaunokirjallisuutta. Tällaiselle lukutoukalle se ei ole haaste eikä mikään, mutta oli ihan mukava olla mukana haasteessa ja silloin tällöin raportoida kuvien muodossa luetuista kirjoista facebookissa ja instagrammissa.

Luin marraskuun ja lukuhaasteen aikana yhteensä kuusi kirjaa. Luettuja sivuja näistä kertyi 1972, mikä tekee noin 65 sivua per päivä. Lisäksi ehdin aloittaa marraskuun aikana pari muutakin kirjaa, joten todellinen päivittäinen lukusaldo lienee jossain 70 sivun kieppeillä.

Kokonaan luetut kirjat:

Jari Järvelä: Tyttö ja pommi. CrimeTime. 2014. Olen pääsääntöisesi tykännyt Jari Järvelän kirjoista, ja pidin myös Tytöstä ja pommista. Ihan tyypillistä Järvelää tämä kirja ei ole, mutta minuun kirjan jännärimäinen tarina graffitintekijöiden maailmasta kyllä upposi.

Amy Tan: Ilon ja onnen tarinat. WSOY. 1994. Olen aiemmin lukenut pari Amy Tanin kirjaa, joista jo kauan ennen blogiaikoja lukemani Luutohtorin tytär teki minuun vaikutuksen. Ja vaikuttava ja hieno on myös tämä Ilon ja onnen tarinat, erillisistä kertomuksista rakentuva kirja äideistä ja tyttäristä sekä heidän elämästään Kiinassa ja Yhdysvalloissa.



Jennifer Clement: Varastettujen rukousten vuori. Like. 2014. Marraskuun lukupiirikirjamme on rankka ja paikoin uskomaton Meksikoon sijoittuva kirja. Rankoista aiheistaan (mm. huumekartellit, tyttöjen ryöstäminen seksiorjiksi, ympäristöongelmat) huolimatta kirjassa on lämpöä, ja etenkin naisten puhaltaminen yhteen hiileen on toivoa antavaa.

Rachel Joyce: Harold Fryn odottamaton toivioretki. WSOY. 2014. Mainio kirja eläkeläismiehen vaelluksesta halki Englannin. Hiljaista ja tylsää elämää viettävä Harold Fryn lähtee viemään kirjettä kuolemaa tekevälle entiselle ystävälleen ja yhtäkkiä tie alkaakin viedä ja johdattaa Haroldin monenlaisten tapahtumien jälkeen noin tuhannen kilometrin päähän kodistaan. Samalla päähenkilö tekee matkaa muistoihinsa, myös niihin vaikeimpiin ja kipeimpiin.



Alan Bradley: Piiraan maku makea. Bazar. 2014. 1950-luvun Britanniaan sijoittuva vallan mainio ja nopealukuinen kirja 11-vuotiaasta harrastelijasalapoliisista Flavia de Lucesta. Todellinen hyvän mielen kirja. Tulen varmasti jatkossakin tutustumaan Flavian seikkailuihin.

Will Schwalbe: Elämän mittainen lukupiiri. Basam Books. 2014. Syöpäsairaan äidin ja tämän pojan Willin kahden hengen lukupiirissä keskustellaan monipuolisesti kirjallisuudesta. Samalla kerrotaan äidin sairastumisesta, sairauden etenemisestä, kirjailijan suhteesta äitiinsä ja heidän perheensä elämästä. Odotin kirjalta hieman enemmän ja paikoin kirja oli hiukan liian pateettinen minun makuuni. Loppua kohden kirja kuitenkin parani ja olihan niitä keskusteluja monista itsellenkin tutuista kirjoista oikein mukava lukea.





8 kommenttia:

  1. Onnittelut, Anna, paljon olet ehtinyt lukea;)

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili-mummo! Marraskuussa oli hyvin aikaa lukea.

      Hyvää itsenäisyyspäivää!

      Poista
  2. Mainiolta vaikuttava marraskuun kattaus! Amy Tanin Ilon ja onnen tarinat on näistä ainoa, jonka olen lukenut, pidin kirjasta todella paljon!

    Rachel Joycen teos kiinnostaa kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkäsin kovasti Ilon ja onnen tarinoista. Ja tuo Harold Fryn vaelluksesta kertova Joycen kirja on sekin hyvin viehättävä, joten kyllä se kannattaa lukea.

      Poista
  3. En ole lukenut näistä yhtikäs mitään. Jari Järvelältä olen lukenut jonkun muun kirjan tai peräti muutaman. Jotain muistikuvia avannosta tulee mieleen. Jostain syystä kirjoista tarttuu aina mieleeni täysin epäolennaisia yksityiskohtia ;) Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan mielenkiintoista, mitä kirjoista jää mieleen. :-)

      Kiitos samoin: hyvää itsenäisyyspäivää! (Mie oon viettänyt päivää leipoen joulupullaa.)

      Poista
  4. Minua kiinnostaisi lukea tämä kirja Will Schwalbe Elämän mittainen lukupiiri. Luin kesän alussa Alan Bradleyn Piiraan maku makea ja miltei perään Kuolema ei ole lasten leikkiä. Flavia valloitti minut. Seuraavan odottelu taitaa mennä ensi syksyyn. Rachel Joyce Harold Fryn odottamaton toivioretki teki minuun vaikutuksen. Ihania kirjoja olet lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin aion lukea tuon seuraavan Flavia-kirjan. Bradleyn pakotonta ja hyvin etenevää kerrontaa on mukava lukea. Yksi lukupiiriläinen suositteli mulle Elämän mittaista lukupiiriä. Alussa olin vähän ymmällä kirjan kanssa, mutta loppua kohden se parani ja totesin, että hyvä, kun se luin,

      Poista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!