maanantai 2. syyskuuta 2013

Irvingin Minä olen monta ei täyttänyt odotuksia

John Irving: Minä olen monta. Tammi. 2013. Englanninkielinen alkuteos In One Person (2012). Suomentanut Kristiina Rikman. 604 sivua.

Ensimmäinen kontaktini John Irvingiin ajoittuu 1980-luvulle, jolloin kävin katsomassa hänen kirjansa pohjalta tehdyn elokuvan Kaikki isäni hotellit. Elokuva oli mielestäni outo, mutta hyvin vaikuttava ja siitä innostuneena ryhdyin lukemaan Irvingiä, muttei kirjailijan tyyli uponnut tuolloin minuun ollenkaan. Löysinkin Irvingin kunnolla vasta joitakin vuosia sitten, kun innoissani luin peräjälkeen Garpin maailman ja Kaikki isäni hotellit. Sittemmin olen jatkanut Irvingiin tutustumista lukemalla kirjat Oman elämänsä sankari ja Viimeinen yö Twisted Riverillä sekä vasta viime vuonna suomennetun Irvingin esikoisen Vapauttakaa karhut.

Koska olen, karhukirjaa lukuunottamatta, pitänyt kaikista lukemista Irvingin teoksista, odotin innolla hänen uusinta kirjaansa Minä olen monta. Odotukset olivat korkeat siitäkin syystä, että suomalaisen laitoksen takakannessa väitetään Irvingin olevan hurjassa vedossa ja että tämä uusin kirja toisi rohkeudessaan ja riemukkuudessaan mieleen Garpin maailman. Paljon luvattu, sillä eihän Minä olen monta todellakaan yllä Garpin maailman tasolle. Kirjalla on ansionsa eikä se missään nimessä ole huono, mutta hiukan pettynyt sivumaku lukukokemuksesta kyllä jäi, luultavasti kirjaan ladattujen liian suurten odotusten vuoksi. Mutta eipä tämä ole ensimmäinen kerta, kun näin on käynyt...

Minä olen monta kertoo kirjailija Billy Abbotista, joka teoksen alussa elää lapsuuttaan ja nuoruuttaan 1950-luvulla First Sistersin pikkukaupungissa Uudessa-Englannissa. Billyn perheenjäsenistä äiti ja isäpuoli sekä täti ja isoisä ovat mukana First Sistersin harrastajateatterissa. Äiti hoitaa kuiskaajan hommat, kun taas täti ja naisten vaatteisiin mielellään pukeutuva isoisä kilpailevat naisrooleista, ja isäpuoli vastaavasti saa yleensä komean miehen roolit.

Billyn biologinen isä on pikaisesti käväissyt Billyn äidin ja perheen elämässä. Billyn mielikuvat isästä rakentuvat perheessä kerrottujen tarinoiden varaan, kunnes Billy aikuisvuosinaan tapaa isänsä ja tämän rakastajan.

Jo varhaisessa vaiheessa Billy huomaa olevansa kiinnostunut niin tytöistä kuin pojistakin. Hän ihastuu toistuvasti vääriin ihmisiin, muun muassa isäpuoleensa ja kauniiseen painijapoikaan. Tärkeimmäksi nuoruusvuosien ihastuksista nousee kuitenkin kirjastonhoitajana First Sistersissä toimiva neiti Frost. Billyn ja neiti Frostin suhde on myös merkittävä Billyn lukuharrastuksen ja kirjailijuuden kannalta. Sen sijaan suhde Elaineen ei millään ilveellä kehity rakkaussuhteeksi, vaikka Billy ja Elaine useampaankin otteeseen testaavat suhteen laatua nuoruusvuosina ja myöhemmin.

Nimenomaan homo-, bi- ja transukupuolisuus ovat kirjan kantavia teemoja, ja ainakin minulle lukukokemus oli tässä suhteessa silmiä avaava, vaikka olenkin luullut jotain seksuaalivähemmistöistä  tietäväni. Irving käsittelee myös niitä aikoja, jolloin HIV ja AIDS yhdistettiin nimenomaan (ja lähes pelkästään) homoseksuaaleihin. Billyn muutamien ystävien sairastuminen ja kuihtuminen on kuvattu kirjassa riipaisevasti ja koskettavasti.

Kirjassa käsitellään - välillä liikaakin - erilaisia näytelmiä, joita pikkukaupungin teatteri ja sittemmin Billyn koulun teatteri harjoittelevat ja esittävät. Muitakin intertekstuaalisia viittauksia kirjassa on, ja taatusti ne ja niihin liiittyvät merkitykset olisivat avautuneet paremmin, jos tuntisin Shakespearen näytelmiä ja Dickensin teoksia. Mutta eipä siitä voi kirjailijaa syyttää, jos lukijalla on aukkoja sivistyksessä!

Teemoiltaan Minä olen monta on kiinnostava ja tärkeä, mutta valitettavasti kerronnallisesti sekava ja toisteinen. Se on kuitenkin Irvingin ansioksi luettava, ettei into lukemiseen missään vaiheessa lopahtanut, sillä sen verran vetävästi tarinaa kuljetetaan. Eli vaikken palavasti kirjaan ihastunutkaan, niin toki olen tyytyväinen siihen, että luin kirjan. Eikä tämän kirjan lukemisen suinkaan vähentänyt kiinnostustani John Irvingin tuotantoon.

Irvingin uusin on ollut esillä monissa blogeissa. Kurkkaa vaikka  Katrin blogiin, josta löytyy kirjaa ihaileva postaus sekä linkkejä muihin blogiarvioihin.

18 kommenttia:

  1. Olen aika pitkälti samaa mieltä kanssasi. Pidin tästä, mutta ei, kirja ei yllä lähellekään suosikkejani, ei etenkään muiden lukemieni Irvingin kirjojen tasolle. Minäkin odotin tältä jotain samaa kuin Garpilta, mutta eipä sitä oikein ollut. Minusta kirja oli tosi vakavasävytteinen verrattuna aiempiin lukemiini miehen kirjoihin ja minä kun niin tykkään Irvingissä hänen loistavasta huumorintajustaan! Jonkinlainen pettymys tämä kirja oli, valitettavasti.

    Huomasin muuten, että linkkisi vie Katrin blogiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, kiitos kun huomasit tuon linkkivirheen! Katrin blogiin pitikin mennä, mutta sotkin nimet. Sen siitä saa, kun väsyneenä hömelöi.... ;-)

      Totta, tämä oli aika vakavasävyinen. Jokin keskeinen humoristinen vire puuttui, siis se, johon muissa Irvingin kirjoissa on tottunut.

      Poista
  2. Hyvin samalla tavoin minä koin Irvingin uusimman. Oma suosikkini kirijailijalta on Leski vuoden verran ja Oman elämänsä sankari, mutta Kunnee löydän sinut on myös hyvä, kunhan pääsee ensin imuun. Irvingin parhaat sitaatit löytyvät mielestäni viimeksi mainitusta.

    R. piti tästä kirjasta minua enemmän;)

    Minulla on lukematta Kaikki isäni hotellit, mutta se on nyt kirjastosta lainassa joten...

    Juuri Minä olen monta kirjan kerronnollainen sekavuus tekee siitä vähemmän miellyttävän lukukokemuksen, mitä Irvingiltä odottaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos kommentista! Mulla onkin vielä lukematta Leski vuoden verran ja Kunnes löydän sinut. Olen ajatellut lukea Irvingejä vähitellen, ikäänkuin säästellen.

      Katsoin jokin aika sitten elokuvan Oven takana, joka perustuu osittain Leski-kirjaan. Oli aika vaikuttava filmi ja paljon tuttuja irvingläisiä elementtejä.

      Poista
    2. Anna, mutta eikö se elokuva ollutkin vähän torso? Tai sinähän et ole vielä lukenut Leski vuoden verran. Elokuvasssa oli yllättävän hyvät roolitukset, mutta minä en melkein kestänyt, kun filmi kuin päättyi siihen, missä alkoi minulle kirjan suurin juttu eli Ruth Colen kehitys aikuiseksi ja kirjailijaksi, hänen hyvin erikoinen matkansa Amsterdamiin ja mitä siellä sitten tapahtui. Sydämeni myös nyyhki, sillä kirjan lopussa on takuulla maailman kaikkeuden uskollisimman rakkauden ODOTUKSEN täyttymys.

      Leski vuoden verran on paaaljon helpompi kirja kuin Kunnes löydän sinut. Luin Kunnes löydän sinut ennen blogia enkä ole vieläkään jaksanut lukea sitä uudelleen blogiani varten. Ei, huono se ei ole, vaan parempi kuin vaikka Minä olen monta, mutta se on teityllä tavalla vaativa. Minun oli ensin vaikea ylittää sitä kynnystä, että niin paljon tapahtuu juuri tatuoinnin ympäristössä, alan liikkeissä etc., mutta tämä kirja on eräänlainen helmi, sillä ikinä mistään en ole läytänyt niin paljon uskomattomia, kultaisia sitaatteja kuin tästä kirjasta ellei kyseessä ole ollut sitaattikirja;) Kirjassa muuten käydään Suomessakin ja onneksi ei tatuoinnin vaan musiikin tiimoilla.

      Suosittelen suosikki-Irvingiäini eli Leski vuoden verran sinulle seuraavaksi. Lue vain tipoittain, niin minäkin teen nyt Shriverin, Oatesin ja Shieldsin kanssa.

      Poista
    3. Kiitos, Leena pitkästä kommentista! <3 Taatusti luen lisää Irvingiä, kun nyt olen makuun päässyt, mutten tosiaankaan pidä mitään kiirettä. Leski vuoden verran jäi kyllä kiinnostamaan juuri sen elokuvan takia. Ja jos vielä parempaa on odotettavissa, niin varmasti edessä on hieno lukukokemus.

      Poista
    4. Muista minua tökkäämällä luettuasi Leski vuoden verran;)

      Poista
    5. Leena, niin teen, kunhan jossain vaiheessa saan kirjan lainattua ja luettua. Tässä on ollut kaikenlaista enkä välillä edes jaksanut lukea mitään. Onneksi olen nyt saanut lukujumin selätettyä, ja oletettavasti pääsen vähin erin kirjoittelemaan myös postauksia (ainakin kolme luettua kirjaa odottaa pinossa arviointia).

      Poista
  3. Enpä voi kuin nyökytellä. Pidin toki tästäkin, koska pidän varmaan kaikesta, mitä Irving kirjoittaa, mutta kyllä tämä oli samalla pettymys. Sekava, toisteinen, liian pitkä. Kirjoittaa Irving toki edelleenkin osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se, että Irving on taitava tarinankertoja pelastaa paljon. Kyllähän minäkin pidin tästä, mutten läheskään niin paljon kuin aiemmin lukemistani (sitä karhu-kirjaa lukuun ottamatta). Onneksi mulla on vielä monta hyväksi kehuttua Irvingiä lukematta!

      Poista
  4. Minä taidan olla niitä harvoja, joihin tämä iski ihan täysillä! Ehkä se on siinäkin, etten odottanut mitään, vaan annoin kirjan vain viedä. Toisekseen aihe oli ja on minulle tärkeä.

    Mutta ei tämä paras Irving ole. Garpin maailmaa kun ei helposti voiteta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvä, että joukossamme on niitäkin, jotka eivät tähän pettyneet. :-)

      Poista
  5. En minäkään pettynyt. Odotin ehkä pettyväni, enkä sitten pettynytkään. :) Harrastelijateatteri ja näytelmien ja roolien pyörittely oli herkullista - rooleja koko elämä. Rakastuminen vääriin ihmisiin... Kyllä minulle maittoivat nämä teemat tässä paketissa. Irving on tarinaniskennän kuningas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irving tosiaan on tarinaniskennän mestari. Minäkin petyin varmaan just siitä syystä, että odotin liian paljon. On tavallaan sääli, kun ei voi tarttua kirjoihin ilman ennakko-odotuksia.

      Poista
  6. Sinulle on kesämuistojen haaste blogissani :)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Omituinen tarina ja luin sen ehkä vain toisella silmällä. Mutta uskon kirjalle löytyvän myös ihailijoita ;) Itse en oikein tykästynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tarina tosiaan omituinen, mutta olen lukenut paljon, paljon huonompiakin kirjoja. Jotain viehättävää tässäkin kirjassa oli, vaikken sille syttynytkään.

      Poista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!