tiistai 28. toukokuuta 2013

Vauhdikas Kissatappelu

http://www.tammi.fi/kirjat/-/product/no/9789513163198
Eduardo Mendoza: Kissatappelu. Madrid 1936. Tammi. 2012. Espanjankielinen alkuteos Riña de gatos. Madrid 1936 (2010). Suomentanut Matti Brotherus. 459 sivua.

Tulipa luettua aika erikoinen kirja! Nappasin Eduardo Mendozan Kissatappelun mukaani yhdellä kirjastoreissulla uutuuksista. Minulla ei ollut kirjan suhteen mitään erikoisempia odotuksia. Toki se, että kirja kuuluu Tammen Keltainen kirjasto -sarjaan, saa  uumoilemaan, että kyse ei ole mistä tahansa kirjasta, vaan niin sanotusti laatukirjallisuudesta - mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että kirja siten automaattisesti olisi juuri minulle mieleinen. Ja kyllähän sekin, että kirja on saanut vuoden 2010 Planeta-palkinnon, kertoo, että ainakin  jotkut tätä teosta ovat arvostaneet.

Ryhdyin lukemaan kirjaa yhtenä flunssaisena päivänä. Ajattelin, että katsastan millaisesta kirjasta on kyse ja jos kirja ei kiinnosta, niin vaihdan suosiolla johonkin ohuempaan teokseen. Niinpä yllätyin positiivisesti, kun kirja lähti vetämään heti alussa hyvin. Suvantopaikkojakin kyllä oli, kuten myös sellaista ainesta, joka varmasti puoltaa paikkaansa kirjassa, mutta johon en jaksanut keskittyä kunnolla.

Kissatappelu kertoo, alaotsikkonsa mukaisesti, Madridista vuonna 1936, Espanjan sisällissodan aattona. Päähenkilö on englantilainen taidehistorioitsija Anthony Whitelands, joka saa erikoisen toimeksiannon hiukan hämäräperäiseltä tyypiltä kevättalvella 1936. Hänen pitäisi arvioida Igualadan taidekokoelma, ja tokihan taidehistorioitsija hommansa hoitaakin, mutta sotkeutuu samalla myös mitä erikoisempiin kuvioihin poliittisesti levottomassa kaupungissa. Madridiin Whitelandsia vetää myös hänen tutkimusaiheensa, Velázquesin maalaustaide, mutta reissu antaa hänelle hyvän syyn häipyä maisemista ja lopettaa sotkuinen rakkaussuhde varatun naisen kanssa.

Mendoza keittää kirjassaan aikamoisen sopan, jossa jännittävät ja yllätykselliset tapahtumat seuraavat toisiaan. Lukijaa juoksutetaan pitkin Madridin katuja päähenkilön vanavedessä, sillä Anthony tuntuu sotkeutuvan yhä pahemmin juonittelun, salaisuuksien ja rakkaussuhteiden monimutkaiseen keitokseen. Turvallisuuspoliisin, suurlähetystön edustajien, paikallisten fasisti- ja sosialistipoliitikkojen, vakoojien ja muiden kirjan henkilöiden toimet eivät suinkaan hänen tehtäväänsä helpota.

Yhtäältä Anthony on asiansa osaava taidehistorioitsija ja toisaalta tyhmä ulkomaalainen, jolle madrilaisten moninaiset poliittiset ja muut kytkökset eivät oikein aukea. Myös yhdellä, mahdollisesti arvokkaalla taideteoksella, kolmella naisella ja tulevalla diktaattori Francolla on osuutensa Anthonyn sekalaisissa seikkaluissa.

Kirjan jännite säilyi hyvin reilun 400 sivun verran, mutta kirjan loppu oli minulle kieltämättä pettymys. Jäin  tyhjän päälle, ihmettelemään, että näinkö tämä sitten päättyikin ja tähänkö se kaikki vauhti ja kohellus johti. Tosin en nyt keksi oikein muunkaanlaista lopetusta, mutta mielestäni Mendozan rakentama kuvio ei kantanut ihan loppuun asti, sillä kirjan jännite ja tunnelma selvästi lässähti kirjan lopussa.  

Jos pitää vauhdikkaista juonen käänteistä ja jos on kiinnostunut Espanjan sisällissotaa edeltävistä tapahtumista, espanjalaisesta barokkitaiteesta ja Madridista, kannattaa tämä kirja ehdottomasti lukea. Minulle Kissatappelu oli kokonaisuutena, lopun lässähdyksestä huolimatta, hyvä lukukokemus. Mainio, monipolvinen, vetävä ja kiinnostava kirja aihepiiristä, josta en aiemmin ole kaunokirjallisuutta lukenut. Yleissivistys ainakin pikkuriikkisen koheni Espanjan historian samoin kuin maan maalaustaiteen osalta.


4 kommenttia:

  1. Sait kirjan kuulostamaan kiehtovalta, joskin tuo lopun lässähdys pelottaa. Tekstiäsi lukiessani mietin, että tämän kirjan voisin lukea, mutta en kuitenkaan ole ihan varma... Espanjalaista kirjallisuutta olisi kyllä hyvä lukea enemmän.

    VastaaPoista
  2. Suosittelen minä silti tätä kirjaa, vaikka loppu olikin minun mielestäni huono. Joku toinen voi nähdä asian ihan eri tavalla. Hurjan vähän kyllä tulee luettua espanjalaista kirjallisuutta.

    VastaaPoista
  3. Luin äskettäin Mendozan dekkariparodian, jota ei ole suomennettu. Kuvauksesi tästä kirjasta vaikuttaa vähän samanlaiselta kuin tuo lukemani. Mendoza on arvostettu kirjailija, mutta ei kuitenkaan ihan kolahtanut.

    VastaaPoista
  4. Minäkin olen käsittänyt, että Mendoza on arvostettu kirjailija. Eipä kai muuten olisi saanut sitä Planeta-palkintoa, joka on arvoltaan vielä maailman suurin kirjallisuuspalkinto. En kyllä ihan ymmärrä, miksi palkinto on myönnetty, mutta eipä maut ja arvostukset aina mene yksiin. Ja minä katson nyt kirjaa sen mielestäni epäonnistuneen lopun kautta, mikä ei kyllä tee kirjalle oikeutta kokonaisuutena.

    VastaaPoista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!