keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Vain rakkaus


Andreï Makine: Vain rakkaus. WSOY. 2008. Ranskankielinen alkuteos L’amour humain (2006). Suomentanut Erkki Jukarainen. 220 sivua.

Venäläissyntyisen Andreï Makinen kahdeksas suomennettu romaani Vain rakkaus kertoo vallankumoustaistelija Elias Almeidasta. Angolaan, mutta myös Kuubaan ja Neuvostoliittoon sijoittuvan tarinan kertojana toimii neuvostoliittolainen sotilaskouluttaja, josta myöhemmin tulee kirjailija.

Kirjan ensimmäisessä luvussa kertoja tapaa puolikuolleen Almeidan ollessaan vangittuna Angolan ja Zairen rajan tuntumassa. Kirjan edetessä keriytyy auki kylmän sodan jälkeiseen aikaan ja 1970-luvulle ajoittuva tarina Almeidan rankasta elämästä.

Elias Almeidan isä, joka ”oli pyhittänyt elämänsä kansan onnelle”, joutuu 1960-luvulla, Angolan kapinan loputtua pakenemaan Kongoon, missä jatkaa toimintaansa vallankumouksellisena. Äiti taas vangitaan ja lähetetään myöhemmin kotiin kuolemaan. Äitinsä kuoleman jälkeen 11-vuotias Elias päätyy lähetysaseman sisäoppilaitokseen, jossa viettääkin seuraavat neljä vuotta ahkerasti opiskellen.

Myöhemmin Elias etsii isänsä Kongosta ja tutustuu samalla karismaattiseen Che Guevaraan, jonka palopuheisiin kuitenkin varsin pian alkaa suhtautua epäillen.

Elias pani merkille, että kansoja on kaksi: puheiden kultaamat ”työtätekevät joukot” eli idealisoitu rahvas, jonka riemusaattoista etenemistä kohti kommunismin paratiisia oltiin valmistelemassa, ja sitten toinen, kaavoihinsa kangistunut kurja joukko, joka häpäisi koko suuren kumousprojektin.

Vaikka Elias jo varhaisessa vaiheessa näkee vallankumouspuheiden taakse, tulee myös hänestä vallankumoustaistelija. Tämä missio kuljettaa hänet Kongosta Algerian ja Itä-Saksan kautta Kuubaan ja myöhemmin Neuvostoliittoon.

Eräänä lumisena iltana Moskovassa, kun tummaa miestä syvästi halveksivat ja pilkkaavat miehet käyvät Eliaksen kimppuun, tämä kohtaa Annan:

Eliaksen mielessä säilyi elämän loppuun saakka vaikutelma, että hän muisti jokaisen minuutin tuon naisen kanssa viettämästään ajasta, muisti jokaisen heidän yhdessä kääntymänsä kadunkulman, jokaisen pilviakvarellin heidän yllään. Ja jopa hetkeä ennen kuolemaa, ihmiselämän kaikkein rehellisimmässä pisteessä, tuo Moskovassa koettu tuokio palasi hänen mieleensä yhtä kipeänä ja kärsivällisenä kuin hänen koko rakkautensa: lumen kitkerä tuoksu, illaksi pimenneen päivän hiljaisuus ja silmät, jotka olivat pitäneet häntä jaloillaan.

Anna vie Eliaksen myöhemmin äitinsä luo Sarmaan, Siperiaan. Ihmiset, joiden Elias on ajatellut edustavan kommunistisen projektin jätettä ja kuonaa, ovat jatkaneet vankileirien maisemissa rauhallista ja vaatimatonta elämäänsä. Makine kuvaa mielestäni todella upeasti ja koskettavasti paitsi sarmalaisten elämän kaunista verkkaisuutta, niin myös Eliaksen ajatuksia ja tunteita: ”Syvä aitouden tunne, joka oli sekä riipaiseva että säihkyvä, ravisteli häntä Sarmassa enemmän kuin mikään muu.”

Vain rakkaus on ennen kaikkea kuvaus Elias Almeidasta ja hänen rakkaudestaan Annaan. Kuitenkin kirjassa kuvataan myös kertojan elämää ja etenkin tuodaan esille hänen kriittisiä havaintojaan tietyistä afrikkalaisista (”kansainvälisten konferenssien lihavista neekereistä”) ja eurooppalaisista jotka ottavat itselleen afrikkalaisen rakastajan tai luulevat tuntevansa Afrikan: ”Näen myös ranskalaisen romaanikirjailijan, luisevan ja raihnaisen (”asteenisen”...), joka väittää olevansa ”syvän Afrikan seikkalija”, koska on käynyt kahdesti Senegalissa.”

Vain rakkaus ei ole mikään helppo kirja, mutta vaikuttava ja mieliinpainuva se on. Siinä puretaan oivaltavasti aatteille pyhittäytymistä ja kuvataan ihmiskohtaloita historian käänteissä. Etenkin kirjan alku, mutta toki muutkin kirjan kohdat, joissa sodan ja ihmisen raadollisuus näkyy paljaimmillaan ja rumimmillaan, ovat ahdistavia. Vaikka Makine kirjassaan kuvaakin maailmaa, jossa ihmisiä kidutetaan, naisia raa’asti raiskataan ja lapsia tapetaan aatteen varjolla, niin lohtua tuo ajatus siitä, että tappajaksi koulutettu Elias Almeida pystyy kuitenkin tuntemaan rakkautta.

Mielestäni Makine ei mässäile raakuuksilla, vaan kuvaa vallankumouksellisten ja muidenkin sotaa käyvien ihmisten tekoja todellisina ja mahdollisina tapahtumina, joiden kontrastiksi asettuu rakkaus ja elämän hetkittäinen kauneus. Etenkin kohdat, joissa kirjailija kuvaa pojan ja äidin välistä sekä naisen ja miehen välistä rakkautta, ovat hyvin vaikuttavia, koskettavia ja lyyrisen kauniita.

Ja kun hän ajatteli tuota minuutensa uutta osaa, jossa oli hellyyttä ja luottamusta ja rauhaa ja hirvittävää ahdistusta rakastetun menettämisestä, hänen mieleensä palasi ehyenä muisto lapsesta, joka painaa pimenevässä illassa huteran hökkelin kynnyksellä kasvot äitinsä kyynärtaipeeseen.
Hän uskoi löytäneensä naisen, jolle hän voisi puhua siitä lapsesta, vaikkei ollut aiemmin tunnustanut sen olemassaoloa kenellekään.



Tähtiä: ★ ★ ★ ★ +

PS. Kuva on erittäin huono, mutta en löytänyt netistä parempaakaan. Pidin visusti mielessäni tekijänoikeudelliset periaatteet ja latasin tämän kuvan WSOY:n sivuilta.

PS2. Vain rakkaus on muuten ensimmäinen arvioimani kirja TBR 100 -listaltani. Muutaman muunkin listan kirjan olen ehtinyt lukemaan, mutta postauksia niistä en ole vielä kirjoittanut.

10 kommenttia:

  1. Hieno arvio ja kiinnostava aihe kirjassa! Kansikin on jotenkin tosi kaunis ja eteerinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kansi on kyllä kaunis, mutta tuo kuva on epätarkka, joten anna parasta käsitystä kannesta.

      Poista
  2. Minua kiinnostaa Makinen kirjat, en ole vielä ehtinyt lukea ainuttakaan. Ranskalainen testamentti (tjsp) löytyy toki hyllystäni. Tämäkin vaikuttaa kiinnostavalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ranskalainen testamentti yksi lempikirjoistani. Aion lukea sen jossain vaiheessa uudelleen. Toivon mukaan lumous on jäljellä. Nyt kun luin tämän Vain rakkauden, olenkin lukenut kaikki Makinen suomennetut kirjat.

      Poista
  3. Kirjoitit hienosti. Nyt kun reilu vuosi sitten löysin Makinen "uudelleen" (ensimmäisellä lukukerralla en saanut irti sitä, mitä hain), niin tämän voisin lukea oikein mielelläni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Luitkohan uudelleen Ranskalaisen testamentin? Vaikka minä pidän siitä tosi paljon, niin jouduin aloittamaan sen kahdesti, ennen kuin todella pääsin kirjaan sisään. Myös tätä samoin kuin Tuntemattoman miehen elämää lukiessa mulle kävi niin, etten alussa oikein innostunut, mutta sitten yhtäkkiä vain tarina alkoi viedä täysillä mukanaan.

      Poista
  4. Minulla on jostain syystä (en itsekään ymmärrä miksi) kaikki Makinet jääneet kesken vaikka periaatteessa hänen kerronnastaan pidänkin... mystistä! Tässä on kiintoisa aihe,pitääpä pistää harkintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sinusta Elma Ilona! Ihmettelin jo välillä, mihin katosit, mutta huomasin jostain toisesta blogista, että olit palannut.

      Minähän olen ihan vannoutunut Makine-fani, mutta mullakin on muutaman kirjan kanssa ollut alussa hiukan vaikeaa (ks. edellä vastaukseni Katjalle). Ei kuitenkaan kannata antaa periksi, sillä Makine kyllä palkitsee lukijansa. Esimerkiksi tässä kirjassa siinä vaiheessa, kun päästiin Venäjälle olin taas ihan haltioitunut siitä, miten hienosti Makine kirjoittaa. Mutta sekin tietenkin on mahdollista, ettei Makine kaikkia innosta yhtä lailla kuin minua. :-)

      Poista
  5. En ehtinyt lukemaan tätä ennen kuin lähdin tänne Saksaan, joten kesälomalla elokuussa pääsen lukemaan tämän(kin) romskun. On yksi suosikkikirjailijoitani...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän on ilmestynyt jo vuonna 2008, mutta oli mullakin jäänyt jotenkin ihan huomiotta koko kirja (no, silloin mulla oli elämässä niin paljon muuta, sairastuminen ja väitöskirjan tekeminen kiivaimmillaan).

      Muistin kyllä, että sinä tykkäät Makinesta. Suosittelen kyllä tätä, vaikkei ihan parhainta Makinea olekaan. Silti paikoin hyvin, hyvin kaunista ja riipaisevaa. Etenkin Venäjälle ja Siperiaan paikantuvat kuvaukset olivat koskettivat minua todella paljon.

      Poista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!