lauantai 21. huhtikuuta 2012

Jumitus

Olen tällä viikolla ollut flunssainen ja muutenkin alavireinen. Lisäksi kärsin kirjoitusjumista. Vaikka olenkin lukenut koko ajan kirjoja ihan entiseen tahtiin, niin en millään ole jaksanut tai viitsinyt kirjoittaa arvioita. Viime yönäkin valvoin pikkutunneille lukien Läckbergin dekkaria Jääprinsessa (mulla on nyt selvästi dekkarikausi).  Mutta päässä lyö ihan tyhjää sen suhteen, mitä kirjasta voisin kirjoittaa.  Kaipa se vain pitää hyväksyä, että tulee näitä hiljaisempia jaksoja myös bloggaamisessa. Ideat ja kirjoittamisen palo ovat nyt jossain piilossa, mutta kaipa ne jostain vielä löytyvät, kunhan kevät etenee. Ja onhan se ainakin positiivista, että lukeminen maittaa.

Oikein hyvää viikonloppua!

PS. Idean tähän "paljastukseen" sain Kirjojen keskellä -blogin Maijalta,  joka kertoili juuri omasta lukujumistaan.

6 kommenttia:

  1. Voi kun voitais jotenkin yhdistää nyt nämä ongelmatilanteet! Ehkä siitä jäisi molemmille sopivasti lukuintoa ja virtaa myös kirjoittaa lukemastaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kun sellainen olisikin mahdollista. Kokemuksesta tiedän, että jumitus helpottaa aikanaan, mutta sitä vain on jotenkin vaikeaa sietää.

      Poista
  2. Huomenissa yritän blogata Maughamista. Luin kirjan, mutta teoksen rakenne on haastava. Olen lukenut yhden Läckbergin ja se oli mukava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie oon nyt lukenut kolme Läckbergiä ja neljäs on jo odottamassa yöpöydällä. Mulle tulee joskus dekkarikausia, ja nyt on näköjään sellainen. Niistä on vain jotenkin vaikeampi (minun mielestäni) kirjoittaa kuin muista kirjoista.

      Poista
  3. Minua vaivaa lukutukos. Hyviä ja mielenkiintoisia kirjoja olisi vaikka kuinka monta odottamassa, niin omia, kirjaston kuin vanhemmilta lainattujakin, mutta en osaa päättää mitä lukisin. Yleensä minulla on pari-kolme kirjaa kesken yhtäaikaa, mutta nyt ei mene enempää kuin yksi.

    Ehkä se tästä helpottaa, niin kirjoitus- kuin lukujumitkin :)

    VastaaPoista
  4. Harmillinen myös tuollainen lukutukos. Mut ehkä se kuuluu ihan asiaan. Eli ehkä lukutoukkakin tarvitsee joskus lepoa lukemisesta.

    Mie vastaavasti luen harvoin useampaa kaunokirjallista teosta yhtä aikaa. Nyt kyllä tapahtui sellainenkin harvinaisuus, kun olen lukenut novellikokoelmaa, jolle päätin antaa paljon aikaa (Adichie: Huominen on liian kaukana) ja samalla välipalaksi dekkaria.

    VastaaPoista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!