Sain kahdelta ihanalta bloggaajalta eli Valkoiselta kirahvilta ja Jaanalta A Blog with Substance -tunnustuksen. Tämän tunnustuksen sääntöihin kuuluu kiittää tunnustuksen antajaa ja sitten tunnustaa kahdeksan satunnaista seikkaa itsestään sekä vielä antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle ja ilmoittaa heille tunnustuksesta.
Jätän tunnustuksen viimeisen kohdan väliin, koska tämä tunnustus on kiertänyt jo niin monessa blogissa, etten ole pysynyt kärryillä, kuka tähän on vastannut ja kuka ei. Tämä ei todellakaan tarkoita sitä, etteivätkö muut bloggaajat ansaitsisi tunnustusta. Päinvastoin, sillä oikeastaan voisin antaa tämän tunnustuksen ihan kaikille niille bloggaajille, joiden blogeja seuraan (tiedot blogeista löytyvät tuosta sivupalkista). Blogistaniassa on paljon ihania kirja- ja muitakin blogeja, joita ilolla seuraan.
Mutta nyt sitten niihin tunnustuksiin:
1. Tykkään valvoa myöhään ja siksi kirjoitan tätäkin yöllä.
2. Olen viisilapsisen perheen toiseksi nuorimmainen lapsi. Minulla on kolme veljeä ja yksi sisko.
3. Olen kotoisin maalaistalosta. Kerran lapsena olin kadonnut ja löytynyt pellolta. Olin nukahtanut liekaan kytketyn sonnivasikan viereen.
4. Olin jo lapsena puhelias ja tykkäsin kirjoitella pieniä tarinoita. Kirjoitin kerran serkulleni kirjeeseen yhden tarinan. Sisareni oli minulle hiukan vihainen, kun hänen mielestään kirjeisiin ei olisi saanut kirjoittaa mielikuvitusjuttuja.
5. Olin 23-vuotias, kun ensimmäinen lapsemme eli poikamme syntyi. Tyttären syntyessä olin lähes 26-vuotias.
6. Uneni ovat todella outoja ja otan nyt riskin kertomalla niistä. Etenkin silloin, kun lihakseni ovat kipeät tai minulla on migreeni, näen todella omituisia seikkailu-unia, jotka muistuttavat action-filmejä. Taistelen yleensä hyvien puolella pahoja vastaan. Muutaman kerran unessani on hissi muuttunut bussiksi, ja kerran olen salakuljettanut pienen lapsen isossa säilykepurkissa Venäjältä, jossa oli vallalla sotatila.
7. Leikkasin lapsena hiukseni. Olin aikonut leikata myös siskon ja veljen hiukset, mutta he laittoivat sakset piiloon. Isä siisti hiukseni ja serkkuni kutsui minua poikatytöksi (sitä ennen minulla oli aina ollut letit).
8. En osaa soittaa kunnolla mitään instrumenttia, vaikka haluaisin osata. Lapsena rämpytin seurakunnan musiikkileirillä kitaraa parina kesänä (kuulosti taatusti ihan kamalalta). Tunnen nuotit ja pianoa osaan soittaa sen verran, että löydän melodian ja voin siten lauluja harjoitellessani "säestää" itseäni. Joskus osasin soittaa pianolla myös sointuja, mutta valitettavasti se taito on unohtunut.
Ai niin, se kiitos unohtui... Kiitos Valkoinen kirahvi ja Jaana! <3
VastaaPoistaOle hyvä ;)
VastaaPoistaMinulla on dilemma, sillä minäkin tykkään valvoa pitkään, myöhäiset illat ovat ihania. Mutta niin ovat myös aikaiset aamut... Jossain välissä pitäisi ehtiä nukkumaankin.
Tuo kolmas kohta oli aika liikkis ;)
Sama "ongelma" täälläkin noiden myöhään valvottujen iltojen, melkeinpä jo öiden suhteen. Se oma aika vain on niin rakas, että kun lapset nukahtaa ja voi alkaa puuhata ihan omiaan, aika tahtoo mennä salakavalasti nopeasti eteen päin ja kohta onkin jo yö.
VastaaPoistaOlipa monta tutunkuuloista kohtaa :)
VastaaPoistaMinäkin olen viisilapsisesta perheestä (tosin toiseksi vanhin) ja maalaistalosta. Ja ne unet! Jestas, kerran Matti Vanhanen pelasti minut Titanicilta ja eräässä toisessa unessa kannoin pienempää pojistani nukkumaan ja sängyssä olikin jo yksi - se sama lapsi, joka oli sylissä...
Ole hyvä, ihana yökyöpeli :D
VastaaPoistaTäällä yksi yöeläjä lisää! Toisin kuin Liisa, minä en nauti aikaisista aamuista ensinkään. Siksi aamurytminen arki tuntuu välillä vaikealta, kun oma rytmini seurailisi mieluusti valoa ja toisaalta kukkuisi yöaikaan luovasti kirjoitellen ja puuhastellen.
Myös nelonen kolisi! Kolmas oli suloinen. Ihana tunnustus!
Kivat tunnustukset!
VastaaPoistaMinua kiinnostaa yhä enemmän se, mitä aivoissa oikeastaan migreenin aikana tapahtuu. Unet kiinnostavat yleensäkin minua tosi paljon, mutta nykyisin muistan niitä harvoin, sillä joudun melkein aina nousemaan heti herättyäni ja unet ehtivät kadota mielestä siinä tohinassa. Unien muistamisen rutiini on toisin sanoen kadoksissa. Pidin nuorempana pitkään unipäiväkirjaa, ja silloin unia alkoi muistaa paremmin ikään kuin harjoituksen myötä. Niitä päiväkirjoja on mielenkiintoista lukea vieläkin, sillä välillä saa nauraa vedet silmissä ja välillä huomata jonkun unen merkityksen vasta näin jälkikäteen. Näen jonkin verran enneunia.
Hymyilin tuolle unellesi, jossa salakuljetit lapsen säilykepurkissa Venäjältä :) Minullakin on todella vilkas unimaailma, vaikka ei ole edes migreeniä. Ja yökukkuja olen minäkin, kuten olet ehkä huomannutkin...
VastaaPoistaYö on parasta aikaa kirjoittaa! Keskityn kirjoittamisen parhaiten silloin. Yön hiljaisuudessa on jotain, joka saa mieleni vireäksi... Karoliinan mainitsema unipäiväkirja on kiinnostava idea, minäkään en ehdi muistamaan unia aamuisin, kun on aina kiire.
VastaaPoistaKiitos kivoista kommenteista!
VastaaPoistaAika paljon meitä yöeläjiä tuntuu olevan. Joskus aiemmin tunsin tosi huonoa omaatuntoa siitä, että valvoin pikkutunneille ja nukuin sitten aamut, mutta enää en viitsi mokomasta paljon stressiä ottaa. Meidän kulttuurissamme on aika syvällä se ajatus, että vain aamuvirkut on hyviä ja aikaansaavia ihmisiä. Teen nyt välillä aamuvuoroja kirjastossa (kuten tänään) ja ihan hyvin olen jaksanut lähteä töihin. Tosin se auttaa, kun saan pian ne univelat kuitattua. Mulla ei aivot oikein toimi aamusta, siis jos pitää tehdä jotain luovaa, mutta rutiinihommia pystyy ihan hyvin tekemään. Kirjoittaminen sujuu yleensä iltapäivällä, illalla ja yöllä.