lauantai 15. lokakuuta 2011

Lapsena kirjoitettua

Jokunen päivä sitten  Jenni kertoi blogissaan lapsena kirjoittamastaan ihanasta sadusta Tiuku ja Säde. Samassa yhteydessä Jenni kyseli muiden bloggaajien lapsuusaikaisia kirjoitelmia. Ainakin Maija on ottanut haasteen vastaan ja julkaissut blogissaan 7-vuotiaana kirjoittamansa aineen. Jennin ja Maijan esimerkin innoittamana kaivoin esille isänäidille kirjoittamani kirjeet ja säilyttämäni kouluaineet.


Kirjoitimme sisarusteni kanssa kirjeitä Olga-mummolle 1970-luvun alkuvuosina, jolloin hän asui isän vanhimman veljen kotona Etelä-Karjalassa. Ensimmäiset kirjeet olen kirjottanut ensimmäisen luokan syksyllä.

Kasvamisen huomaa muun muassa käsialasta ja virheiden vähenemisestä. Ensimmäiset on kirjoitettu  tikkukirjaimin ja viimeiset tekstaamalla. Kaikissa kirjeissä on mainittu kirjoittamisaika ja -paikka. Kirjeet on yleensä koristettu piirroksin.

Tässä pari otetta 7-vuotiaana kirjoittamistani kirjeistä:

Minä olen käynyt koula pitkään. Heti alkaa joulu loma. Minä kävin lääkärissä sen täden (korjattu tähden) koska oli korva kipeä siitä on pitkä aika. Minä olen ollut ennen sitä olen ollut yhdesti ennen sitä ollut sairas muilon olen ollut terve.
 
Minula on kissa. Sen nimi on Harmi. Harmi raapii ovea kun pyrkii sisälle. Minun lehmien nimet ovat Tytti Nella Rillikki. Minun vasikoide nimet ovat Santtu Valmu Nasu Unelma Tella.



Ne kouluaineet, jotka olen säilyttänyt, on kirjoitettu kuudennella ja kahdeksannella luokalla. Ala-asteella aineet kirjoitettiin vihkoon. Kuudennen luokan vihkoon olen piirtänyt allaolevan kuvan:
 

Vihkosta löytyy muun muassa Joulusatu:

Oli kolea aamu. Korvatunturin tontut olivat istahtaneet työpöytiensä äärelle. Leluja oli jo monen kärrin täydeltä. Uusia ja taas uusia leluja valmistui. Kille ja Kalle, Korvatunturin nuorimmat tontut, maalailivat nuken sänkyjä. Kalle muisteli edellisiä jouluja. Muori oli nytkin laittanut puuroa, kinkkua, pikkuleipiä ja joulupullaa, kuten ennenkin. Ovelta kuului koputus, pitkä, lyhyt, pitkä. "Sehän on hätämerkki" huudahti Kalle. Kalle ja Kille pinkaisivat ulos sellaista vauhtia, ettei oltu ennen nähty. Kun he saapuivat ulos, he kohtasivat siellä suden. "Mitä tämä on?" päivitteli pukki. Muori ja muut tontut saapuivat paikalle, mutta suden nähtyään he perääntyivät. Voi, mikä onni susi pinkaisi pois. Oli taas aika ryhtyä työhön, pukki lastasi kaikki valmiit lelut rekiin ja odotteli muiden valmistumista.
Vihdoinkin oli tullut se hetki, jolloin taas pukki apulaistonttuineen oli lähdössä lahjojen kuljetukseen lapsille. Heitettyään hyvästit muorille ja tontuille he läksivät matkaan. Niin alkoi pukin joka vuotuinen lahjojen jakotaival. Lahjoja tuli Mateille, Liisoille ja kaikennimisille lapsille. Lahjoja riitti ihan jokaiselle. Lapset kiittivät pukkia ja pukki läksi takaisin Korvatunturille, jossa sitä olivat vastassa muori ja tontut.


8 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja tekstejä, todella hauskaa ja nostalgista! Tekstuaalisten seikkojen ohella kiinnitin huomiota siihen, että sinulla on ollut jo lapsena liuta eläimiä ja vielä hauskan nimisiä eläimiä. :)

    Tuo lapsena kirjoittamasi kirje on todella liikuttava sairauskertomuksineen kaikkineen. <3

    VastaaPoista
  2. Herttainen joulusatu ja aivan ihana kirje :) Olen kyllä kateellinen omista lehmistä ja vasikoista, minulla kun ei koskaan ollut kumpiakaan. Siskolla kyllä oli Kirppu-niminen musta lehmä.

    VastaaPoista
  3. Ihania ja liikuttavia, etenkin tuo kirje!

    Maijalle jo harmittelin, että minulla ei ole mitään tallella. Yksi muisto tosin on, en tiedä onko se kirjallisen urani huippuhetki, todennäköisesti ;) Äidinkielen opettajani luki ääneen aineeni, todennäköisesti kyseessä oli neljäs luokka. Aineen nimi oli "Tillukka ja Tallukka" [lounaismurteessa, ainakin, Tillukka voidaan liittä sanaan tillukas=villasukka] ja kyse oli sen nimisistä sisaruksista.Olisiko ollut joku varjainen Heinähatun ja Vilttitossun esikuva :)

    VastaaPoista
  4. On aika ihana kurkistaa näiden kirjeiden ja muiden tekstien kautta nuoremman minän mieleen.

    Eläimet tosiaan ovat aina olleet mulle tärkeitä. Lehmät ja vasikat ei tietenkään olleet ihan omiani, mutta meillä sisaruksilla oli tapana ottaa nimikkoeläimiä. Paljon vietettiin aikaa navetassa ja kesäisin käytiin laitumella lehmiä, hiehoja ja vasikoita silittämässä. Ja tuo kirjeessä mainittu Harmi-kissa oli hyvin rakas, kun siitä piti mummollekin raportoida....

    VastaaPoista
  5. Voi että miten ihania tekstejä! <3 Ja minäkin kiinnitin huomiota Harmi-kissaan ja vasikoihin, selkeästi olet ollut eläinrakas koko ikäsi! <3

    VastaaPoista
  6. Voi miten upeita aarteita sinulla on! Kyllä harmittaa, että omani ovat kadonneet vuosien saatossa. Noissa kirjoituksissa on se sama ihminen, joka on tänääkin. Se tuntuu ihmeelliseltä.

    VastaaPoista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!