Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita. Tammi. 2013. Italiankielinen alkuteos L'amore e gli stracci del tempo (2009). Suomentanut Helinä Kangas. 328 sivua.
Anilda Ibrahimi jäi mieleeni muutama vuosi sitten, kun luin hänen kirjoittamansa hienon, Albaniaan sijoittuvan romaanin
Punainen morsian (2010). Tuolloin lupasin itselleni lukevani tämän taitavan kirjailijan tulevatkin romaanit, jos niitä vain suomennetaan. Tartuinkin yhdellä kirjastoreissulla mielihyvin Ibrahimin uudempaan kirjaan, kun sen uutuuksista silmiini osui.
Ajan riekaleita on rakkauskertomus ja kuvaus sodasta. Romaani käsittelee Balkanin alueen sisällissotaa ja ennen kaikkea sitä, miten sota vaikuttaa kahden nuoren rakastavaisen kohtaloihin. Ajkuna on albaani, kun taas hänen rakkaansa Zlatan on serbi. Etnisestä ja uskonnollisesta erosta huolimatta heidän isänsä ovat ystäviä. Kun Ajkunan isä vangitaan, muuttavat tämän vaimo ja tytär Zlatanin perheeseen. Ajkuna ja Zlatan tutustuvat ja nuoruusikään ehdittyään rakastuvat toisiinsa.
Sodan puhjettua Ajkuna ja Zlatan ja heidän perheensä joutuvat eroon toisistaan, mutta tätä ennen Ajkuna ja Zlatan ovat ehtineet vannoa ikuista rakkautta. Tämä lupaus ei unohdu edes sisällissodan myllerryksissä. Kuitenkin kuluva aika ja sota muuttavat ja kuluttavat sekä Ajkunaa että Zlatania eivätkä he uudelleen kohdatessaan enää suinkaan ole samoja ihmisiä kuin nuorina rakastavaisina.
Kirja pohtii hienosti ajatusta ikuisesta rakkaudesta, kysyen, onko sellainen mahdollista ja miten aika muuttaa rakkautta ja rakastavaisia. Ajkunan ja Zlatanin rakkaus joutuu erityisen haasteen eteen, ovathan heidän taustansa ja juurensa erilaiset.
Ajan riekaleita kuvaa vahvasti ja mieleenpainuvasti sodan mielettömyyttä ja raakuutta, sekä sitä, millaisiin äärimmäisiin tekoihin viha erilaisuutta kohtaan voi ihmisen ajaa. Kirja ei kuitenkaan ole lohduton tai raaka, sillä se kuvaa herkästi ja kauniisti myös elämää ylläpitävää ystävyyttä ja rakkautta.
Pidän kovasti Ibrahimin tyylistä ja kielestä. Sekä
Punainen morsian että
Ajan riekaleita ovat olleet myös opettavaisia lukukokemuksia, sillä ne ovat kertoneet minulle yksilöiden eli kirjan henkilöiden kautta Balkanista sekä alueen kansanperinteestä ja historiasta. Tämäkin Ibrahimin romaani vaikutti minuun vahvasti ja toivon saavani lukea tulevaisuudessa lisää tämän albanialaissyntyisen kirjailijan tuotantoa.
Ajan riekaleisiin ovat perehtyneet ainakin
Aletheia, Leena Lumi ja
Krista.
Osallistun tällä kirjalla
Ihminen sodassa -haasteeseen.