sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Säätämistä ja vähän muutakin


Oikeastaan minun olisi tänään pitänyt kirjoittaa postaus jostain luettujen pinossa olevasta kirjasta (niitä riittää!), mutta sen sijaan ryhdyinkin taas muuttelemaan blogin ulkoasua. Taidan kyllästyä vähän turhan helposti bannereihini, kun taas kerran sen halusin vaihtaa (tai sitten en ole vielä saanut tehtyä tarpeeksi hyvää banneria). Samalla poistin sen tyttökirjamaisen taustan ja päätin vaihteeksi laittaa hennon taustavärin blogille.

Siinäpä kesäinen ilta mukavasti sujuikin, säätämisessä. No, jospa minä tässä taas jonain päivänä/iltana saisin aikaan jonkun kirjapostauksenkin....

Meillä ovat omenapuut ja kielot vihdoin kukassa (tosin vanhemmassa omppupuussamme on vain muutama kukka ja uudessa puussa ei yhtään). Ja kaikki kasvaa niin vauhdilla, ettei tässä oikein tahdo mukana pysyä. Perunatkin, joita laitettiin sekä ämpäriin että kasvulavalle, työntävät lehtiä mullasta, ja yrtit ovat jo aika isoja. Saa nähdä, miten viikonloppuna istutetut tomaatit, kurkut ja paprikat alkavat kasvaa. On tämä kesän alku vain niin ihanaa ja elähdyttävää aikaa!

Mutta nyt lähden lukemaan aivan huippuhyvää kirjaa (Irvingin Ystäväni Owen Meany) - ellen sitten jämähdä telkkarin ääreen.

Oikein suloista kesäkuun alkua! Nautitaan kesästä, sataa tai paistaa.





6 kommenttia:

  1. Todella kaunis, herkkä uusi banneri. Istuu todella hyvin tänne Mustikkakumpuun. :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis ulkoasu! Ihana kasvun aika on meneillään. Harmittaa, kun en ole saanut mitään istutettua kesäkukkia ja tomaatintaimea lukuunottamatta. Mutta onneksi omenapuut ja perennat kukkivat laiskasta emännästä huolimatta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, kiitos! Aika laiska emäntä minäkin olen puutarhan suhteen, mutta perheessä on muita puutarhasta innostuneita. Joskus meillä oli iso peruna- ja kasvimaa. Ei ole enää. Kasvatetaan vähän perunaa ja kurkkua kasvilavoilla ja on laitettu tomaatit ja paprikat niihin käteviin säkkeihin.

      Poista
  3. Mukavan levollinen uusi ulkoasu, sopii kesään!

    Irvingin Ystäväni Owen Meany on muuten todellakin aivan huippu! Häviää vain hitusen Garpin maailmalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Minä pidän tuosta Owen Meanystä jopa enemmän kuin Garpin maailmasta. On kyllä paras tähän asti lukemistani Irvingin kirjoista. Alku tosin oli vähän tahmea, mutta sen jälkeen lukeminen onkin ollut suuri nautinto.

      Poista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!