01 & 02 Kirjavarkaasta Pikku Prinssiin

Otan jälkijättöisesti vastaan Saran  haasteen. 

Tässäpä kahden eka päivän osalta vastaukset.

Viime vuoden paras kirja 

Luin viime vuonna paljonkin hyviä kirjoja. Yksi parhaista oli Marcus Zusakin Kirjavaras. Saakoon se nyt kunnian tulla nimetyksi parhaaksi kirjaksi, sillä en todellakaan muista, mitä kaikkea luin (koska en viime vuonna, toisin kuin joitakin vuosia aiemmin, pitänyt kirjapäiväkirjaa).

Kirja, jonka olen lukenut enemmän kuin kolme kertaa

Olen lukenut vain harvoja ja valittuja kirjoja useita kertoja. Varmaan suurin osa kirjoista, jotka olen lukenut kolme kertaa, ovat lasten- tai nuortenkirjoja. Niistä haluan nostaa esille Antoine de Saint-Exupéryn Pikku prinssin. Hurahdin siihen täysin rippikouluikäisenä.

Mielikirjojani, osa II

Ja tässäpä toinen lista mielikirjoistani. Ja kuten ensimmäisessä osassa totesin, ovat kirjat satunnaisessa järjestyksessä.

Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala

Tämä Intiaan sijoituva, valloittava kirja ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1997. Itse luin sen elokuussa 1999 (tai silloin sen ainakin sain hyvältä ystävältä ja muistaakseni luin kirjan tuolloin). Kirja on palkittu Booker-palkinnolla, enkä yhtään ihmettele miksi. Kaunis ja ihana kirja. Tämä kuuluu ehdottomasti kirjoihin, jotka pitäisi joskus lukea uudelleen.

Göran Tunström: Jouluoratorio / Juloratoriet

Kirja on ilmestynyt ensimmäisen kerran jo 1983, mutta itse taisin lukea sen ensimmäisen kerran (suomeksi) 1990-luvulla, jolloin muutenkin luin aika paljon Tunströmiä. Yhdellä Ruotsinmatkalla ostin kirjasta ruotsinkielisen pokkaripainoksen, jonka senkin olen lukenut. Kirja on mielestäni yhtä hyvä molemmilla kielillä, vaikka en varmaan ymmärtänytkään ruotsinkielisen version kaikkia nyansseja...

Louisa M. Alcott. Pikku naisia

Pikku naisia on lapsuusaikojen tärkeä lukukokemus, johon olen palannut myös aikuisena, viimeksi kolmisen vuotta sitten. Toki olen lukenut koko sarjan, mutta tähän sarjaan pätee sama kuin Montgomeryn Anna-sarjaan eli sarjan ensimmäinen kirja on tärkein. Tavallaan palaaminen lapsuus- ja nuoruusaikojen kirjoihin on nostalginen matka menneisyyteen, mutta niin Alcottin kuin Montgomeryn kirjoissa on myös sellaisia tasoja, jotka puhuttelevat myös keski-ikään ehtinyttä lukijaa.

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani

Myös Kotiopettajattaren romaani on tärkeä kirja vuosikymmenten takaa. Olin varmaan yläaste- tai lukioiässä, kun luin kirjan ensimmäisen kirjan. Romanttinen tarina, dramaattiset käänteet ja salaperäisyys koskettivat tuolloin nuorta lukijaansa. Kuitenkin tämäkin kirja on säilyttänyt tuoreutensa ja pidin siitä myös muutama vuosi sitten, kun lopulta luin sen uudelleen. Minulle tämä kirja on kaikkien lukuromaanien äiti.

Ron McLarty: Polkupyörällä ajamisen taito

Kirja polkupyörällään Yhdysvaltojen halki matkaavasta Smithystä ilmestyi suomeksi vuonna 2006. Taisin lukea itse sen seuraavana vuonna. Vaellusromaaniksikin kutsuttu, lämminhenkinen  puheenvuoro miehestä, joka heittäytyy ja lopulta löytää itsensä. Ei ehkä kuulu sarjaan ne-kirjat-jotka-ottaisin-mukaani-autiolle-saarelle, mutta on kuitenkin sen verran hyvä kirja,että ansaitsee paikkansa mielikirjojeni joukossa. 

Muistoista, unohtamisesta ja vähän omenoistakin

Katharina Hagena: Omenansiementen maku. Minerva. 2009. Saksankielinen alkuteos Der Geschmack von Apfelkernen. Suomennos Anne Mäkelä. Kansi Suvi Sievilä. 

Omenansiementen maku kuvaa päähenkilö Iriksen kautta yhden suvun naisten – mutta myös vähän miestenkin – elämää Saksassa useamman vuosikymmenen aikana. Kirja kiertyy Iriksen perimän sukutalon ympärille, ja alkaa Iriksen isoäidin hautajaisista. Talo on sokkeloinen, mutta niin myös kertomus talosta ja sen asukkaista.

Päähenkilö, joka muuten on kirjastonhoitaja, jää isoäidin hautajaisten jälkeen sukutaloon selvittämään isoäidin perintöasioita. Kirjan etenemisen myötä keriytyvät auki taloon ja Iriksen sukuun liittyvät tapahtumat. Iriksen muistikuvien ja perhetarinoiden myötä muotoutuu kertomus, jossa on paljon traagisiakin käänteitä. Näitä ovat muun muassa isoäidin Anna-siskon ja Iriksen serkun Rosmarien kuolemat nuorella iällä, isoäidin muistisairaus sekä toiseen maailmansosotaan liittyvät tapahtumat ja kokemukset. Myös päähenkilön sekä hänen isoäitinsä, äitinsä ja tätiensä elämäntarinat, rakkautta unohtamatta, aukeavat lukijalle vähitellen kirjan edetessä.

Kirjassa liikutaan eri aikatasoilla: sukutaloon sijoittuvassa kertomuksen nykyhetkessä, Iriksen lapsuudessa, hänen äitinsä ja tämän siskojen lapsuudessa, nuoruudessa ja aikuisuudessa, mutta myös Iriksen isovanhempien elämänvaiheissa. Eri aikatasojen seuraaminen tuntui alussa hiukan vaikealta, vaikka pidänkin kirjoista, joissa käytetään takautumia eikä juoni etene kronologisesti. Kirjan edetessä kuitenkin totuin kirjoittajan tapaan sitoa eri aikatasot yhteen  ja pidän ratkaisua onnistuneena.

Omenansiementen maku on varsin hyvä lukuromaani. Alkuun päästyä se oli aika helppolukuinen ja eteni mukavasti. Pidin kirjan sisältämistä muistamista ja unohtamista käsittelevistä pohdinnoista, mutta myös siitä, että taphtumat sidottiin hyvin sukutaloon, sen huoneisiin ja puutarhaan ja talon lähiympäristöön. Kirja on myös aistimuksellinen. Muistojen kantajina ja herättäjinä kirjassa toimivat muun muassa vanhat vaatteet, joita päähenkilö pukee päälleen, samoin kuin viinimarjat ja omenat, niistä tehdyt hillot sekä erilaiset tuoksut ja maut. Sen, mistä kirjan nimi johtuu, saa kukin lukija itse selvittää... ;-)

Tästä kirjasta on kirjoitettu ainakin seuraavissa blogeissa: Leena Lumi, Juuri tällaista, Oota mä luen tän eka loppuun, Lumiomena

Tähdet: ★ ★ ★ ½

Mielikirjojani, osa I

Jokaisella hyvällä lukijalla on lukijan historiansa. Se on kenties ainoa historia, josta on mielekästä puhua. (Jan Blomstedt)

Olen ehtinyt lukea noin neljänkymmenen vuoden aikana niin paljon kirjoja, että mielikirjojakin on kertynyt aika lailla. Haastan nyt itseni palauttamaan mieleen tärkeimmät lukukokemukset vuosien varrelta. Listaan kirjoja viiden kirjan kokonaisuuksissa siihen asti kun mieleenpainuneita kirjoja riittää. Tällä hetkellä en osaa sanoa, miten pitkäksi listani muodostuu.

En tietenkään muista läheskään kaikkia lapsuuden ja nuoruuden tai edes aikuisiän tärkeitä lukukokemuksia, joten lista tullee painottumaan viime vuosien aikoina lukemiini kirjoihin. Kuitenkin jotkin jo kauan aikaa sitten luetut kirjat ovat olleet niin merkittäviä, että ovat jättäneet pysyviä muistijälkiä.

Pyrin kirjoittamaan, jos vain suinkin muistan, milloin olen kirjan lukenut ja miksi se on minua aikoinaan puhutellut. Tässä tehtävässä minua auttaa jonkin verran kirjapäiväkirja, jota pidin vuosien 1999–2005 aikana.

Esitän listassa kirjat satunnaisessa järjestyksessä, sillä koen, että kirjoja on hyvin vaikea laittaa selkeään paremmuusjärjestykseen.

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu

Olen lukenut kirjan ensimmäisen kerran 1980-luvulla tehdessäni muumikirjoista kirjallisuuden opintoihin harjoitustyötä. Jo tuolloin pidin kirjasta, mutta erityisesti 1990-luvulla kirjasta tuli minulle tärkeä. Luen Muumilaakson marraskuun lähes vuosittain syyspimeiden ahdistaessa. Mielestäni se on hyvin lohduttava ja kaunis kirja syksystä sekä hiljentymisen ja rauhoittumisen tarpeellisuudesta. Toki pidän muistakin muumikirjoista, mutta tämä on ehdoton ykkönen.

L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

Anna-sarja on lapsuuteni/varhaisnuoruuteni tärkeimpiä lukukokemuksia Runotyttö-kirjojen ohella. Oikeastaan molemmat sarjat kuuluisivat listalleni kokonaisuudessaan, mutta nostan esille kuitenkin Anna-sarjan ensimmäisen kirjan, koska se aikoinaan sai minut lukemaan Montgomeryn kirjoja ja tutustutti minut Prinssi Edwardin saareen. Jostain syystä Annat olivat ja ovat minulle tärkeämpiä – ehkä siksi, että tutustuin aiemmin Vihervaaran Annaan kuin Uudenkuun Emiliaan. Luin Annan nuoruusvuodet ensimmäisen kerran äitini suosituksesta ala-asteikäisenä (itse puolestani suosittelin aikoinaan kirjaa omalle tyttärelleni). Luin Anna-kirjoja myös opiskeluaikaan, ja koko sarjan luin viimeksi läpi kolmisen vuotta sitten pitkällä sairauslomalla ollessani. Aikuisena kirjaa tietysti lukee eri näkökulmasta kuin lapsena, mutta jotain iätöntä ja koskettavaa Annan tarinassa on edelleen. 

Savolainen, Minna: Maailman ihanin tyttö

Sain kirjan lahjaksi hyvältä ystävältä reilu vuosi sitten. Ihastuin kirjaan heti. Se on mielestäni maailman kauneimpia ellei kaunein kirja. Itse asiassa mieluummin katselen kuin luen sitä, vaikka kirjan kasvutarina kymmenestä tytöstä ja valokuvan voimasta on sekin hyvin koskettava ja tärkeä. Kirja vetoaa esteetikkoon minussa ja siitä löytyy jokaisella katselukerralla uusia ja ihania yksityiskohtia. Kirjaa ei voi sanoin selittää. Se pitää nähdä itse.

Makine, Andreï: Ranskalainen testamentti

Luin kirjan joskus 1990-luvun loppupuolella (se ilmestyi 1996). Tämähän on ensimmäinen suomennettu Makinen kirja, ja se teki minusta heti vankkumattoman Makinen ihailijan. Hassua sinänsä, koska en ensimmäisellä yrittämällä päässyt alkua pidemmälle. Kun sitten lopulta keskityin kirjaan, se vei mukanaan. Pitäisi itse asiassa lukea kirja uudelleen, että muistaisin kunnolla, miksi tuolloin haltioiduin. Nyt nimittäin muistan vain sen, että lukukokemus oli järisyttävä ja Makinen kieli kaunista (kiitos myös suomentaja Annikki Sunille), mutta tarinaa en oikein enää muista.

Radge, Anne B.: Berliininpoppelit

Norjalaiskirjailijan teos päätyi minulle pokkaripainoksena pari vuotta sitten jostain ystävänpäivän tempauksesta (taisi liittyä jotenkin facebookiin). Suhtauduin siihen hiukan varauksellisesti, koska kirjan takakannessa sitä hehkutettiin mielestäni vähän liikaakin. (Olen sikäli outo ihminen, että jos koen, että jotain kirjaa tai elokuvaa  kehutaan ylettömästi, niin minussa nousee vastustus ja alan epäillä, voiko se kirja tai elokuva olla todellakin niin hyvä...) Onneksi lopulta tartuin kirjaan. Vai olisiko ollut niin, että joku arvostamani lukija oli sen lukenut ja kehunut. Mukanaanhan kirja vei, samoin kuin sen jatko-osatkin Erakkoravut ja Vihreälle niitylle.