Kari Hotakainen: Kantaja. Kirjakauppaliitto. 2015. 140 sivua.
Tämänvuotinen Kirjan ja ruusun päivän kirja, Kari Hotakaisen kirjoittama Kantaja on pienoisromaani filosofian maisterista, joka ei saa oman alansa töitä. Ja kun "koulutustani vastaavaa työtä ei kerta kaikkiaan löydy, on haettava luonnettani vastaavaa työtä", päättelee Timo ja hakee töitä seurakunnasta. Hän saa määräaikaisen puistotyöntekijän pestin hautausmaalta ja huomaa pitävänsä hautausmaiden hoidosta ja hautojen kaivamisesta. Välillä hän auttelee suntiota arkun kantamisessa, kun monellakaan vainajilla ei ole riittävästi kantajia.
Työskentely hautausmaalla ja etenkin vainajien kantaminen hautaan laittaa Timon ajattelemaan kuolemaa ja ihmiselämän rajallisuutta. Lopulta hän ryhtyy kirjoittamaan vainajille muistopuheita, joita näille ei ole kukaan esittänyt. Suntio varoittelee ajattelemasta liikaa kuolemaa ja sen sijaan keskittymään elämään, mutta ajatukset eivät jätä rauhaan. Yritys saada sisältöä elämään nuoruudenrakastettu Hannelen avulla ei sekään oikein ota onnistuakseen, mutta taitaa sitä valoa sittenkin on näkyvissä. Takakantta siteeraten, tässä on "Koomisen kipeä ja koskettava tarina, joka ei pääty multiin".
Hotakaisen pienoisromaani oli minulle mukava kirjallinen välipala, jonka luin nopeasti. Ei mielestäni mitään vavahduttavaa ja suurta kirjallisuutta, mutta on ihan hyvä välillä lukea notkeakielistä tarinaa, joka etenee hyvin ja jossa huumori tuo keveyttä muuten aiheeltaan raskaaseen teokseen. Aihe on kiinnostava ja siitä saisi aikaan paksummankin romaanin, mutta mielestäni tämä ulkoisesti pieni kirja on ihan eheä kokonaisuus eikä se vaikuta kiireessä kyhätyltä kylkiäiskirjalta.
