maanantai 7. syyskuuta 2015

Kaima: hienon kirjailijan hieno romaani


Jhumpa Lahiri: Kaima. Tammi, Keltainen pokkari. 2014 [2005]. Englanninkielinen alkuteos The Namesake. Suomentanut Kersti Juva. 413 sivua.

Paitsi postilaatikossa olevaa nimeä ja sinne toimitettavaa India Abroad ja Sangbad Bichitra -lehtiä Gangulit eivät satunnaisen tarkkailijan silmissä vaikuta erilaisilta kuin naapurinsa. Heidän autotallissaan on kuten kaikilla muillakin lapioita, leikkuusaksia ja kelkka. He ostavat grillin valmistaakseen kesäisin pihalla tandooria. Jokainen askel, jokainen hankinta, vaikka kuinka pieni, vaatii harkintaa, neuvotteluja bengalilaisten ystävien kanssa. Onko muoviharavan ja rautaharavan välillä eroa? Kumpi olisi parempi, oikea joulukuusi vai muovinen? He oppivat paistamaan kiitospäiväksi kalkkunan vaikka hierovatkin siihen valkosipulia, kuminaa ja caynannepippuria, naulaamaan joulukuussa oveen seppeleen, kietomaan villahuivin lumiukon kaulaan, värjäämään pääsiäisenä keitettyjä munia violetiksi ja vaaleanpunaiseksi ja kätkemään ne eri puolille taloa.

Tutustuin Jhumpa Lahiriin kolmisen vuotta sitten lukemalla hänen novellikokoelmansa Tämä siunattu koti. Kirjoittamassani blogiarviossa kiittelin Lahiria sujuvasta kielestä ja totesin löytäneeni uuden suosikkikirjailijan. Vakuutuin Lahirin taidoista lisää luettuani novellikokoelman Tuore maa, josta arvio jäi valitettavasti kirjoittamatta.

Kaima käsittelee bengalaisperheen elämää Bostonissa. Romaani alkaa kirjan päähenkilön Gogol Gangulin syntymästä vuonna 1968 ja etenee kronologisesti siihen asti, kun Gogol on noin kolmikymppinen. Tosin tuolloin Gogol tunnetaan nimellä Nikhil, mutta perheen kesken hän on edelleen isän arvostaman venäläiskirjailijan mukaan Gogol.

Gogolin isä Ashoke, kirjallisuutta harrastava teknillisen korkeakoulun opettaja, on sopeutunut Yhdysvaltoihin suhteellisen hyvin. Sen sijaan äiti Ashima tuntee vierautta ja muukalaisuutta, vaikka opetteleekin uuden kotimaansa tavat. Samalla hän kuitenkin on perinneuskollinen ja pyrkii säilyttämään myös bengalilaiset tavat ja ruokakulttuurin. Gogol ja hänen siskonsa Sonia kasvavat amerikkalaisuuteen, mutta luonnollisesti bengalilaisuus vaikuttaa monin tavoin myös heidän elämäänsä.

Tämä siunattu koti ja Tuore maa saivat minut ihastumaan Lahirin kielen ja kerronnan lisäksi novellien aihepiiriin (kulttuurien kohtaaminen, amerikanintialaisuus), mutta Kaima syvensi entisestään kokemustani siitä, että Lahiri on todella taitava kirjailija, joka käsittelee mielenkiintoisesti ja tarkkasilmäisesti ihmisiä kahden kulttuurin ja maailman välissä. Kaimassa Lahirin keskeiset teemat syvenevät ja tarkentuvat, olkoonkin, että hänen novellinsakin ovat eheitä kokonaisuuksia eikä niitä lukiessa tunnu, että niiden pitäisi olla sisällöllisesti tai pituudeltaan laajempia.

Lahirin teksti etenee Kaimassa, kuten novellikokoelmissakin, pakottomasti, ja romaanin lukeminen oli nautinnollista. Vaikka Kaiman keksiössä ovat siirtolaisuus. kahden kulttuurin välissä eläminen ja kotoutumisen haasteet, niin samalla siinä kuvataan hienosti ja yleispätevästi perheenjäsenten välisiä ihmissuhteita ja rakkautta. Kaima onkin todella hieno kirja, josta pidin hyvin paljon. Mikä onni, että minulla on edelleen lukematta Lahirin uusin suomennettu teos Tulvaniitty.

10 kommenttia:

  1. Olen ihan samaa mieltä Lahirista! Hänestä on tullut ehdottomasti yksi suosikeistani, juuri noista listaamistasi syistä. Olen lukenut Tämä siunattu kotini -kokoelman ja Kaiman. Nyt hyllyssä odottaa Tuore maa, ja kuten sanoit, ihanaa, että Tulvaniittykin on vielä edessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahiri on ehdottomasti yksi parhaista kirjailijalöydöistä viime vuosien aikana. Hänen tekstinsä aivan soljuu eteenpäin. Tuollainen tyyli vaatii kyllä taitoa ja sitä Lahirilla on.

      Poista
  2. Kaima oli ensimmäinen Lahirini ja se oli rakkautta ensi lukemisella. Minuakin kiinnostaa kulttuurien kohtaaminen ja tämän asian kuvaajana Lahiri on, kuten kirjoitat, aivan loistava. Löysin muuten tänään kirjastosta Lahirin esseeteoksen, tosin painos on ruotsinkielinen. Tottakai piti sekin lainata, vaikka onkin vähän hullua lukea Lahiria ruotsiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, ymmärrän erittäin hyvin rakastumisen Kaimaan. Tämä on vaan niin hieno romaani ja kirjan teema on tietenkin tärkeä. Etenkin tällaisena aikana tällaisia kulttuurien kohtaamista käsitteleviä kirjoja pitäisi lukea enemmän. Kaikkien. En väsy painottamaan sitä, miten tärkeää kirjallisuus on myös suvaitsevaisuuden lisäämisen kannalta.

      Mikä se ruotsinkielinen teos on? Toivottavasti sekin suomennetaan jossain vaiheessa.

      Poista
    2. Se on nimeltään Med andra ord. En ole ehtinyt vielä tutustua tarkemmin, mutta takakannen mukaan sisältää huomioita kielestä ja identiteetistä. Lahiri on kirjoittanut tämän italiaksi.

      Poista
  3. Lahiri on upea kirjailija. Olen lukenut hänen novellikokoelmansa, mutta Kaima on lukematta. Tiedän, että pitäisin myös tästä.

    VastaaPoista
  4. Minä en ole vielä lukenut Lahirilta mitään, mutta tämä Kaima löytyy kyllä hyllystä kesän pokkariostoksena. Odotan kovasti, että hänestä tulee myös minun lempparini. Kuulostaa niin kiinnostavalta! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, kertoilehan sitten, mitä Kaimasta pidät, kunhan kirjan luet. Kiinnostava tämä kirja nimenomaan on kaiken muun hienouden ohella.

      Poista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!