tiistai 30. syyskuuta 2014

Longbournin talosta Varistyttöön

Kun lukee paljon, ja kun on vähän laiska postaamaan, muodostavat luetut kirjat aika sukkelasti pinon kirjoituspöydän ympäristöön, jossa pitäisi kirjojen sijaan olla tilaa parhaillaan työn alla olevan tietokirjan aineistoille ja kirjaan liittyvälle lähdekirjallisuudelle. Saadakseni väljyyttä pöydälleni (hah! hetihän tilalle tulee uusia kirjoja!) ryhdyn purkamaan kirjasumaa lyhyehköillä kirjaesittelyillä/-arvioilla. Vuorossa tällä kertaa kaksi tyystin erilaista kirjaa. Näitä molempia on luettu muissakin blogeissa, tietenkin, mutten nyt linkitä arvioita tähän. Kannattaa googlettaa, jos ja kun haluaa lukea perusteellisempia arvioita kummastakin kirjasta.

Jo Baker: Longbournin talossa. Tammi. 2014. Englanninkielinen alkuteos Longbourn. Suomentanut Helene Bützow. 448 sivua.

Kotimaassaan Iso Britanniassa jo useita romaaneja julkaissut Jo Baker nousi kansainväliseen kuuluisuuteen romaanillaan Longbournin talossa, joka on myös (tähän mennessä) ainoa kirjailijan suomennettu teos.

Longbournin talossa on kiinnostava versio Jane Austenin Ylpeydestä ja ennakkoluulosta, sillä se kertoo Longbournin eli Bennetin talon palvelusväestä.  Romaanin päähenkilöksi nousee palvelustyttö Sarah, mutta kirjassa kerrrotaan myös herra ja rouva Hillistä, nuoresta palvelustyttö Pollysta ja kirjan alussa taloon tulevasta miespalvelija Jamesista. Ihan uutta palvelusväen elämän kuvaus ei ole, siitä ovat pitäneet huolen muun muassa tv-sarjat Kahden kerroksen väkeä ja Downton Abbey, mutta Bakerin ansioksi on luettava se, että hän versioi rohkeasti klassikkoteosta ja tekee sen hyvin. Eihän kirja Ylpeyttä ja ennakkoluuloa päihitä, mutta pidin siitä paljon.

Kirja kuvaa palvelusväen elämää ja asemaa talossa sekä heidän rankkaa ja työntäyteistä elämäänsä. On pestävä pyykkiä, esimerkiksi neitien kuukautisrättejä, laitettava ruokaa ja leivottava jatkuvasti, haettava ja vietävä kirjeitä, toimitettava kauppa-asioita, huollettava vaatteita ja muutenkin uurastettava jatkuvasti ja väsymättä, samalla kun talon isäntä viihtyy kirjastossaan, emäntä siemailee teetä ja surkeilee milloin mistäkin ja tyttäret käyvät ahkerasti tansseissa ja muutenkin sosialiseeraavat ahkerasti.

Romaani ei mielestäni jäljittele esikuvaansa vaan on ihan itsenäinen teos. Luulen, että se toimii hyvin myös ilman Ylpeyden ja ennakkoluulon tuntemista (tästä en tietenkään voi olla ihan varma, koska itse tunnen teoksen hyvin). Longbournin talossa tarjosi minulle monia kutkuttavia kohtauksia ja sai minut katsomaan Bennetien perhettä, tyttäriä ja etenkin herra Bennetiä ihan uusin silmin.




Erik Axel Sund: Varistyttö. Otava. 2014. Ruotsinkielinen alkuteos Kråkflickan. Suomentanut Kari Koski. 415 sivua.

Minun ei pitänyt ollenkaan lukea Varistyttöä, olinhan lukenut kirjasta arvioita ja niiden perusteella päätellyt, ettei kirja sovi minulle, koska se on raaka ja rankka enkä tykkää kirjan aihepiiristä. Satuin kuitenkin hommaamaan kirjan itselleni ja pitihän minun katsastaa, mistä oikein kirjassa on kysymys.

Erik Axl Sundin nimen takana ovat ruotsalaiskirjailijat Jerker Eriksson ja Håkan Axlander Sundquist, jotka ovat lyömällä viisaat päänsä rakentaneet koukuttavan tarinan. Kirjan tapahtumat lähtevät liikkeelle siitä, kun murhattu lapsi löydetään Tukholman metroaseman tienoilta. Lastenmurhat eivät lopu tähän yhteen tapaukseen, ja rikoskomisario Jeanette Kihlberg ryhtyy tutkimaan murhia. Kirjan edetessä hän saa avukseen psykoteraupetti Sofia Zetterlundin. Tarinaan sekoittuvat myös Jeanetten perheenjäsenet, Varistyttö ja Sofian potilaat, esimerkiksi Victoria Bergman ja kongolainen lapsisotilas.

Laskelmointia tai ei, mutta ainakin minä koukutuin ihan täysillä - vastoin odotuksiani ja siitäkin huolimatta, että tarina on ruma, raadollinen ja puistattava. Kirjassa lukija nimittäin törmää muun muassa insestiin, lasten hyväksikäyttöön ja persoonallisuushäiriöihin. Trilogian ykkösosa jätti varistytön tarinan sen verran kiinnostavaan kohtaan, että minun on aivan pakko lukea myös Unissakulkija eli trilogian toinen osa. Se, kuten myös lokakuussa ilmestyvä trilogian päätösosa Varjojen huone onkin jo varattu kirjastosta.

10 kommenttia:

  1. Lyhytarvioita on virkistävää lukea. Ainakin sinun, kirjoitat hyvin (kuten aina).

    Minulla Longbourin talossa jäi kesken. Oletin, että olisin viihtynyt, mutta ei. Varistytölle olen liian herkkä, vaikka moni koukuttunut ja monia kirja(sarja) on puhutellutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! <3 Lyhytarvioiden kirjoittaminen sopii mulle, vaikka mielellään kirjoittaisin joistakin kirjoista enemmänkin, mutta näin saan postattua kuitenkin hiukan usemmasta kirjasta. Mulla kyllä tuo kirjoittamisinto vaihtelee tosi paljon, kuten blogin päivitystahdistakin näkyy.

      Mulle Longbournin talossa toimi. Eihän se ole mitään huippukirjallisuutta, mutta oli ihan mainio lukuromaani ja tarinana hyvä. Ymmärrän, ettet halua lukea tuota Varistyttöä. Minäkin olin tosiaan kahden vaiheilla, koska kirjan maailma on ruma. En voi sanoa nauttineeni kirjan lukemisesta, mutta oudosti tarina vain vei mukanaan.

      Poista
  2. Oivoi, minulta on postaamatta yksi paksukainen ja pari dekkaria tältä vuodelta: Voisin minäkin välillä tehdä lyhytarvioita!

    Jotenkin hienoa, Anna, että kuitenkin otit Varistyttö-trilogian lukuun. Vaikka minä luen paljon dekkareita olin ensimmäisestä osasta aika järkyttynytkin, mutta minua tuki tieto, että tätä tapahtuu ja minä en sulje silmiäni ja miletäni, jos 500 000 sairasta istuu netin äärellä koko ajan etsimässä lapsiuhreja. Toinen osa olikin onneksi jo tavallaan hieman analyyttisempaa eli vähän vihjattiin jo syihin ja niiden seurauksiin. Touivon, että Varjojen huone pyöristää kaiken upeaksi trilogiakaareksi, josta tulee kuin silta, jonka päässä loistaisi edes pieni lyhty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä lyhytarvioita. Mulla jäisi aika moni kirja käsittelemättä ihan kokonaan, ellen olisi keksinyt kirjoittaa näitä lyhyempiä arvioita.

      Kiva kuulla, että trilogian toinen osa on hiukan analyyttisempi. Kuten Katjalle tuossa jo kirjoitin, en nauttinut kirjan lukemisesta, mutta tuo sun lähestymistapa on hyvä. Kaikelta ei voi sulkea silmiään eikä vain aina etsiä sitä, mikä tuntuu hyvältä, koska maailmassa on niin paljon pahuutta. Mutta eihän sitä aina kestä ja itseään saa tietenkin suojella.

      Poista
  3. Jännää lukea mielipiteesi tuosta Longbournin talossa. Minulla ei jäänyt kesken kuten Katjalla, mutta en kyllä tykännytkään. Siinäpä kirja, jota en suosittele ystävilleni! P.D.Jamesin Syystanssiaiset oli mielestäni paljon onnistuneempi Y&E-hengessään kuin Longbournin talossa, joka tuntui jotenkin kököltä ja tekemällä tehdyltä. Mutta on se hyvä, että makuasioista ei voi kiistellä ja jokaiselle kirjalle löytyy se oikea lukija :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, makuja on monia ja samoista kirjoista ei tosiaankaan tarvitse pitää. Mulle varmaan sattui Longbournin talolle just sopiva lukemisen ajankohta, kun pidin siitä.

      Poista
  4. Lyhytarviot ovat ihania! Itsekin niitä joskus yritän tehdä, mutta sitten teksti vaan lähtee venymään, tahtomattani.

    Tuosta Sundin kolmikoksi yltävästä sarjasta olen lukenut hyviä arvioita, mutta en voi tarttua siihen. Olen liian herkkä moiseen.

    Longbournin talossa saattaisin sen sijaan pistäytyäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että lyhytarviot ok. Toki olisi kiva kirjoittaa pidemmästi, muttei vaan tarmo aina niihin riitä. Pääasia kuitenkin, että jotenkin pysyy kiinni blogaamisessa.

      Varistytön jatko-osa ei olekaan yhtä rankka. Just sain illalla sen luettua.

      Poista
  5. MUkavia lukea nämä lyhytarviot, kiitos postauksesta Anna! ♥♥
    Hyvää viikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili.mummo! Oikein hyvää viikkoa myös sulle!

      Poista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!