maanantai 3. helmikuuta 2014

Paluu Alcottin tyttökirjojen maailmaan


Louisa M. Alcott: Tytöistä parhain. WSOY. 1975. Englanninkielinen alkuteos: An Oldfashioned Girl. Suomentanut Lyyli Reijonen. 283 sivua.

Louisa M. Alcott: Kahdeksan serkusta. WSOY. 1982 [1917]. Englanninkielinen alkuteos. Eight Cousins. Suomentanut Ville Hynynen. 206 sivua.

Louisa M. Alcott: Kun ruusu puhkeaa. WSOY. 1992 [1919]. Englanninkielinen alkuteos. Rose in Bloom. Suomentanut Alli Wiherheimo. 231 sivua.

Luin alkutalven aikana kolme Louisa May Alcottin tyttökirjaa, jotka ovat jo vuosikausia olleet luettavien kirjojen listalla. Ellen aivan väärin muista, en ole lukenut juuri näitä kolmea kirjaa aikuisiällä, vaan viimeksi 1970-luvulla samoihin aikoihin, kun muutenkin luin paljon tyttökirjoja. Kirjojen lukeminen merkitsikin minulle paluuta lapsuuden lukumuistoihin.

Wikipedian mukaan Tytöistä parhain ilmestyi vuonna 1869 kuuden luvun mittaisena, mutta kun lukijat halusivat tarinalle jatkoa, kirjoitti Alcott kirjaan vielä lisää lukuja. Kuolemattomia tyttökirjoja -sarjassa ilmestynyt nide, jonka luin, sisältää yhteensä 19 lukua, mutta olen käsittänyt, että kirjasta on ilmestynyt pidempiä ja lyhyempiä versioita, joten en ole ihan varma, kuinka monta uutta lukua kirjailija aikoinaan todellisuudessa kirjoitti (Wikipedian mukaan lukuja oli noin kymmenen).

Tytöistä parhain kertoo Polly-nimisestä maalaistytöstä, joka on kutsuttu vierailemaan muutamaksi kuukaudeksi ystävänsä Fanny Shaw'n perheeseen Bostoniin. Kirjan alku kuvaa Pollyn ensimmäistä vierailua, kun taas kirjan loppupuolella keskitytään kuusi vuotta vanhempaan Pollyyn, joka on muuttanut Bostoniin elääkseen itsenäistä elämää soitonopettajana.

Polly on tottunut aivan erilaiseen elämään kuin ystävänsä Fanny ja tämän sisarukset Tom ja Maud. Siinä missä muodista kiinnostunut Fanny viihtyy seurapiireissä, haluaa Polly elää vaatimatonta elämää ja auttaa muita ihmisiä. Tom pitää sisarensa ystävästä, mutta kiusaa tätä tämän tästä, niin ettei Polly oikein tiedä, mitkä ovat pojan tunteet häntä kohtaan.

Mielestäni Alcott kuvaa hyvin Pollyn ja Fannyn kautta maalais- ja kaupunkilaisnuorten elämäntapojen ja arvomaailman erilaisuutta. Ja vaikka Fannyn ja Pollyn maailmat eroavatkin toisistaan, niin vähitellen Fanny alkaa arvostaa entistä enemmän ystäväänsä ja tämän elämäntapaa.

Kahdeksan serkusta ja sen jatko-osa Kun ruusu puhkeaa ilmestyivät Yhdysvalloissa peräkkäisinä vuosina 1875 ja 1876. Kirjat sijoittuvat Yhdysvaltojen itärannikolle ja kertovat Rosesta ja hänen seitsemästä poikaserkustaan.

Kahdeksan serkusta -kirjan alussa jo aiemmin äidittömäksi jäänyt Rose on juuri menettänyt isänsä ja muuttaa isotätiensä luo. Rosen huoltajaksi on määrätty Alec-setä, jota Rose ei ennestään tunne, mutta johon hän välittömästi kiintyy. Alec on työskennellyt laivoilla lääkärinä ja on siten matkustellut paljon eri puolilla maailmaa. Alec-sedällä onkin kiehtovia ja eksoottisia tavaroita maailman eri kolkista. Myös Rose pääsee myöhemmin muutamaksi vuodeksi ulkomaille setänsä ja rakkaan ystävänsä Feben kanssa, joka on alunperin ollut keittiöapulaisena Rosen isotätien talossa.

Rose on aluksi sairaalloinen ja arka, mutta Alec-sedän tervehdyttävien menetelmien, kuten työnteon, liikunnan ja raittiin ulkoilman myötä Rosesta kasvaa reipas ja terve nuori nainen. Osansa muutoksella on myös seitsemällä poikaserkulla, joista läheisimpiä Roselle ovat Mac ja Charlie.

Alcott on luonut seitsemästä serkusta hyvin erilaiset hahmot ja alleviivannut poikien tiettyjä ominaisuuksia. Mac on silmälasipäinen, kirjoihinsa syventyvä ajattelija, "omalaatuinen jörökki", Archie taas hyvin järkevä poika, josta kasvaa mallikelpoinen ja ahkera nuori mies, kun taas komea "Prinssi" Charlie on hiukan pinnallinen ja hurja ja viihtyy aikuistuttuaan liian hyvin seurapiireissä. Vaikka poikahahmot ovatkin karikatyyrisiä, niin etenkin näistä kolmesta hahmosta kirjailija on onnistunut rakentamaan kokonaiset henkilöhahmot, kun taas neljä muuta poikaserkkua, Steve, Will, Georgie ja Jamie, jäävät hiukan etäisemmiksi eikä heitä ole kuvattu yhtä tarkasti.

Kaikissa kirjoissa on jossain määrin moralistinen sävy, joka paikoin huvitti ja paikoin ärsytti minua. Niissä oli myös jonkin verran ajatuksia, joita nykypäivän näkökulmasta voisi pitää rasistisina. Tietenkin nämä kirjat ovat oman aikakautensa tuotteita ja siten ne välittävät kirjoittamisajankohtansa arvomaailmaa ja käsityksiä siitä, millaista elämää nuorten naisten ja miesten pitäisi elää. Toisaalta esimerkiksi Tytöistä parhain -kirjan päähenkilön Pollyn tavoitteessa elää itsellistä elämää näkyy vaikutteita naisasialiikkeestä.

Oli todella mukava palata näiden kolmen Alcottin kirjan kanssa tyttökirjojen maailmaan. Tietenkin nyt aikuisena luen näitä kirjoja aivan eri tavalla kuin lapsena, mutta siitä huolimatta koin nytkin jotain siitä vaikeasti määriteltävästä taiasta, joka liittyy tyttökirjoihin ja lapsuuden lukukokemuksiin.

12 kommenttia:

  1. Nämä Alcottit ovat jääneet minulta täysin väliin... Pikku naisista alkava sarja on sen sijaan tullut luettua moneen kertaan. Täytyypä panna nämä mieleen tyttökirjafiiliksen varalta... vaikka noita Montgomeryn kirjoja on niitäkin lukematta vielä pino. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä Alcottit eivät olekaan niin suosittuja kuin Pikku naisia ja sen jatko-osat. Jostain vain lapsuudessa nämäkin löysin ja vuosikymmenten jälkeen muistin kirjojen olemassaolon. Mullakin on Montgomeryja aika lailla lukematta, mutta on hyvä, että luettavaa riittää!

      Poista
  2. Kyllä minä näitä kirjoja luin 1950-60-luvuilla. Minusta nämä olivat hienoja ja opettavaisia teoksia; toivoisin että nykyiset tytöt tutustuisivat näihin.

    Oikein hyvää helmikuun ensimmäistä viikkoa sinulle, Anna♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän näitäkin jonkin verran lueta nykyisin, vaikka eivät olekaan niin suosittuja kuin jotkin muut tyttökirjat. Hienosti nämä ainakin kertovat omasta aikakaudestaan ja sisältävät sitä tyttökirjojen selittämätöntä taikaa.

      Oikein hyvää viikon jatkoa myös sulle Aili-mummo!

      Poista
  3. Minä pidin aikoinaan kovasti Tytöistä parhain -kirjasta, ihastuin siihen jotenkin ehkä vielä enemmän kuin Pikku naisiin. Kahdeksan serkusta ja Kun ruusu puhkeaa tuli myös luettua, mutta niistä on hatarammat muistikuvat. Alcottin kirjoissa on tosiaan aika opettavainen sävy. Luin vähän aikaa sitten kertomuskokoelman "A Garland for Girls", jossa opettavaisuus meni välillä jo vähän turhankin pitkälle, vaikka toisaalta juuri tuo menneen maailman kirkasotsaisuus on osa kirjojen viehätystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä vastaavasti en muistanut yhtään mitään Tytöistä parhain -kirjasta, kun taas noista kahdesta oli jotain muistikuvia. Sinäpä sen sanoit: kirjojen kirkasotsaisuus ja niiden maailmankuvan tietynlainen yksioikoisuus (tai miten sitä nyt nimittäisi) ovat osa näiden kirjojen viehätystä. Jotenkin vain näiden kirjojen äärellä on turvallinen, rauhallinen ja kotoinen olo.

      Poista
  4. Ihana aikahyppäys Alcottin kirjoihin ja lapsuusmuistoihin! ♥
    En muistanutkaan enää, mitä sitä on tullut luettua, mutta tekstisi luettuani kahdeksan serkusta nousi elävästi mieleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttökirjojen maailmaan on aina välillä hyvä sukeltaa. Suosittelen.

      Poista
  5. Tytöistä parhain oli Anni Swanin todennäköisesti lukema tyttökirja hänen tyttövuosinaan. Ainakin se oli kielletty häneltä! :) Sarassa ja Sarrissa on mielestäni vaikutteita kirjasta ja Iris rukassakin.

    Aion lukea tässä muutamia Alcottin kirjoja uudestaan ja minäkään en muista enää oikeastaan mitään Kahdeksan serkusta- ja Kun ruusu puhkeaa-kirjoista. Hankin äskettäin yhden Alcottin kääntämättömän tyttökirjan itselleni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin ajatellut, että pitäisi jossain vaiheessa lukea uudelleen myös Anni Swanin tuotantoa, ja nyt olisikin hyvä lukea Sara ja Sarri, kun Tytöistä parhain on vielä tuoreessa muistissa. Miksiköhän Tytöistä parhain oli Anni Swanilta kielletty? Olikohan se liian moderni vai mistä oli kyse?

      Kerrotko, mikä on Alcottin aiemmin suomentamaton tyttökirja? Se kiinnostaisi kovasti (tosin mulla on edelleen lukematta suurin osa Montgomeryn viime aikoina suomennetuista kirjoista).

      Poista
  6. Tytöistä parhain oli nuorelle lukijalle jotain aivan erityistä: Aivan yhtä unohtumatonta kuin Pikku naisia tai Iiris rukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin Leena. Ihana on silloin tällöin palata näihin lapsuuden hienoihin lukukokemuksiin, vaikka eihän sitä samaa tunnelmaa täysin enää voi tavoittaa.

      Poista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!