keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Kirjavuosi 2013


Vuosi on vaihtunut ja on aika tehdä tilinpäätöstä menneestä kirjavuodesta. Lukijana olin vuonna 2013 suhteellisen aktiivinen, mutta postaajana hävettävän saamaton. Luin nimittäin vuoden 2013 aikana yhteensä 68 kirjaa, mutta tähän mennessä olen ehtinyt postata ainoastaan 21 kirjasta. Alkuvuodesta aion kuitenkin vielä palata joulukuun aikana lukemiini kirjoihin ja niin ollen tilastot hiukan kohenevat.

Kuten aiempinakin vuosina, luin nytkin enimmäkseen suhteellisen uutta kaunokirjallisuutta, sillä yli puolet lukemistani kirjoista ovat ilmestyneet kahden viimeisen vuoden aikana. Viime vuoden uutuuksia ehdin lukea 17, mutta vielä enemmän luettavakseni valikoitui vuoden 2012 kirjoja - nimittäin yli 20 niteen verran. Muita 2000-luvulla ilmestyneitä kirjoja luin noin 20, kun taas 1990-luvulla ja sitä aiemmin ilmestyneitä kirjoja luin alle kymmenen niteen verran.

Viime vuonna keskityin tiedostamattani enemmän nais- kuin mieskirjailijoihin. Luin nimittäin 47 naisten ja 21 miesten kirjoittamaa kirjaa. Painotus ei ole tarkoituksellinen, mutta kaipa se kertoo siitä, että naiskirjailijoiden teokset ovat naisihmiselle yleisesti ottaen läheisempiä ja kiinnostavampia kuin mieskirjailijoiden kirjoittamat teokset.


Luin viime vuonna hiukan enemmän käännös- kuin kotimaista kirjallisuutta (39 käännöskirjaa ja 29 kotimaista kirjaa). Edellisen vuoden tilastoissa tilanne oli paljon selvemmin painottunut käännöskirjallisuuteen, joten vuoden 2013 aikana lukutottumuksissani tapahtui ainakin pienoinen muutos kotimaisen proosan suuntaan.


Mikä sitten oli vuoden 2013 vaikuttavin kirja tai mitkä olivat vuoden parhaita lukukokemuksia? Itse asiassa en osaa valita yhtä kirjavuoden helmeä, sillä vastaani ei tänä vuonna tullut yhtään sellaista kirjaa, joka olisi noussut selvästi ylitse muiden. Mutta toki luin monta erittäin upeaa ja vaikuttavaa kirjaa, mutta myös sellaisia kirjoja, joita voisi luonnehtia mielikuvituksettomasti "ihan hyviksi". Ja ainahan joukkoon eksyy sellaisiakin kirjoja, joihin pettyy, mutta aika usein jätän nykyisin kesken ne kirjat, joista en innostu.




Laadin viime vuonna lukemistani kirjoista kymmenen parhaan kirjan listat sekä kotimaisen kirjallisuuden että käännöskirjallisuuden osalta. Eli tässä kaikkein mieleenpainuvimmat ja parhaat kirjat juuri päättyneen vuoden ajalta (lihavoinnilla merkityistä kirjoista olen kirjoitettanut arviot):

Parhaat kotimaiset

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu
Vahva, uskottava ja ilmaisultaan tiivis.

Monika Fagerholm: Lola ylösalaisin
Alkuun sekava ja vaikea, mutta lopulta hyvä ja vaikuttava. Hieno tarina, upeaa kerrontaa.

Sirpa Kähkönen: Hietakehto
Mikrohistoriallisesti vakuuttava ja erittäin hyvin kirjoitettu. Kähkösen parhaimmistoa.

Heidi Köngäs: Dora Dora
Vaikuttava ja ajatteluttava kirja sodan julmuudesta ja epäinhimillisyydestä.

Taina Latvala: Välimatka
Kieleltään oivaltava ja notkea sekä kaikin puolin kiinnostava.

Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas
Taitava ja upea kuvaus ihmisistä sodan keskellä.

Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta
Kaunis, kuulas ja seesteinen. Ulkoisesti pieni, mutta sisällöltään ja teemoiltaan suuri.

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme
Todella vaikuttava, viisas ja runollinen teos ihmisistä historian myllerryksissä.

Esko-Pekka Tiitinen: Anjan lähes erinomainen elämä
Pohjoiskarjalaisuutta, muistoja ja vanhan naisen elämää riemastuttavasti kuvattuna.

Tuula-Liina Varis: Että tuntisin eläväni 
Vahvasti arkeen ankkuroituva novellikokoelma. Ehdottomasti vuonna 2013 ilmestyneiden kotimaisten kirjojen parhaimmistoa.


Käännöskirjallisuuden parhaat

Kerstin Ekman: Raaputusarvat
Sudentalja-trilogian päätösosa. Trilogia kokonaisuudessaan on vahva ja vaikuttava ja sai minut kiinnostumaan Ekmanin tuotannosta.

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta
Vielä toisellakin lukukerralla säväytti. Kaunista ja viisasta tekstiä.

Alice Munro: Julkisia salaisuuksia
Paras tähän mennessä lukemistani Munron kirjoista. Hieno novellikokoelma.

Mikael Niemi: Veden viemää
Vahva, vaikuttava ja vetävästi kerrottu tarina jokitsunamista.

Per Petterson: Hevosvarkaat
Ihastuttava, viisas, pysäyttävä.

Annie Proulx: Maan tomua
Väkevä, vahva ja maanläheinen. Proulxin tuotantoon tutustuminen jatkuu.

Anne B. Radge: Aion tehdä sinut onnelliseksi
Syksyn iloinen yllättäjä. Näennäisesti kevyt, mutta todellisuudessa viisas ja oivaltava.

Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
Juuri niin ihastuttava ja hieno kirja kuin odotinkin. Parasta mahdollista lomalukemista.

Carol Shields: Sattumankauppaa
Taidokas, elämänmakuinen, syvällinen ja ihana.

Amor Towles: Seuraelämän säännöt
Kevään positiivinen yllättäjä. Viehättävä, kevyehkö, mutta silti riittävän syvällinen minun makuuni.



Oikein hyvää ja toivottavasti mahdollisimman kirjarikasta vuotta kaikille blogini lukijoille!


18 kommenttia:

  1. Meillä näyttää olevan jokseenkin sama lukutahti, joskin minä jäin hieman tahdista tänä vuonna työkiireiden vuoksi. Sinun vuosi 2013 toi mieleeni edellisvuoden, jolloin naiskirjailijat jylläsivät.

    Hienoja helmia listallasi: Pettersonin Hevosvarkaat, Ishiguron Pitkän päivän ilta ja Mikael Niemen Veden viemää. Kaikki ovat minunkin suosikkejani!

    Oikein antoisaa kirjavuotta 2014 sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin jäin tänä vuonna edellisen vuoden lukutahdista yli kymmenellä kirjalla. Olin melkein koko vuoden kokopäivätöissä, toisin kuin edellisenä vuonna, jolloin tosin opiskelin aktiivisesti. Mutta vuoteni, ainakin kesä ja syksy, olivat kiireisiä ja etenkin syksy tosi stressaava ja vaikea, ja se näkyy kyllä blogiaktiivisuudessa.

      Oikein antoisaa kirjavuotta myös sulle Valkoinen kirahvi!

      Poista
    2. Voi, näissä oli paljon omiakin suosikkejani. Dora Dora, Kirkkaat päivä ja ilta, käännöksistä Pitkän päivän ilta, Sattumankauppaa ja Sudentalja-trilogia, joka on hieno, hieno kokonaisuus. Sattumankauppaa on sydäntäni lähellä, "taidokas, elämänmakuinen, syvällinen". Hienosti kuvattu.

      Hyvää uutta vuotta Mustikkakumpuun! Toivottavasti stressit helpottavat.

      Poista
    3. Kiitos kommentista ja toivotuksista Elina!

      Minusta tuo Ekmanin trilogia on paljon parempi kuin osasin odottaa. Itse asiassa viimeinen osa on mielestäni heikoin, mutta sekin oli hyvä. Ihan mieli tekisi aloittaa trilogian lukeminen uudelleen, kun nyt tietää, miten erilliset tarinat ja eri henkilöiden kohtalot liittyvät toisiinsa.

      Itse asiassa mun stressi on jo helpottanut, mutta vaati pitkälle sairauslomalle jäämistä. Uuden vuoden myötä uudet tuulet, mm. kirjoitustöitä ja uuden työpaikan etsintää.

      Poista
    4. Ihana postaus, joka sai muistelemaan hienojalukuiokemuksia (Nousiainen, Kähkönen, Munro, Ala-Harja, Shields, Towles...) ja haaveilemaan, että alkaneena vuonna lukisin Pelon kirjan, Sudentalja-trilogian ja Hevosvarkaat.

      Onnellista ja stressittömämpää vuotta 2014!

      Poista
    5. Kiitos Maria! Niin se vain on, meillä lukutoukilla, että millään ei ehdi kaikkia hienoja kirjoja lukemaan, vaikka miten mieli tekisi, Mulla on lukematta monta sellaista upeaa teosta, jotka ovat olleet esillä teidän muiden blogeissa.

      Suosittelen sulle aidosti Peloa ja Pettersonia samoin kuin Ekmanin trilogiaa. Ekmanille pitää antaa enemmän aikaa, mutta ihan hyvin toimi sekin, etten lukenut kirjoja peräkkäin, vaan trilogian osien välillä saattoi kulua useampikin kuukausi.

      Poista
  2. Oi, sinä olit tykännyt Ragdesta noin paljon. Itselleni se jäi keskinkertaiseksi, ehkä en tavoittanut samaa kuin sinä. Mutta onneksi makuja ja kokemuksia on monia, että jokaiselle kirjalle löytyy lukijansa. :)

    Ihanaa, kirjaisaa vuotta 2014 sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, joo Radge kolahti minuun. Eihän se ole niin hyvä kuin Berliininpoppelit-trilogia, mutta mainio ja hieno kuvaus 1960-luvusta.

      Poista
  3. Olipa loistavia kirjoja vuodessasi! Petterson, Proulx, Shields ja Ekman ovat mahtavia. Koetin itsekin jo laittaa vuoden kirjoja jonkinlaiseen järjestykseen, ja hieman yllätyin, että Niemen Veden viemää on mielessä vieläkin huimana lukumatkana, vaikka ei mitään suurta proosaa olekaan.

    Rentoa lukuvuotta 2014 toivottelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa ajattelin Niemen Veden viemästä. Se vaan jäi jotenkin mieleen vahvana lukukokemuksena.

      Hyvää lukuvuotta myös sulle!

      Poista
  4. Ekman ja Kähkönen ovat suosikkejani noista kirjoistasi. Hyvää alkavaa lukuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekmann trilogia ja Kähkösen Kuopio-sarja ovat molemmat juuri sellaista kirjallisuutta, joka minuun uppoaa. Kirjojen ajankuvaus on pätevää ja yksilöiden kohtaloita kuvataan koskettavasti ja aidosti.

      Poista
  5. Hieno kirjavuosi, Anna <3

    Toivotan iloa, onnea ja lukuriemua alkavaan vuoteesi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää ja antoisaa uutta vuotta myös sulle Kaisa Reetta!

      Poista
  6. Hyvää vuoden jatkoa! Toivottavasti tästä vuodesta tulee monin tavoin hyvä!

    Kuten olen jo aiemmin kommentoinut, Ekmanin trilogia on upea. Ja lukemistasi tykkäsin myös mm. Dora Dorasta. Minulta on jäänyt tuo Mikael Niemen kirja kesken, ehkä palaan siihen vielä. Sain Pelon teoksen joululahjaksi, mutta en ole ehtinyt aloittaa sitä työjuttujen takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena! Toivotaan, että tämä vuosi todellakin on hyvä. Oikein antoisaa vuotta sinnekin suuntaan!

      Pelon kirja onkin sellainen, että kannattaa varata sille aikaa ja lukurauha. Niemen kirja vei minut kyllä mukanaan kuin tsunami. Eihän se ole läheskään niin hyvä kuin Vittulanjänkä, mutta ainakin minun kohdallani toimi.

      Poista
  7. Sinulla on ollut tosi upea kirjavuosi. Toivottavasti tästä jo alkaneestakin tulisi samanlainen. :)

    Listaamissasi kirjoissa on monta omaa suursuosikkiani, esimerkiksi Hevosvarkaat, Dora, Dora, Maihinnousu ja Perunankuorikirja. :) Listallasi on myös monta jotka haluan ehdottomasti lukea (Ekmanin upea trilogia itsellänikin on aluillaan).

    Valoa, iloa ja energiaa sinulle tähän alkaneeseen vuoteen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara!

      Ainakin vuoden ensimmäiset viikot ovat kirjallisesti onnistuneet. Westön ja Väisäsen uutuudet luettuna ja nyt luen Herta Müllerin Hengityskeinua. Ei taida tuo viimeisin nousta ihan suosikkikirjailijakseni, mutta kiinnostavasti kyllä kirjoittaa. Ja olen itse asiassa vasta kirjan alkupuolella, joten parempi, etten sano kirjasta nyt tämän enempää.

      Ihanaa tammikuun jatkoa sulle!

      Poista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!