perjantai 14. syyskuuta 2012

Kesä ilman miehiä ei vakuuttanut

Siri Hustvedt. Kesä ilman miehiä. Englanninkielinen alkuteos The Summer without Men. Suomentanut Kristiina Rikman. Otava. 2011. 232 sivua. Kannen kuva Marjo Tynkkynen, kannen suunnittelu Katja Kaskela.

Onkohan minussa jokin perustavanlaatuinen vika, kun en kaikista toiveistani ja yrityksistäni huolimatta lämpene Siri Hustvedtin kirjoille? Tiedän kyllä, että Hustvedtia pidetään yhtenä Amerikan lahjakkaimmista kirjailijoista ja esimerkiksi tätä kuluneelle kesälle säästämääni Kesä ilman miehiä -kirjaa on kutsuttu muun muassa älykkääksi ja eloisaksi romaaniksi. Aiemmin lukemani Kaikki mitä rakastin ja Lumous ovat kyllä  ihan kelpo kirjoja, mutta en minä niitäkään laske lempikirjojeni joukkoon.

Vaikka miehet ovat Kesässä ilman miehiä, kirjan nimen mukaisesti, sivuosassa ja tapahtumien taustalla, niin silti heidän tekemisensä ovat merkittäviä ja he aiheuttavat monenlaista mielipahaa kirjan naishahmoille. Päähenkilö Mian mies on ilmoittanut haluavansa pitää taukoa avioliitostaan, nuoremman naisen takia, kuinkas muuten. Mia romahtaa, sekoaa ja joutuu sairaalaan, mutta hiukan toivuttuaan muuttaa lapsuutensa kotikaupunkiin.

Kirjan keskiössä on siis minäkertoja Mia, jonka kautta kuvataan miehensä jättämän naisen surun ja raivon tunteita sekä niitä uusia toiveikkaitakin näköaloja, joita tälle alkaa kesän edetessä mieleen muodostua. Kuvaus naisen elämän ehdoista ja realititeeteista laajenee keski-ikäistä petettyä naista laajemmalle, kun Hustvedt pohtii Mian äidin ja tämän ystävien kautta koskettavasti vanhenevien naisten elämää ja näiden halua elää loppuun asti mahdollisimman täysillä. Kirjailija on luonut näistä naisista hienoja hahmoja ja etenkin taiteellisia kujeita harrastava Abigail on todella mainio. Vastaavasti Mian vetämän kirjoittajaryhmän kautta kuvataan teini-ikäisiä tyttöjä, heidän herkkyyttään, mutta toisaalta myös tyttöryhmässä pinnan alla kytevää juonittelua ja salaisuuksia. Nuoren, väkivaltaisessa liitossa elävän äidin näkökulmaa taas valotetaan Mian kesänaapurissa asuvan perheen kautta.

Perusidea kirjassa on kyllä ihan hyvä ja pidin kovasti siitä, miten Hustvedt käsittelee kirjassaan eri-ikäisten naisten elämää. Siitä siis ehdottomasti pisteet kirjailijalle. Se mistä en tässä kirjassa pitänyt, on hajanaisuus ja etenkin se, miten paljon kirjailija oli tunkenut mukaan intertekstuaalisia viittauksia. Sinällään ja lähtökohtaisesti minulla ei ole mitään niitä vastaan, mutta en voi sille mitään, että tätä romaania lukiessa tuli sellainen olo, että Hustvedt haluaa alleviivata omaa lukeneisuuttaan. Itse asiassa samaa pohti myös Salla elokuisessa arviossaan kirjasta Kaikki mitä rakastin.

Tästä kirjasta kirjoitettiin aika paljon blogeissa heti kirjan ilmestymisen jälkeen, mutta on kyllä senkin jälkeen kirjoitettu. Kannattaa käydä kurkistamassa Hustvedtista pitävän Leena Lumen arviota, jossa käsitellään hienosti ja tätä minun mutuhuttuani perusteellisemmin tätä nimenomaista kirjaa. Leenalta löytyy myös aika kattavasti linkkejä muihin tätä kirjaa käsitteleviin teksteihin.

27 kommenttia:

  1. Jotenkin minäkin olen vältellyt tätä kirjaa, vaikka se periaatteessa on kiinnostanutkin, sillä pidin Kaikki mitä rakastin-kirjasta. Niiden arvioiden perusteella, mitä tästä olen lukenut on tullut kuitenkinsellainen olo, että en välttämättä tästä innostuisi.

    Minä itse asiassa tahkoan nyt Naimapuuhia, nimenomaan tahkoan, tosin ihan alkusivuilla vasta, ja mietin, että koskahan kirja alkaa vetää mukaansa. No katsellaan :)

    Hyvää viikonloppua sinne Pohjois-Karjalaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Apua, odotan pian saavani Naimapuuhia luettavakseni, ja olen ladannut kirjaan (blogiarvioiden ansiosta) aikamoiset odotukset, mutta tuo Jaanan kommetti sai minut jännittämään kuinka minulle käy kirjan kanssa.)

      Minäkin tykkäsin KMR:sta, ja toisin kuin Katja, myös AE:sta. Lumous oli ok, samoin tämä KIM, mutta jotenkin se jätti kylmäksi kuten sinutkin.

      Poista
    2. Jaana, on tällä kirjalla puolensa, ja kuten kirjoitin, on tuo eri-ikäisten naisten elämän kuvaaminen hyvää. Mutta varmaan odotin taas ihan liikaa.

      Ikävää, ettei Naimapuuhat oikein innosta. Minä kyllä siitä tykkäsin, mutta siinäkin oli hiukan liikaa intertekstuaalista kamaa.

      Oikein hyvää viikonloppua Moskovaan!

      Poista
    3. Maria, odotukset joita muiden blogikirjoitukset luovat, ovat kyllä välillä pahasta. Mutta parasta on itse tarttua kirjaan ja katsoa miten käy.

      En muistanutkaan mainita tekstissäni, että olen lukenut Amerikkalaisen elegiankin. Minusta se on kaikista heikoin Hustvedtin kirjoista. Näin nämä mieltymykset menee ristiin.

      Poista
  2. Ei sinussa mitään vikaa ole: olisi ihan kauheaa, jos kaikki tykkäisivät samasta kirjasta ja kirjailijasta. Tai ei kauheaa, mutta ällisyttävää.

    Minulle kesä ilman miehiä oli erinomainen välipalakirja: raikas, oivaltava ja fiksu. Ei sen enempää. Itselleni Hustvedt on mieleinen, mutta epätasainen kirjailija: Kaikki mitä rakastin kolahti täysillä (luin sen loppuvuonna 2007, jolloin sattuneista syistä mikä vain kirja vetosi, mutta teos on toki ylipäätäänkin hieno), Amerikkalainen elegia oli tervanjuontia, Lumous ihastutti. Kesä ilman miehiä kuuluu jonnekin sinne välille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, ettei vika ole minussa. :-) Pakosti sitä vain alkaa epäillä, että lukee jotenkin väärin tai lukemisen ajankohta ei ole oikea, kun muiden kehumat kirjat ei itsellä toimi.

      Allekirjoitan kyllä tuon, että tämä kirja on raikas, oivaltava ja fiksu, mutta silti en vain syttynyt.

      Poista
  3. Minusta tämä oli ihan hyvä kirja, mutta en toisaalta innostunut niin paljon, että olisin lukenut Hustvedtiltä mitään muuta. Kieltämättä kirjailijan tavassa käyttää intertekstuaalisia viitteitä on pieni brassailun maku. Toisaalta minusta on aina kiva, jos sivistykseni yliarvioidaan, ei aliarvioida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mitä kirjoitat viimeisessä virkkeessä, on kyllä totta. Itse asiassa ajattelen ihan samoin, mutta tässä kirjassa intertekstuaalisuus alkoi vain ärsyttää. Ehkä kyse on siitä, etteivät ne viittaukset kaikilta osin istuneet tarinaan tai tuoneet mitään lisäarvoa.

      Poista
  4. Minä olen lukenut kaikki Hustvedin käännetyt kirjat ja ehdottomasti paras on Kaikki mitä rakastin. Muut eivaä vakuuttaneet. Kirjailijan brassailusta tiedoillaan olen kanssanne samaa mieltä ja varsinkin Vapiseva nainen Hermojeni tarina oli sitä. Tosin kirjan lajityyppi on toinen, mutta kuitenkin. Vapisevaa naista lukiessa ihmettelin kirjailija motiivia moiseen kirjaan. Oliko tarkoitus vain myydä ja saada rahaa? Kirjan takakannen tekstikin on 'päin seiniä': "Hänen kuumeinen yrityksensä löytää oireilleen diagnoosi tuo Vapisevaan naiseen suorastaan salapoliisiromaanin piirteitä". Luin Kesän ilman miehiä ja Vapisevan naisen peräkkäin ja kyllähän Vapiseva nainen avaa Hustvedin ajatusmailmaa ja auttaa ymmärtämään hänen kirjojaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie en ole Vapisevaa naista lukenut. Ehkä pitäisi lukea ihan vain siksi, että ymmärtäisin H:n muita kirjoja paremmin. Siis silläkin uhalla, että saattaisin taas ärsyyntyä brassailusta. Minustakin Kaikki mitä rakastin on paras H:n kirja, mutta siihenkään en rakastunut. Siksi epäilenkin, että H ei vain ole minun kirjailijani.

      Poista
  5. Epäilen, että Hustvedt ei ole minunkaan kirjailijani, koska en kauheasti ihastunut edes Kaikki mitä rakastin -kirjaan. Amerikkalainen elegia oli minusta aika mitäänsanomaton, ja muita Hustvedteja en ole lukenutkaan.

    Tämä Kesä ilman miehiä taas on ollut niin paljon esillä blogeissa, että melkein tuntuu kuin sen olisi itsekin lukenut. Vapiseva nainen kiinnostaisi aiheensa puolesta, mutta jos sekään ei uppoa, joudun ehkä myöntämään, että en vain kuulu Hustvedt-ihmisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, että on muitakin joihin H:n kirjat eivät tee vaikutusta. Outoahan se tietysti olisikin, jos kaikki lukijat pitäisivät samoista kirjoista, mutta silti sitä miettii, mistä se johtuu, ettei jokin kehuttu kirjailija saa itseä vakuuttuneeksi.

      Poista
  6. Tällä viikolla juuri pyörittelin tätä kirjaa kädessäni kirjastossa ja melkein otin jo mukaankin. Luin kuitenkin ihan vähän aikaa sitten Amerikkalaisen elegian, joka oli ensimmäinen Hustvedtini, enkä halunnut tämän lukukokemuksen muiston ohjaavan liiaksi KIM:n lukemista. En nimittäin ihan hirvittävästi syttynyt elegialle, mutta haluaisin silti lukea jotain muutakin Hustvedtilta, kunhan aika on kypsä uudelle yritykselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa sinun kyllä kokeilla, jos jokin muu H:n kirja kolahtaisi. Tuo Amerikkalainen elegia oli mielestäni heikompi kuin muut H:n kirjat.

      Poista
  7. Anna Elina, minä pidin tästäkin Sirin kirjasta, mutta tämä on hyvin erilainen kuin hänen muut teoksensa, minun mielestäni. Tässä 'keekoillaan' lukeneisuudella, joka on kyllä hieman Sirille ominaista, mutta nyt menee vähän yli, lisäksi flirtataan lukijan kanssa etc. Pidin kirjasta, mutta loppuratkaisu on täysin väärä. Miten Mia saattoi ottaa sen ukon takaisin! Olisi jättänyt vain Paussille.

    Ainoa Sirin kirja, josta en ole tähän mennessä pitänyt on Amerikkalainen elegia. Minusta kertoo varmaankin jotain se, että en pystynyt tuomaan sitä blogiini...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä loppuratkaisu oli outo ja epäuskottava. Ensin kuvataan pitkästi sitä, miten Mia romahduksen jälkeen vähin erin saa itsensä kasaan ja sitten lopussa onkin kuin ei olisi oppinut yhtään mitään koko episodista. Pöh ja höh!

      Minua oikeasti harmittaa, etten kykene pitämään Hustvedista enemnpää. Mutta näin tämä kirjarakkaus menee, yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta.

      Poista
    2. Armoa, leidit! Minäkin viihdyin tämän kirjan parissa. Kirjabrassailu ei ärsyttänyt niin kauheasti, ajattelin sitä enemmänkin päähenkilön persoonallisuuteen kuuluvana ominaisuutena, merkkinä siitä kuinka hän hahmottaa tapahtumia ja mistä hän hakee tukea. Siitäkin tuli mieleen Chandler Burrin You or Someone Like You, jossa viittauksia oli KIM x 1000000.

      'Loppuratkaisu' harmitti minuakin, vaikka aion jättää siihen mielessäni sen verran tilaa, että on vielä mahdollista, ettei yhteiselo enää toimikaan kesän jälkeen. Toisaalta ymmärrän päähenkilöä tässä suhteessa myöskin: irti päästäminen ja tutusta ja turvallisesta väkisin, yhtäkkiä luopuminen voi olla kamalan vaikeaa, kun itse vielä rakastaa ja toivoo. Lähipiirissä on tapahtunut pari tämänkaltaista episodia, joten ehkä siksi kaikki tuntui realistisemmalta?

      Olisi kyllä ollut hienoa, jos Mia olisi ollut hiukan itsenäisempi ja pelottomampi eikä vain jäänyt ajatuksissaan obsessiivisesti mieheen kiinni. Mutta silloin tarina olisi ollut aivan toisenlainen.

      Poista
    3. Sannabanana, varmasti tutusta ja turvallisesta luopuminen onkin vaikeaa. Ja oikeastaan ymmärsinkin Miaa just sitä taustaa vasten, mutta silti oli vaikea hyväksyä sitä, miten kirja loppuu. Etenkin kun Mia jo kuitenkin jonkin verran itsenäistyi. Mutta toisaalta sekin ehkä vaikutti, kun tytär toivoi vanhempien paluuta yhteen. Kaikkineenhan tämä kirja on hyvä tutkielma ylipäätään naisen elämästä nykyaikana ja siitä, millaisia odotuksia eri-ikäisille naisille asetetaan. Aihe on siis hyvä, mutta jokin toteutuksessa tökki.

      Poista
  8. Kaikki mitä rakastin ei ollut minun juttuni. Joten voi olla, että minulle käy kuten sinullekin, enkä opi pitämään Sirin kirjoista. Kiinnostaa kuitenkin lukea tämä. On jo monesti meinannut tarttua mukaan kirjastosta, mutta muut ovat vieneet voiton..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tokihan kannattaa itse katsoa, pitääkö kirjasta eikä uskoa toisen mielipiteeseen. :-) On vain varsin mielenkiintoista, miten nämä kirjamaut eroavat, mutta rikastuttavaahan se on.

      Poista
  9. On aina kiinnostavaa, kun kirjailija ja kirja jakaa mielipiteitä! Niin tälläkin kertaa. Jotenkin siinä on aina se keskustelun ydin, kun löytyy eriävyyttä.

    Minä kuulun myös Hustvedt-lukijoihin, jos niin voi sanoa. Olin aivan myyty Amerikkalaisen elegian kanssa ja myös Kaikki mitä rakastin oli loistava. Tämä kirja ei niin kolissut, joskin pidin siitäkin. Loppuratkaisun kanssa minäkin muistaakseni kitisin.

    En jotenkin koe Hustvedtia brassailevana ja knoppitiedon jakajana vaan ajattelen enemmän niin, että hän on itse niin tavattoman kiinnostunut tietyistä asioista, että porautuu sitten niissä äärisyvälle. Toisinaan tarinan kustannuksella. Pidän valtavasti siitä psykoanalyyttisestä ja psykologisesta tasosta, joka kirjoissa on.

    Mutta nämä ovat aina niin yksilöllisiä juttuja - onneksi! Minusta voit huokaista helpotuksesta - et ole yksin ja vaikka olisitkin, on maailmassa tuhansia kirjoja ja kirjailijoita, joiden pariin heittäytyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan se, että ollaan eri mieltä asioista, synnyttää keskustelua eikä niinkään samanmielisyys (josta blogeja välillä syytetään). Sinällään on jännää, etteivät intertekstuaaliset viittaukset läheskään kaikissa kirjoissa minua ärsytä, vaan pikemminkin ovat kiinnostavia, haastavat minua lukijana ja pitävät valppaana. Ilmeisesti Hustvedtin tavassa kirjoittaa ne mukaan on jotain sellaista, mitä en ymmärrä tai mikä aiheuttaa ärsyyntymistä.

      Onneksi maailmassa tosiaan on kirjoja jokaiseen makuun eikä ole pakko lukea niitä, joiden parissa ei viihdy. Tosin tässä ei ollut kyse ihan siitäkään, etten olisi viihtynyt, vaan ennemminkin siitä, että jokin hiersi sen verran, etten vakuuttunut.

      Poista
    2. Juuri näin! Pääsimme samaan tulokseen tuolla minun tykönäni Pääskysten ja Elma Ilonan kanssa. On niin paljon kirjoja, ettei tosiaankaan tarvitse jumittua niihin, jotka kaihertelevat. Se on hienoa!

      Poista
  10. Kiinnostava keskustelu ja ehdottomasti lisää mielenkiintoani tutustua edes johonkin Hustvedtin kirjaan. En ole vielä lukenut ainoaakaan kirjaa häneltä...

    Mutta, blogissani on tunnustus sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie en, kuten sanottua, ole syttynyt Hustvedtille, mutta suosittelen kyllä sinua tutustumaan hänen tuotantoonsa.

      Kiitos tunnustuksesta!

      Poista
  11. Komppaan useaa muuta sanomalla, että pidin kovasti Kaikki mitä rakastin -kirjasta, sen sijaan Amerikkalainen elegia ei oikein imaissut mukaansa. Kuten Mari A. toteaa, tämä keskustelu on omiaan herättämään mielenkiintoa KIM-teosta kohtaan. Tosin vain sen verran, että lainaan kirjan jos se kirjastossa kohdalle osuu.

    Elinalle kiitos mielenkiintoisesta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TarjaK, kiitos kiitoksista! Ja kiva, kun käyt täällä lukemassa ja kommentoimassa.

      Hustvedt jakaa mielipiteitä ja aika epätasainen kirjailija. Kaikki mitä rakastin ja Lumous näyttävät olevan selkeästi hänen parhaita teoksiaan (vaikka mie en niillekään täysillä syttynyt).

      Poista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!