sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Viihdyttävä Kuolema sypressin varjossa

Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa. Gummerus. 2012. 359 sivua. Kannen suunnittelu: Jenni Noponen.

Italiansuomalaisen Vera Valan kirjoittama Kuolema sypressin varjossa on viihdyttävä, vahvasti Italialta tuoksuva, maistuva ja tuntuva dekkari, jossa ratkotaan nuoren amerikkalaisnaisen murhaa.

Suomalaisjuuret omaava Arianna de Bellis on miehensä Giovannin kuoleman jälkeen perustanut pikkuserkkunsa Ermeksen kanssa etsivätoimiston, jonka toimeksiannot koskevat enimmäkseen aviorikoksia. Kun Tolfan pikkukaupungissa murhataan hotellisukuun naitu, kaunis, monien vihaama Lily Montgomery, ovat  Ariannan etsiväntaidot tarpeen. Paikallisia karabinieereja tapaus ei näytä kiinnostavan, mistä johtuen Lilyn lanko Luciano pyytää Ariannaa tutkimaan rikosta. Epäiltynä Lilyn murhaan ovat vuorollaan niin Realen hotellisuvun jäsenet kuin paikkakunnan silmäätekevätkin, ja ennen kuin tapaus ratkeaa, on Ariannakin hengenvaarassa.

Vaikka Kuolema sypressin varjossa on dekkari, ei murhamysteeri nouse kovinkaan vahvasti esille, sillä kirjassa käsitellään enimmäkseen monimutkaisia ihmissuhdekiemuroita, ja onpa mukana myös romantiikkaa, kun Arianna pähkäilee tuntemuksiaan niin komean Lucianon kuin edesmenneen miehensä ystävän Bartolomeonkin seurassa. Kuitenkin minusta oli vaihteeksi mukava lukea dekkaria, jossa ei  mässäillä väkivallalla tai murhan brutaaleilla yksityiskohdilla.

Sen sijaan harmistuin siitä, etten ymmärtänyt kaikkia kirjassa käytettyjä italialaisia sanoja ja termejä samoin kuin siitä, että joitakin asioita, kuten sukeltamista tai etruskien kulttuuria selitettiin liiankin perusteellisesti. Toisaalta se kyllä kertoo siitä, että kirjailija on tehnyt taustatyönsä huolellisesti. Mutta vastapainoksi  minua ilahduttivat kovasti ruuanlaittoon liittyvät kuvaukset, jotka saivat veden kielelle.

Olen seurannut aiemmin, monen muun kirjabloggaajan tavoin, Veran Valan blogia ja luonnollisesti halusin lukea hänen kirjoittamansa dekkarin mahdollisimman tuoreeltaan. Itse asiassa luulen, että jos kyse olisi ihan tuntemattomasta kirjailijasta, en olisi kirjaan välttämättä edes tarttunut, sillä luen yleensä erityyppisiä dekkareita. Onneksi ylitin mukavuusalueeni ja luin kirjan, sillä viihdyin sen parissa.

Tosin on rehellisesti myönnettävä, että alussa oli vaikea päästä sisälle kirjaan, mutta vähitellen tämä ongelma ratkesi ja tarina imi mukaansa. Mietin, että olikohan kerronta alkupuolella jotenkin maalailevampaa tai kevyempää kuin myöhemmin vai totuinko vain siihen. Välillä olin italiaisten sanojen ohella sekaisin runsaan henkilögallerian kanssa, mutta ennen pitkää vain annoin hyvin kerrotun tarinan viedä minua pirskahdellen eteenpäin.

Vaikka dekkarin keskiössä onkin Lilyn murha ja sen selvittäminen, niin pidin siitä, miten kirjailija viitauksen- ja välähdyksenomaisesti tuo esille Ariannan salaperäistä menneisyyttä. Vera Vala  rakentaakin näin hienosti sarjansa keskeistä hahmoa, saa lukijan koukuttumaan ja odottamaan jatkoa Ariannan tarinalle.

Kuolema sypressin varjossa on ollut jo esillä useammassa blogissa. Kannattaa käydä kurkistamassa kirjailijan sivuilta, mitä muut ovat dekkarista kirjoittaneet.


4 kommenttia:

  1. Olet oikeassa: Kerronta oli alussa niin maalailevaa, että olin jo luovuttaa, mutta tietenkään en antanut periksi! Onneksi!

    Minä pidin siitä kun sukellusasiat setvittiin perusteellisesti. Olen usein unelmoinyt syvänmerensukelluksesta, mutta nyt tämä kirja hieman jäähdytti intoani siinä viimeisessä sukelluskohtauksessa.

    Ariannasta on vaikka mihin ja sen varmaan vielä koemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli samoilla linjolla ollaan maalailevuuden suhteen. Onneksi kuitenkaan emme antaneet periksi!

      Ariannassa on tosiaan ainesta. Mielenkiinnolla odotan jatkoa.

      Poista
  2. Tuo Italialta tuoksuva ja maistuva tuntuu houkuttelevalta, sen takia luen Leonin Brunetti-sarjaa. Minä en niistä rikoksista niin piittaa. Täytyy laittaa tämä harkintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie taas piittaan dekkareissa rikoksista, mutta mukava on kyllä lukea välillä sellaista dekkarikirjallisuutta, jossa ei paneuduta murhan yksityiskohtiin. Mie on ole oikein Leonin kirjoista innostunut, mutta välipalana voin hyvin niitä(kin) lukea.

      Poista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!